Haralanharjun näkötorni Kangasalla

Mä oksalla ylimmällä oon Harjulan seljänteen, niin kauas kuin silmään siintää, nään järviä lahtineen…

Kuulostaako tutulta?

Kyseessä on tietysti Zacharias Topeliuksen tuttu runo, lauluksikin sävelletty ja myöhemmin Pirkanmaan maakuntalauluksi valittu Kesäpäivä Kangasalla. Ja eipä ollut ainakaan minulla taas mitään käryä siitä, että tähän liittyy myös ihan oikea fyysinen paikka – Haralanharjun näkötorni. Olen selvästikin sivistymätön moukka, tiedetään.

Haralanharjun näkötorni

Ajelin loppusyksystä Tampereen ja Oriveden välissä, kun bongasin tienviitan näkötornille. Ja kun ei ollut mikään erityinen kiire minnekään, niin miksipäs ei. Ja taas saatiin uusi merkintä ”Miksi kukaan ei ole kertonut mulle tästä aiemmin?” -listalle!

Haralanharjun näkötorni – kyllä, pysähdy! On ehdottomasti vaivan arvoinen paikka! Matkaa Tampereen keskustasta on alle 30 kilometriä Jyväskylän suuntaan.

Haralanharjun näkötorni

Ja tämä visiitti ei edes paljoa vaadi. Matkaa on 9 tieltä vain muutama kilometri ja perille asti pääsee vieläpä asfaltoitua tietä pitkin, melkeinpä pihaan asti.

Kesällä täällä on ilmeisesti jopa kesäkahvila ja facebook-sivutkin löytyy!

Ensin kiersin vain tornin ympäri, kun tietysti luulin, että se on suljettuna. Mutta jostain syystä kävin kokeilemassa ovea ja jösses, sehän olikin auki!

Ovella on Mobile Pay numero ja QR-koodi, jolla voi suorittaa 2 euron sisäänpääsymaksun. Nerokasta! Ja todella mielelläni maksoin, koska torni oli valtavan hieno ja siistissä kunnossa.

En ole ihan parhaimmillani korkeissa paikoissa ja vähän piti hengitellä ylös noustessa, vaikka portaat olivatkin tosi leveät ja jykevät. Onneksi hiljensin pääni ja nousin ylös asti, koska jestas, mitkä maisemat!

Järvimaisema
Järvimaisema

Näkymät Vesijärvelle, ja ilmeisesti Längelmävedelle asti, olivat kerrassaan upeat ja ihastelin niitä vaikka kuinka kauan.

Haralanharjun näkötorni

Haralanharjun näkötorni on poltettu jo muutamaan kertaan, viimeksi vuonna 2007, ja tämä kolmas versio valmistui vuonna 2009. Ensimmäinen versio on rakennettu tiettävästi jo 1800-luvun lopulla. Toivottavasti torni saisi nyt olla rauhassa ja matkalaisten ilona.

Topeliuksen muistomerkki

Näkötornia ylläpitävä Suinulan Nuorisoseura on pystyttänyt tornin edustalle Topeliuksen muistomerkin. Myös täältä alempaa avautui kaunis maisema järvelle.

Retkiopaste

Kangasalla kulkee 60 kilometrin mittainen Kaarinanpolku, joka kulkee myös Haralanharjun kautta. Eli seuraavalla kerralla stoppaan kesäkahvilan aukiollessa ja retkeilykamat mukanani!

Seuraavaksi voit vaikka lukea retkestäni läheiseen Seitsemisen kansallispuistoon.

Salmen ulkoilualue eli Nuuksion pohjoinen portti

Salmen ulkoilualue sijaitsee Vihdissä, heti Espoon Nuuksion kansallispuiston pohjoispuolella. Ja loogisesti se kuuluu Helsingin kaupungille. Öööh, kyllä. Näin.

No mutta, tästä kaikesta huolimatta – löysin perille syksyisenä arkipäivänä retkeilemään!

latupohja

Salmen ulkoilualueella on todella hyvin merkittyjä reittejä, jotka risteilevät kolmen isomman järven välissä (Poikkipuoliainen, Iso-Parikas ja Salmijärvi).

Punaisella merkitty, nimeämätön reitti on pisin 10,7 km), Tapion Taival 9,4 km ja keltainen reitti on 6,4 km. Reittipituudet näkyvät tässä Nuuksion kartassa.

Salmen ulkoilualue kartta

Suurimmaksi osaksi merkityt reitit eivät ole polkuja, vaan leveitä ja tasaisia latupohjia. Eli ihan kovin vahvaa eräretkitunnelmaa Salmen ulkoilualue ei pysty tarjoamaan. Mutta kyllä reittien varrelle silti oikein kivojakin paikkoja osuu!

Kävin kiertämässä punaisen reitin, joka kiertää aikalailla koko homman. Korkeuseroja reissu tarjosi paikoitellen ihan mukavasti, kuten Nuuksiossa käyneet varmaan jo arvasivatkin. Tämä on todellakin järviylänköä.

Salmen ulkoilualue
Mars matkaan!

Salmen ulkoilualueen pääparkkipaikka löytyy osoitteella Salmentie 75 ja reitit lähtevät ihan sen takanurkasta. Minut yllätti, miten isot fasiliteetit täällä oli: asuntovaunu- ja telttailualue, fatbikevuokraamo (kiinni) ja kahvila (kiinni).

Kaikille eri reittivaihtoehdoille lähdetään kulkemalla ensin sama polunpätkä, joka on osin todella leveää lankkupolkua.

Salmen ulkoilualue

Välillä reitti poikesi ihan rehelliselle tiellekin..

Salmen ulkoilualue Paratiisi

Tulistelupaikkoja on alueella neljä, joka tuntui aika vähältä näin isolla ja suositulla alueella. Yllä kuvassa on Paratiisi, josta oli kyllä tosi kaunis näkymä alemmas Poikkipuoliaiselle, mutta viereinen iso parkkipaikka vähän laski tunnelmaa.

Kaikilla tulipaikoilla on todella hienot puuceet, joista löytyi jopa käsidesiannostelijat!

Lisäksi matkan varrella on usempi pöytäryhmä, jossa voi nauttia eväitä. Ne olivat kyllä aika kummallisissa paikoissa metsässä, ilman juuri minkäänlaisia näkymiä. Poikkeus oli Lammasniemi, joka oli hienolla paikalla nimen nokassa Salmijärven rannassa.

Salmen ulkoilualue Paratiisi
Marraskuinen Iso-Parikas
nuotiopaikka

Yllä oleva kuva on Iso-Parikkaan tulipaikalta. Tämä olisi ollut kiva eväspaikka, mutta vieressä pörräsi kaksi traktoria tekemässä uutta latupohjaa..

latupohja
Matka jatkuu!
Salmen ulkoilualue

Ylhäällä kuvassa on rantakallioden takana häämöttävä Vähä-Parikkaan tulipaikka, joka olikin sitten todella kiva! Ja olin jo niin nälissäni, että unohdin ottaa siitä paremman kuvan.. Hö!

No, se oli ihan samanlainen designiltaan, kuin aiemmatkin 🙂 Mutta ehdottomasti kauneimmalla paikalla.

retkieväät
Hiiretön eväshetki rantakalliolla

Ainoa miinus Salmen tulipaikoilla oli, että kahdella niistä tuli esiin hiiri heti kun saavuin paikalle. Todella kesyjä ja söpöjä otuksia, mutta ei-niin-kivoja eväiden kimpussa..

Salmen ulkoilualue opasteet
Esimerkillistä viitoitusta!
Nuotiokatos
Kanaholma

Lähimpänä Salmen parkkipaikkaa on Kanaholman tulipaikka. Voisin kuvitella, että sesonkiaikaan täällä voi olla aika ruuhkaista. Tänne kun tulee helposti vaikka taaperon kanssa retkelle. Ja näin marraskuussakin iso polttopuulato oli täysin tyhjäksi raavittu..

Sijainti Salmijärven päässä on kyllä hieno!

Salmen ulkoilualue kahvio
Salmen ulkoilualueen kahvila näytti tosi kivalta, mutta se oli valitettavasti marraskuussa kiinni
aitta
Kahvilan pihapiirissä on myös pieni aitta
hopeapajukuja

Latupohjien talsimisen tylsyydestä huolimatta minun pitää ehkä antaa Salmen ulkoilualueelle vielä toinen mahdollisuus keväämmällä. Yleensähän kaikki on silloin kauniimpaa ja kun on enemmän nähtävää ympärillä, ehkä itse polun tylsyyteen ei kiinnitä niin paljoa huomiota.

Kolin kansallispuisto – Huippujen kierros, pirunkirkko ja vesiputos

No niin, jatketaan retkeä, Kolin kansallispuisto osa 2!

Ensimmäisen osan reissusta voit käydä lukemassa täältä

Mäkrän kierroksen päiväretken jälkeen käväisimme hotellilla pienellä huililla ja sitten klo 16 aikoihin suuntasimme lyhyelle Huippujen kierrokselle auringonlaskuhommiin.

Kolin kansallispuisto auringonlasku

Tällä reitillä on mittaa vain reilu kilometri, se kulkee enimmäkseen aika tasaisella (paitsi hotellilta lähtiessä joko maltillisemmin nousu kohti Akka-Kolia tai kunnon porrasrykäisy Ukko-Kolille.

Huippujen kierros Koli kartta

Huippujen Kierroksella pääsee siis näkemään Kolin pääpointit, Ukko-, Akka- ja Paha-Kolin.

Kolin kansallispuisto auringonlasku

Aurinko laskee Akka-Kolin puolelle, josta oli u s k o m a t t o m a n kauniit näkymät. Ja kuvissa jää kätevästi näkymättä varsin navakka tuulikin 🙂 Auringonlaskua ihaili marraskuisena lauantai-iltana kanssamme alle kymmenen muuta, vaikka hotelli olikin täynnä. Mykistävää.

Sunnuntaina oli sitten aika suunnata Kolin muille nähtävyyksille!

Haasteita tuli matkalaiselle lähinnä siksi, koska sekä Gastropub Ryynänen, Satamaravintola Alamaja että Kolin Veistospuisto olivat marraskuussa kiinni 🙂 Kaikissa kuitenkin käytiin pihassa katsastamassa hommat ja varsinkin Veistospuistossa olisi ollut oikeasti ihan mielenkiintoista käydä.

Koli pirunkirkko

Mutta onneksi Kolin luonto on auki 24/7 marraskuussakin! Siispä suuntasimme Kolin retkireittikartassa näkyneelle Pirunkirkolle.

Laiska turisti ei ollut ihan täysin selvillä, että mitä tässä nyt ihan tarkalleen ottaen oltiin edes menossa katsomaan ja kyllä taas valmistautumattomuus palkittiin! 🙂

Koli
Polku Pirunkirkolle

Pirunkirkolle ajettiin tosi hienoa hiekkatietä, aivan Pielisen reunoja pitkin. Ja taas oli järvimaisema ihan hyvin näkyvillä, kun puissa ei ollut lehtiä. Parkkipaikalta lähti hyvin viitoitettu polku kohti jyrkkää ja kivikkoista rinnettä ja jotenkin oli odottanutkin ”vain” jotain isompaa kivikkoa. (Wikipedian mukaankin pirunkirkko on ”nimitys useille erilaisille kallio- ja kivimuodostumille”)

Koli pirunkirkko
Ensimmäinen ”Oooo, kato!!”-hetki pirunkirkolla: puolimetrinen halkeama laskeutuvan polun reunassa

No juu ei, Kolin Pirunkirkko oli upea luola!

Koli pirunkirkko
Koko jyrkkä rinne kohti Pielistä oli täynnä valtavia kivenlohkareita
Koli pirunkirkko
Pirunkirkon portaiden alapää ja luolan suuaukko vasemmalla

Kun meille selvisi, että kyseessä onkin luola, piti kummankin urhean retkeläisen hetken aikaa puhallella ja totutella ajatukseen. Ahtaat paikat kun eivät ole meille kummallekaan ihan siellä omimmalla mukavuusalueella 🙂

Koli luola
Luolan suuaukolta laskeuduttiin muutaman lohkareen ja isomman pudotuksen yli ensimmäiseen 90 asteen käännökseen, josta tämä kuva on otettu kohti suuaukkoa.

Onneksi kanssamme ei samaan aikaan ollut muita, niin saimme ihan kaikessa rauhassa hivuttautua pidemmälle luolaan ja tarvittaessa käydä välillä pinnalla haukkaamassa vähän happea (ja rohkeutta).

Luola ei siis ole ollenkaan pelottava tai hankala edes lapselle, jos ei siis harrasta ahtaanpaikankammoilua. Ja kammoakin helpottaa huomattavasti se, että kaventuessaankin luolan käytävän päästä näkyy valoa.

Koli luola
Näkymä ensimmäisen 90 asteen käännöksen kohdalta toiseen suuntaan. Uskaltauduin tämän loppuun asti, vaikka ahtaimmasta kohdasta mahtuu juuri ja juuri seiniin osumatta läpi.

Luola olisi jatkunut vielä pidemmällekin (intternetsi osasi kertoa että se on Z-muotoinen ja kokonaisuudessaan 33 m pitkä), mutta jänis tuli housuun, kun ei enää nähnyt, minne reitti menee/miten ahtaaksi tila käy/mahtuuko kääntymään ympäri tarvittaessa vai pitääkö peruuttaa takaisin. Eli me kuljimme luolasta Z:n kaksi ensimmäistä sivua. Mutta ei se mitään, tämä riitti jo oikein hyvin reissun extreme-osuudeksi!

Jos vallan innostuit, niin Kolin kansallispuisto tarjoaa usempiakin lohkareluolastoja, joihin esimerkiksi Koli Active tekee kunnon ryynäysretkiä. Kertokaa sitten meille nössömmillekin, millaista oli!

Kolin kansallispuisto aitta

Seuraavaksi kaipasimme vähän rauhallisempaa aktiviteettia ja pysähdyimme Rantatien varrelta menomatkalla bongaamallemme Tarhalahden kuuraiselle niitylle. Siihen paistoi sopivasti aurinko ja se oli hauskasti melkein englantilaisen nummen näköinen kumpuileva viheriö. Ladon ovella oli sopiva istuskelupaikka, joka oli kuin tehty tee- ja keksitauolle!

Retkitee
Afternoon tea, Koli style

Lopuksi poikkesimme vielä Tarhapurolla, kun sekin sattui sopivasti silmiin Rantatiellä. Parkkipaikalla oli muutama auto, niin näppärästi päättelimme että ”varmaan siellä on jotain ihan näkemisen arvoista”. No oli kyllä, joo!

Tarhapuro on siis runsaiden sateiden jälkeen (kuten nyt) ja keväällä lumien sulaessa vesiputous! Ja tämä jäi melkein näkemättä meiltä matkailuamatööreiltä..

Koli vesiputous

Putoukselle on Rantatien parkkipaikalta noin kilometri enimmäkseen aika tasaista polkua pitkin. Tai sinne voi tulla myös Mäkrän kierrokselta, tekemällä koukkauksen ”yläkautta” Mäkränahon/Purolanahon kohdalta.

Tarhapuron putouksella on korkeutta noin 15 metriä ja se on enimmäkseen hienosti naamioitunut isojen lohkareiden väliin. Muutamasta kohdasta metrin-parin mitalta vesi kuitenkin ryöppyää ihan valtoimenaan. Ja putouksen kuulee jo kaukaa!

Koli vesiputous

Putousta ei näe kunnolla polulta ja paikalla ei ole mitään portaikkoa ja katselutasannetta, vaan täällä pitää vähän kiipeillä, että näkee kunnolla jotain. Kulku putouksen päälle on molemmin puolin jyrkkä, märkä ja lohkareinen, eli ihan tekemisen meininkiä on ylös asti pääsemisessä – mutta ehdottomasti vaivan arvoista!

Rinteen alaosassa vesi katoaa kivenlohkareiden väliin ja hajoaa pieniksi puroiksi, joita saa ihan tosissaan väistellä, että pääsee takaisin polulle. Eli ihan sileäpohjaisilla lenkkareilla en lähtisi tähän suoritukseen, tulihan se nyt selväksi? 🙂

Siirtolohkare
Ja alhaalla virtaa joki

Jostain syystä Tarhapuron putousta ei ole merkitty moniin Kolin kansallispuiston karttoihin, mutta Mäkrän kierron kartasta se löytyy.

Myös Kolin luontokeskus Ukko oli valitettavasti koko marraskuun kiinni, eli siellä emme päässeet vierailemaan. Melkein olisin halunnut ostaa matkamuistoksi edes Kolin kansallispuisto –magneetin ja olin tosi yllättynyt, kun niitä ei ollutkaan hotellin respassa myynnissä. Hö.

Kolin kansallispuisto kyltti

Teimme ihan parhaan peliliikkeen, kun majoituimme Kolilla vielä sunnuntai-maanantai yön. Koska silloinhan hotelli oli käytännössä tyhjä ja saimme lillua upeassa Koli Relax Spassa enimmäkseen kahdestaan monta tuntia! (Ulkopaljuista raikuneesta älämölöstä päätellen lauantaina tilanne oli vähän toinen..)

Kylpylässä oli nerokas konsepti: pääsymaksuun (Äääs-etukortilla 36 €/hlö, 2020) kuului saunakiulu, jossa oli pikku pussissa Lumenen hoitotuotteita + piccolopullo kuoharia per retkihenkilö. Ja kun menimme kahdestaan, saimme vaihtaa toisen Lumene-pussin yhteen kokonaiseen skumppaan. Deal!

Koli spa kiulu

Kylpylä oli todella kaunis (yhteistyökumppanina on lisäksi Tulikivi), lämminvesialtaassa soi veden alla tietysti Sibeliuksen Finlandia ja näkymä Pieliselle ulkopaljusta oli huikea.

Yllämainittujen itsestäänselvästi upeiden juttujen lisäksi pari erityismainintaa, joista pidin erityisesti:

  • elämyssuihkuista, joissa tuli erilaisia vesipisaroita ja -sumuja, trooppista ukkosmyrskyä, lintujen laulua jne. Ihania!
  • lämmitetyistä makoilutuoleista, joista oli näkymä Pieliselle. Kyllä kelpasi huilailla ja nauttia kaikessa rauhassa skumpasta ja maisemista, kun ei tullut kylmä!
Koli spa kiulu
Skål onnistuneelle Kolin retkelle!

Kolin kansallispuisto – kyllä, se on kaiken saamansa koronajan somepöhinän ansainnut. Aivan upea paikka, marraskuussakin! 🙂

Kolin kansallispuisto – Mäkrän kierto

Kolin kansallispuisto. Kolin kansallispuisto! Lopultakin!

Voi ettien että, tätä retkikohdetta olin odottanut pitkään ja innoissani ja kyllä, se lunasti sille asetetut maisematavoitteet 6/5. Muuten retkipolut olivat kyllä yllättävän peruskamaa. Mutta kaiken kaikkiaan: kannatti mennä!

Kolin kansallispuisto Pielinen
Näkymä Mäkrävaaran huipulta Pieliselle

Olin reissussa ystäväni kanssa marraskuun alussa pitkän viikonlopun. Ennen lähtöä vähän kuumotti, että vieläkinkö siellä on ne kesän ihmismassat.. Hotelliltakin soiteltiin pöytävarauksia etukäteen, kun olivat täyteen bookattuna. Mutta ihan rauhassa sai kyllä enimmäkseen poluilla mennä ja Ukko-Kolilla itseään kuvata, ei ollut ruuhkia!

Majoituimme ihan pelipaikoilla, eli Break Sokos Hotel Kolissa. Sen sijainti oli erinomainen Kolilla liikkumiseen ja hotellin kylpylä ihan huikean hieno. Toki jäimme saapuessamme jumiin siihen funikulaari-hissiin, jolla noustaan parkkipaikalta hotellille, mutta sellaista meille aina sattuu 🙂

Mutta nyt retkiasiaan!

Koli Mäkrä kartta

Lähdimme lauantaiaamuna joskus ennen kymmentä Mäkrän kierto -reitille (kartassa merkitty mustalla), jonka kuljimme vastapäivään. Ensimmäisiä muita retkeilijöitä alkoi kunnolla näkyä vasta paluumatkalle käännyttyämme, joskus puolen päivän jälkeen.

Mäkrän kierto oli mukava, reilun 7 kilometrin mittainen rengasreitti, joka oli enimmäkseen hyvin merkitty. Polku siis laskeutuu ensin loivasti Kolilta Mäkränaholle, joka oli yllättävä niitty metsän keskellä. Ja sitten noustaan vähän jyrkemmin viereiselle Mäkrävaaralle.

Koli
Tällainen asiasta mitään ymmärtämätönkin huomasi, että kalliot olivat ihan eri näköisiä kuin perinteiset suomalaiset graniittikalliot. Koli onkin muodostunut enimmäkseen vaaleasta kvartsiitista, kertoi ystävämme Google.

Monessa kohtaa reitillä tulin ajatelleeksi, että jos puissa olisi lehdet, ei tätäkään upeaa maisemaa näkyisi ollenkaan. Eli lämmin suositus myöhäiselle syksyretkelle Kolille! Joskin puhuimme kyllä paljon myös siitä, miten uskomattoman hyvä tuuri meillä kävi säiden kanssa. Edellisenä viikonloppuna näkyvyys huipulla oli ollut sumun vuoksi vain muutamia metrejä.. Syksyn etukäteen ajoitetuissa retkissä vallitsee aina jännittävä ’veikkaa ja voita’ -arpapeli 🙂

Kolin kansallispuisto Pielinen
Pielinen oli yllättävän iso järvi ja huikaisevan kaunis!
Mäkränaho
Tämä taisi jo olla Purolanahon niittymäinen tasanne Mäkränahon jälkeen, vaarojen välissä.
Koli polku

Mäkravaaralle nousu oli aika vaativaa maastoa ja minusta reitti kannattaa tämän kohdan vuoksi ehdottomasti kiertää vastapäivään. Mieluummin tätä ylöspäin nousee, kuin alas laskeutuu, varsinkin jos kivet ovat märkiä.

Jos sää olisi ollut sateinen, polut olisivat kyllä olleet tosi kuraisia ja liukkaita..

Koli polku
Eipä ne korkeuserot kuvissa koskaan näy, mutta tässä siis oli ihan kunnolla nousua!

Mäkrävaaran huipulla oli kivoja taukopaikkoja, joista oli upeat maisemat niin Pieliselle, kuin viereiselle Ukko-Kolillekin. Mekin nautimme tässä kohtaa vähän teetä ja pientä evästä.

Kolin kansallispuisto
Siellä se Ukko-Koli näkyy – kahden vasemman puoleisen männyn välissä oleva nyppylä!
Kolin kansallispuisto

Paluumatkan kääntöpisteessä piti hetki arpoa omaa sijaintia ja oikeaa reittiä, mutta kyllä se sieltä sitten selvisi. Polku kiersi toiselle puolen Mäkrävaaraa ja järvimaisemat vaihtuivat pienemmäksi järveksi ja upeiksi metsiksi.

Siirtolohkare
Isoja ja vielä isompia siirtolohkareita on Kolilla kaikkialla, samoin kuin paljon muitakin jääkauden merkkejä
Metsä

Paluupolku Mäkrävaaran länsireunaa Ikolanahon tulipaikalle (joka on reitin ainoa) oli kyllä suoraan sanottuna aika tylsä. Mutta menihän se toisaalta aika nopeasti alamäkeen lasketellessa.

Ikolanaho
Ikolanahon vuokratupa

Ja sitten olikin enää edessä nousu takaisin Kolille ja The Maisemaa katsomaan! Loppumatka meni vauhdilla, kun olimme tarkoituksella aamulla jättäneet Ukko-Kolin käymättä ja suuntasimme sinne ensimmäisen kerran vasta nyt (saapuessamme edellisenä iltana oli jo pimeää).

Kolin kansallispuisto

Seuraavassa postauksessani kerron teille lisää Kolista (niistä kaikista kolmesta!) ja purosta, joka paljastuikin ihan älyttömän hienoksi vesiputokseksi, sekä itsensä ja ahtaanpaikankammonsa ylittämisestä huikean hienossa luolassa.

Malttakaa hetki, palataan kohta Kolille!

Pääset lukemaan toisen osan reissusta suoraan täältä. Nyt mennään luolaan, vesiputokselle ja kuplimaan kylpylään!

Meikon ulkoilualue – syksyinen Meikon kierros

Tour de Meiko toimii aina ja on yksi suosikeistani varsinkin silloin, kun on aika ”aivot narikkaan” -retkelle. Meikon ulkoilualue Kirkkonummella on minulle helposti saavutettavissa ja Meikon kierros niin tuttu, ettei tarvitse navigoida, sen kun naatiskelee!

Meiko järvi Kirkkonummi
Meiko Kirkkonummi

Meikon ulkoilualue käsittää kolme merkittyä reittiä:

  • Kotokierros (4,4 km) kiertää useamman lammen Korsolammella on avoin nuotiopaikka ja puucee
  • Kuikankierros (3,2 km) on empiiristen havaintojeni perusteella varsinkin lapsiperheiden ja iäkkäämpien retkeilijöiden suosiossa, mutta sitä ei kannata jättää välistä! Reitillä on upeita rantakallioita ja tosi kiva nuotiopaikka (jota ei ollut vielä merkitty karttaan)
  • Meikonkierros (8,3 km) kiertää järven ja matkalla on korkeita rantakallioita, pitkospuita ja kiva pieni saari, jossa on hyvä eväspaikka.
Meiko Kirkkonummi

Näiden merkittyjen reittien lisäksi Meikolla ja sen ympäristössä risteilee todella paljon merkkaamattomia polkuja, joilla voi retkeillä ruuhkattomammin. Lisäksi Meikolta löytyy suosittu kiipeilypaikka.

Lue myös aikaisempi juttuni yhdestä retkestäni omilla poluilla näissä maisemissa.

Meiko Kirkkonummi

Meikon parkkipaikkaa on tänä kesänä laajennettu. Silti, varsinkin hyvän sään sattuessa viikonlopulle, siellä saattaa olla iltapäivästä ruuhkaa. Itse suosin tästä syystä Meikon aluetta arkiretkillä – koska mä voin 😉

Meiko Kirkkonummi
Meiko Kirkkonummi

Pääkaupunkilaisille Meiko on huomattavasti helpommin saavutettavissa, kuin esimerkiksi (monin paikoin vielä ruuhkaisempi) Nuuksio. Länsiväylää vaan Kirkkonummen keskustaan ja siitä on Meikolle enää kymmenisen minuuttia.

Navigaattoriin: Korsolammentie 44, Kirkkonummi

Meikon ulkoilualue Kirkkonummi

Meikon ulkoilualue, ja etenkin Meikon kierros, on minusta upea retkikohde. Sen The Juttu on ehdottomasti korkeat rantakalliot ja järvimaisemat. Niihin ei kyllästy!

Meiko Kirkkonummi
Meikon ulkoilualue

Kiersin Meikon ennen tätä reissua viimeksi keväällä 2020 ja silloin polut olivat vielä tosi hyväkuntoisia ja reittimerkinnät esimerkillisiä. Korona-ajan ulkoiluruuhkat valitettavasti näkyvät täälläkin ja paikoitellen polut olivat levinneet huomattavasti ja juurakot tulleet esiin.

Meiko Kirkkonummi

Surullinen huomioni oli, että ilkivaltailijat ovat löytäneet tännekin ja reittimerkkejä oli revitty puista irti huomattavan paljon. No comprende.

Onneksi polut ovat maastossa hyvin näkyvissä, eli polulla pysyminen on aika helppoa. Ja järvikierroksella, kunhan järven pitää kiertosuunnasta riippuen koko ajan joko oikealla tai vasemmalla puolellaan, ei voi eksyä 🙂

Meiko Kirkkonummi

Meikolla on myös useampiakin Porkkalan parenteesin aikaisia bunkkereita, juoksuhautoja, rajatolppia ym. bongattavaksi. Suunnistusseura Lynx on tehnyt niistä suunnistuskartan ja osa on merkitty ihan Google Mapsiinkin.

Meiko Kirkkonummi

Retkihuomio: Jos on ollut sateita ja etenkin keväällä/syksymmällä Meikon reiteillä saattaa olla paikoitellen aika märkiä kohtia ja aina ne eivät ole kierrettävissä. Joskus on meinannut vähän varvas kastua ja kenkä kuraantua. Eli en lähtisi ihan niissä valkoisimmissa lenkkareissa näille poluille 🙂

Meikon ulkoilualue
Pitkospuita löytyy muutamasta kohdasta reitin varrella
Meiko Kirkkonummi

Fun fact: Kirkkonummen kunta ottaa ison osan juomavedestään Meikosta. Järven vesi onkin tosi kirkasta! Ihmisten uiminen järvessä on sallittua, kunhan ei ihan vedenottamon vieressä pulikoi, mutta lemmikkien ei.

Meiko Kirkkonummi
Eväänä oli tällä kertaa omaleipomia korvapuusteja, uujea!
Meiko Kirkkonummi
Ai että, miten ihanan valoisaa vielä ihan hetki sitten olikaan! Tämä joulukuun kaamos ei ole oikein minun juttuni 🙂

Dagmarin lähde Tammisaaressa

Käsi ylös, kenelle Dagmarin lähde Tammisaaressa on tuttu? Ei se mitään, en minäkään ollut koskaan kuulutkaan siitä, vaikka sentään silloin tällöin Tammisaaressa liikunkin 🙂

Mutta tilanne on helposti korjattavissa, sillä ajoaika pääkaupunkiseudulta pelipaikalle on vain noin tunnin verran omalla autolla. Täällä on helppo poiketa vaikka matkalla Hankoon!

Navigaattoriin: Leksvallintie 300.

tammisaari
Lähteelle johtaa polku läpi hienon hongikon

Dagmarin lähde sijaitsee meren rannalla Källvikenissä, vajaan 10 kilometrin päässä Tammisaaren keskustasta. Hangontieltä on opastus perille.

retkikartta

Parkkipaikalta lähteelle on matkaa vain muutama sata metriä ja kokonaisuudessaan luonnonsuojelualueella on mittaa noin 40 hehtaaria. Lämmin suositus, että käyt tutkimassa polkuja myös laajemmin! Löysin useamman tosi kivan rantakallion ja pari muutakin hiekkarantaa alueelta.

Fiskars Group kunnosti omistamansa alueen ja lahjoitti sen suomalaisille Suomi 100-juhlien kunniaksi vuonna 2017.

retkikyltti

Viitoitus on alueella ensiluokkaista. Paitsi, että Keisarin pöydälle ei ole viitan viittaa – mikä juttu alueen viitoitusvastaavat?

Dagmarin lähde tammisaari
Dagmarin lähde on ollut retkikohde kauan ja maastossa näkyy useampia vanhempia reittejä ja portaita.

Dagmarin lähde saa nimensä Venäjän keisari Aleksanteri III puolisolta, Tanskan prinsessa Dagmarilta. Hänet tunnetaan historiassa paremmin nimellä keisarinna Maria Fjodorovna. Aleksanteri III:n ja Dagmarin poika Nikolai II oli Venjän viimeinen tsaari. Aleksanteri III ja Dagmar vierailivat alueella useampaan kertaan lomaillessaan alueella keisarillisella huvipurrellaan 1800-luvun loppupuolella.

Dagmarin lähde tammisaari
Kuvan yläreunassa näkyvä kivipaasi on vanha, vuonna 1888 pystytetty muistomerkki.

Minusta hienompi oli lähteen varsinainen ”alku” (kuva yllä), joka oli selvästi tosi vanha. Sieltä vesi virtasi jonkin matkaa alemmas kohti hiekkarantaa ja pientä allasta (kuva alla).

Dagmarin lähde tammisaari
Tästä olisi ollut hyvä täyttää muutama vesipullo, joita ei tietenkään ollut tällä reissulla ainuttakaan mukana.

Dagmarin lähde oli selvästi suosittu ulkoilu- ja vedenhakupaikka, koska sateisena lokakuisena iltapäivänäkin paikalla oli ihmisiä. Tulipa meitä vastaan jopa yksi paljain jaloin liikkeellä ollut vedenhakijakin kanistereineen!

opaskyltti
Infokyltti, jossa on myös kivoja vanhoja kuvia, mutta ne joudutte käydä itse katsomassa paikan päällä! 🙂

Luonnon hiekkaranta, johon lähde laskee, oli tosi kaunis paikka ihan itsessäänkin ja siinä on viehättävä laituri. Paikalle on siis mahdollista saapua myös veneellä!

Lisäksi rannassa on syysmyskyssä kaatuneen vanhan männyn kanto ja siitä irrotettu osa, johon on merkitty tärkeitä vuosia historian varrelta.

kanto
dagmarin ranta

Laiturista vasemmalle löytyy Keisarin pöytä, jossa Alksanteri III:n ja Dagmarin kerrotaan nauttineen lähteen vedestä ja piknikeväistään.

keisarin pöytä
Urpålla meni Keisarin pöydän katselmus vähän hakemisen puolelle. Sinne on rantaa pitkin lähteeltä matkaa vain noin minuutti, mutta lähdin kartan innoittamana kiertämään yläkautta. Virhe.
dagmarin ranta
Karjaa
Loppukevennyksenä upea kyltti Karjaan Shelliltä! 😀

Sinua voisi kiinnostaa myös retkijuttuni Tammisaaren Ramsholmenista.

Seitseminen – Kuurainen Torpparintaipaleen retki

Seitseminen – lopultakin! Oli kulkua Pirkanmaan suunnalla tuossa muutama viikko sitten, niin poikkesin Seitsemisen Kansallispuistossa muutaman tunnin retkellä ihastelemassa aamukuuraa.

Seitseminen sijaitsee Ylöjärven ja Ikaalisten alueella, eli aika lähellä Tamperetta. Kansallispuisto on perustettu vasta vuonna 1982.

Suo

Sain paikallisilta vinkin, että Seitsemisen luontokeskukselta lähtevä viiden kilometrin Harjupolku on aika tylsä, ja että kannattaa ehdottomasti ajaa vähän pidemmälle Koveroon ja lähteä sieltä Torpparintaipaleen rengasreitille.

Niinpä kävin hakemassa retkievästä tyylikkäästi Kurun Salesta ja ajelin, yllättävää kyllä, perille asti asfalttitietä (siis myös kansallispuiston sisällä!).

Seitseminen Torpparin taival kartta

Korona-ajan marraskuisena arkiaamuna Seitsemisen luontokeskus ei todellakaan ollut auki, joten ajoin sen ohi suoraan Koveron tilan parkkipaikalle. Koveron perinnetila on entinen kruununmetsätorppa, jossa voi kesäaikaan tutustua 1900-luvun alun elämään. Torppaa on sen kukoistuskautena vuosisadan alussa asuttanut hauskan niminen Ananias Kovero, jonka mukaan tila on nimetty. Pihapiiri on yllättävän iso ja täällä pitää ehdottomasti tulla käymään uudelleen, kun opastukset ovat toiminnassa.

Koveron tila
Koveron perinnetilan aamukuuraa

Löysin jostain netin syövereistä hauskan tiedon, että Koveron tilan isännän nimi olisi alunperin ollut Ananias Antinpoika Heinäaho, myöhemmin Kovero. Ja hän olisi sitten myöhemmin muuttanut nimekseen Seitseminen, kun hänen seitsemäs lapsensa syntyi.

Pitkospuut

Minulle suositeltiin Torpparintaivalta erityisesti siksi, että reitti kulkee upean Multiharjun aarniometsän kautta, enkä todellakaan pettynyt. Huh, että oli upeita ja isoja vanhoja puita!

Torpparintaipaleen reitillä on pituutta 6,3 km ja se kulkee enimmäkseen leveitä, tasaisia ja hyväkuntoisia polkuja pitkin. Lisäksi matkalle osuu muutamat portaat jyrkemmissä kohdissa sekä monet pitkospuut, kun reitti kulkee soiden läpi ja niiden reunoilla.

Seitseminen
Kyllä Irman sielu lepäsi <3
Seitseminen

Olin ajatellut, että rykäisen vain pikaisesti reitin läpi ja jatkan ajomatkaa kotia kohti, mutta täällähän menikin pikaisen evästauon kanssa melkein kolme tuntia! Kuuraisena kimalteleva Seitseminen ja maisemat varsinkin soilla olivat niin uskomattoman kauniita, että oli ihan pakko pysähtyä joka välissä huokailemaan ihastuksesta ja toki myös kuvaamaan, vaikka tietenkään jäätimantit eivät näytä kuvissa yhtään miltään.. Pöh.

Pitkospuut

Torpparintaipaleen varrelle jää myös talosmetsää, joka on joillekin retkeilijöille iso miinus (ja välillä hyvin vaikeasti vältettävissä varsinkin eteläisessä Suomessa..). Minusta hienot hongikot ovat hienoja, vaikka olisivatkin ihmisen istuttamia.

Seitseminen metsä
Ja hoooongaaat huuumiiinoiii.. Paitsi ettei tuullut yhtään 🙂

Evästauon pidin reitin ainoalla tulipaikalla Haukilammella. Pieni lampi oli juuri saanut jääriitteen ja se oli niin kaunis auringossa kimallellessaan! Kyllä kelpasi purra banaaninsa ja karjiksensa näissä maisemissa!

Haukilampi Seitseminen

Haukilammella oli tilava tulipaikka, hyvin puita ja puucee. Ja täällä bongasin retken ainoat muut ihmiset, mutta hekin keittelivät omia eväitään tulipaikan sivussa omalla keittimellään. Eli omassa rauhassa sai olla täälläkin.

Haukilampi Seitseminen
Kesällä täällä voi pulahtaa väliuinnille retken lomassa!

Torpparintaipaleen lopussa tuli vielä ihan yllätyksenä upea isompi suo, joka oli kuurapeitteessään aivan huikea näky. Ja sitä ihastellessa meni vaikka kuinka kauan!

Seitseminen
Seitseminen

Yleensä tällaisilla yksin tekemilläni retkillä kuuntelen aikalailla aina äänikirjaa, mutta nyt oli jotenkin niin uskomattoman levollista ja kerrassaan upeaa, että en kaivannut mitään ”seuraa” itselleni. Tarkoittikohan tämä nyt sitten, että maisema puhutteli minua niin, että päähän ei mahtunut mitään muuta löpinää? Tuulen puuttuessa melkeinpä ainoat äänet olivat tikkojen koputus, jota kyllä sitten kuuluikin vähän väliä.

Pitkospuut
Marraskuun aurinko ei enää kovin ylös jaksa nousta
Seitseminen kyltti

Kiitos Seitseminen, tulen varmasti uudelleen viimeistään ensi kesänä!

Seuraavaksi voit vaikka lukea retkijuttuni läheisestä Helvetinjärven kansallispuistosta.

Väransbyn ulkoilualue – pala Espoota Kirkkonummella

Olipas kummallinen löytö tämä Väransby! Espoon kaupungille kuuluva, mutta Kirkkonummella sijaitseva ulkoilualue – ai siis että mitä että?

Ja siis edes entisenä ulkoilevana espoolaisena en ollut koskaan kuullutkaan tästä helmestä, vaikka se on nimenomaan ”espoolaisille tarkoitettu telttailu- ja matkailuvaunualue”! Ihme pimitystä 🙂

syksyinen meri

Väränsby sijaitsee siis Kirkkonummella, Långvikin kylpylästä vielä eteenpäin Hirsalaan. Täällä ollaan itseasiassa Porkkalanniemessä, mutta sen ”alussa ja itälaidassa”. Ja Länsiväylältä pitää kääntyä Långvikin liittymään, eikä Porkkalan. GPS löytää perille osoitteella Ankarlaxintie 200.

Väransby  ulkoilualue kartta

Ensimmäinen, ja isoin parkkipaikka löytyy heti alueen alusta, ennen porttia. Vasemmalle jää todella erikoisen näköinen (yksityinen?) karavaanarialue, joka ehkäpä myös kuuluu Espoon kaupungille, mutta jossa on kausipaikkoja. Paikka oli ainakin ohikävelijän silmään aika nuhjuinen ja parhaat päivänsä nähnyt, ja sinne ei ohikulkijaa toivotettu tervetulleksi. Eli vähän epäselväksi jäi, kuuluiko tämäkin Espoon kaupungin alueeseen, vai ei.

Väransby
Vasemmalla Väransbyn leirintäalueen huoltorakennus ja kuvaajan taakse jää portti, joka ainakin kyltin mukaan on suljettuna klo 22-6

Auton voi jättää isommalle parkkikselle ja kävellä siitä muutama sata metriä hiekkatietä pitkin, tai sitten ajaa portista läpi ja valita jonkun pienemmistä parkkipaikoista. Useamman keittokatoksen luo pääsi käytännössä melkein pihaan asti.

Väransby ulkoilualue
Rantapolkua

Väransby ja sen juttu on ennen kaikkea meri ja sen äärellä liikkuminen. Ihan hirmuisen pitkästi ei ole reittejä, eli ehkä enemmänkin tulisin tänne grillailemaan ja nauttimaan maisemista, kuin ihan puhtaasti kävelemään.

Rantaa pitkin kulkeva polku on tosi kaunis ja sen varrelle jää kaksi isoa, katettua keittokatosta. Ja lisäksi heti alussa on ”päätien” oikealla puolella kolmas katos.

Väransby
Ensi kesänä NIIIIIN tulen suppaamaan tänne!

Kaikkien tulipaikkojen luona on puucee (omat paperit mukaan!) ja halkovaja. Ja katokset ovat niin isoja, että tulisijan lisäksi katon alla on myös iso ruokapyötä. Todellinen huonon sään retkikohde siis myös 🙂

keittokatos
Kyllä mahtuu!
puucee

Väransbyssä on sallittua myös leiriytyä merkityillä paikoilla (joita on useampi) ja jopa asuntovaunuille ja -autoille on siis myös muitakin kuin kausipaikkoja. Voisin hyvin ajatella itsekin jossain vaiheessa tekeväni pikaisen ”nyt tarttis päästä yöksi ulos nukkumaan, mutta en ehdi/jaksa/viitsi lähteä minnekään kauemmaksi”-reissun tänne. Vahva veikkaus, että aika omassa rauhassa saisi suurimman osan ajasta olla.

syksyinen meri
Ankarlax

Suurin osa muista aurinkoisena lokakuun sunnuntaina paikalle sattuneista ihmisistä näytti olevan vain kävelyllä lasten ja/tai koirien kanssa, muutama pyöräilijä kävi kääntymässä ja yhdellä keittokatoksella oli käynnissä koronaturvalliset baby showerit (!). Mutta erittäin rauhassa sai kyllä kuljeskella.

Merenranta kaislikko

Ei-meren-puoleisen keittokatoksen takaa lähti polku kallion päälle. Se kannattaa käydä katsomassa. Tosi hienoa vanhaa kalliota sammaleineen. Ja näkyipä kallion päällä olevan jonkun vähän järeämpi telttakatoskin..

Rantakallio

Jonkun verran metsissä näytti risteilevän merkkaamattomia polkuja ja osa niistä näkyi myös jo aiemmin suosittelemassani OSM-äpissä. Pitää joskus käydä katsastamassa näitä tarkemmin, kun nyt matkaseurana oli ”paistetaan makkarat ja mennään kotiin”-henkistä porukkaa 🙂

Kelopuu

Summa summarum. Jos etsit jotain seuraavista, Väransby on ehdottomasti käynnin väärti paikka:

  • ruuhkaton, (monelle) uusi kohde
  • lähellä pääkaupunkiseutua
  • siistit keittokatokset retkikaffin keittoon/makkaranpaistoon jne.
  • polttopuita valmiina
  • helposti saavutettavissa omalla autolla
  • lapsen/vanhuksen kanssa helposti luontoon
  • kaunista saaristomaista merimaisemaa

Käy seuraavaksi lukemassa juttuni hyvin ruuhkattomasta kolmen järven kierroksesta Kirkkonummella!

Ja sellainen huomio vielä ihan vaan itselleni, että jos saisi jonkun tuomaan itsensä suppikamojen kanssa lähtöpaikalle, täältä saisi tehtyä aika älyttömän kivan, noin 5 kilometrin reissun suht saarten suojissa Väransby-Pentala. Sitten Pentalasta pääsisi ainakin pumpattavan suppilaudan kanssa kätevästi yhteysaluksella esimerkiksi Soukkaan tai Kivenlahteen. Hmmm…

Ramsholmen ja Högholmen Tammisaaressa

Tammisaaren Ramsholmen on eksoottinen lehtometsä, ainakin tällaiselle pohojalaiselle havumetsien kasvatille. Niin paljon upeita vaahteroita, tammia, kastanjoita.. Ja löytyypä täältä Suomen korkein jalavakin!

Alue on aivan Tammisaaren keskustan tuntumassa ja siihen kuuluu Hagen mantereen puolella, Tammisaaren sairaalan ”takapihalla” sekä Ramsholmenin ja Högholmenin saaret.

Tammisaari Ramsholmen
Matkalla Hagenista kohti Ramsholmenia
Tammisaari Ramsholmen Högholmen kartta
Tässä vielä myös linkki samaan karttaan

Olin itse ”auttamassa” veneen nostossa läheisessä Ormnäsin satamassa ja kun aika nopeasti selvisi, että purjeveneistä mitään ymmärtämätön maakrapu on lähinnä venespecialistien tiellä, suuntasin kaikkien helpotukseksi omille retkilleni 🙂

Alueen itälaidalta löytyy leirintäalue, mutta se oli ehkä jo vähän parhaat päivänsä nähnyt, aika pieni ja ymmärtääkseni lähinnä kausipaikkalaisten käytössä. Mutta esimerkiksi tähän lähelle saa kätevästi auton parkkiin Ormnäsiin. Polku Hageniin lähtee Ormnäsintien ja Cederblominkadun kulmasta.

Tammisaari Hagen
Ihania syksyn värejä!

Ramsholmen on saarista suurempi ja sinne mennään kauniin puusillan yli. Saaren polut ovat leveitä ja tasaisia ja alueella liikkuikin paljon pyöräilijöitä, perheitä rattaiden kanssa jne. Täältä löytyy myös uimaranta pukukoppeineen.

Tammisaari Ramsholmen
Hagenin ja Ramsholmenin välinen kapeikko
Tammisaari Ramsholmen silta
Silta Ramsholmenista Högholmeniin oli yllättävän pitkä ja ylitti hienon kaislikon

Högholmenin saarella polut kapenevat reilusti ja siellä ollaan paikoin ihan kunnon metsäpoluilla pitkospuineen. Saaren kärjessä on korkea kallio, josta on hienot merimaisemat.

Tammisaari högholmen
Högholmenin pitkospuita
Tammisaari Högholmen
Högholmenin kärjen näköaloja

Uusilla retkipoluilla joutuu normaalisti aina vähän skarppaamaan, että pysyy kartalla. Mutta Ramsholmen oli siitä kiva, että siellä oli helppoa ”pysyä kartalla” omasta sijainnistaan ja eipä saarella nyt kovin kauas pääsekään eksymään 🙂

Sieniä
Näin sieniasiantuntijana sanoisin, että ei varmaankaan herkkusieniä, vaikka siltä näyttävätkin 🙂
Sieniä
Söpö sieni

Kiersin aikalailla kokonaan molempien saarien reitit ja matkaa kertyi Ormnäsistä Hagen kautta ja takaisin reippaat 6 kilometriä.

Ja sitten kaksi tärkeää Eräirma suosittelee -paikkaa Tammisaaressa:

Aina, kun retkeilen lähelläkään Tammisaarta, tai voin koukata perille edes jotenkin järkevästi Tammisaaren kautta, käyn syömässä/ostamassa retkieväät Wi-Boxista Hangontien varrelta. Edullinen ja todella laadukas leipomo/kahvila/lounaspaikka. Sijainti autokauppojen välilssä on vähän kummallinen, mutta älä anna sen häiritä tai ajat onnesi ohi!

Jos Tammisaaressa tulee kunnon nälkä, silloin iso suositus Ravintola Höijersille rannassa. Ihana, vanha rakennus, lämmitetty terassi, hyvää ja tolkunhintaista ruokaa sekä erinomainen palvelu.

Lue seuraavaksi vaikka retkestäni moottoritien päälle Karnaistenkorpeen Lohjalla!

Kyynäränharju Liesjärven Kansallispuistossa

Kyynäränharju on Liesjärven kansallispuistossa sijaitseva upea, reilun kilometrin mittainen harjumuodostelma. Harju erottaa toisistaan Kyynärä- ja Liesjärven ja on leveimmillään muutaman kymmenen metriä, kapeimmillaan vain muutamia metrejä. Matkalla reitti ”katkeaa” vain kerran muutaman metrin pienellä sillan ylityksellä.

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuisto
Upea Kyynäränharju!

Harjulle on helppo tehdä päiväretki, tai sen voi yhdistää vaikka yön yli retken kanssa, kuten itse tein. Matkaa Helsingistä on omalla autolla reilu tunti.

Voit käydä lukemassa edellisen päivän reissuturinoinnit täältä.

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuisto
Aurinko vilkkui ihanasti syksyisten puiden lehdissä

Lähdin matkaan päivärepun kanssa Pirttilahden parkkipaikalta, jonne kävin jättämässä yöpymisromppeeni. Ajatuksena oli vain käydä ihastelemassa harjua sekä syödä päivän toinen aamiainen/aikainen lounas Savilahden nuotiopaikalla.

Lähdin kävelemään autolta syksyisen raikkaana sunnuntaiaamuna jo kymmenen aikoihin, eli aika rauhassa sai vielä kulkea, kun monet päiväretkeläiset eivät vielä olleet ehtineet paikalle. Harjua on vaikea hahmottaa harjuksi kauempaa ja sen kauneus on todella nähtävissä ja aistittavissa vasta paikan päällä. Ja voi että, mikä upea paikka!

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuisto

Minulta meni matkalla huomattavasti kauemmin, kuin olin arvellut, koska joka välissä oli pakko pysähtyä ihailemaan maisemia, syksyn värejä vastarannan puissa, ottamaan vielä yksi kuva..

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuisto
Ah!

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuistossa on saavutettavissa myös toisesta suunnasta, eli Korteniemen perinnetilan suunnasta. Ja selvästi moni päiväretkeläinen tulikin siitä suunnasta. Itse jätin tällä kertaa Korteniemen käymättä, koska haluan mennä sinne kesällä kunnolla ja ajan kanssa tutustumaan.

Kyynäränharjun eteläpäässä on Kopinlahden nuotiopaikka, mutta sitä en kyllä suosittelisi. Se oli periaatteessa retkipöytä, puucee, veneiden laskupaikka ja parkkipaikka.. Mutta noin kilometrin päässä sijaitseva Savilahti sen sijaan oli tosi kiva!

Kyynäränharjun silta Liesjärven kansallispuisto
Kyynäränharjun ”katkaisee” vain tämä pieni silta

Savilahden nuotiopaikalle laskeuduttiin hienon metsän läpi ja useampia siellä yöpyneitä retkeilijöitä tuli matkalla vastaan. Nuotiopaikka oli tosi kauniilla paikalla niemennokassa.

Liesjärven kansallispuisto
Metsää matkalla Kopilahdelta Savilahdelle
Retkilounas nuotiolla
Eräbrunssilla

Paikalla olleeseen kylttiin oli joku raapustanut hiirivaroituksen ja tämä oli jo toinen kerta tänä vuonna, kun tällaiseen törmäsin. En sitten tiedä, onko tämä aina ollut yleistä, vai onko nyt jotenkin liikkeellä huolimattomampia ruuankäsittelijöitä, jotka ovat houkutelleet hiiret nuotiopaikoille? Itse en ole ennen tätä vuotta koskaan tällaisiin mini-nuotiokavereihin törmännyt.

Kelopuu

En halua täällä omassa blogissani jakaa kuin itse ottamiani kuvia, mutta käykää ihmeessä katsomassa Markus Sirkan ottama ilmakuva Kyynäränharjusta täältä, niin saatte paremman kuvan paikasta!

Liesjärven kansallispuiston tunnus
Liesjärven kansallispuiston tunnukset ovar rukiintähkä ja ruiskaunokki

Paluumatkalla tein ex-tempore kierroksen Vihdin keskustan kautta, koska en ollut koskaan käynyt siellä. Kartassa näkyi Pyhän Birgitan keskiaikaisen kirkon rauniot, niin päätin käydä katsomassa nekin samalla. Ja tämähän olikin tosi kaunis paikka joen rannassa, suosittelen lämpimästi!

Pyhän Birgitan kirkon rauniot
Alue oli todella siisti ja hyvin hoidettu

Pyhän Birgitan kirkon raunioille on erinomaiset opasteet Vihdin keskustassa ja auton saa tosi lähelle. Kannattaa poiketa!

Pyhän Birgitan kirkon rauniot
Kirkon sisälle pääsi kurkkaamaan oven raoista ja muureillekin pääsi katsomaan ympäristöä