Linlon saari – reitit ja tulipaikat kartalla

Linlon saari ja sen tulipaikat maailmankartalle!

Linlo Kirkkonummella on minulle sellainen tuttuakin tutumpi retkikohde, jonne palaan kerta toisensa jälkeen. Siellä on mukavan vaihtelevat polut ja maisemat, saaristotunnelmaa rantakallioineen, saaren keskellä on noin 30 metriin yltävä avoin Högberget, josta näkee pitkälle merelle ja vaikka parkkipaikka olisi kovinkin täynnä, niin aika rauhassa saarella saa silti yleensä kulkea.

Linlossa saan myös mukavasti pään pois päältä, kun paikka on niin tuttu, että ei aktiivisesti tarvitse pysyä kartalla. Ja tämä toimii myös uudelle kävijälle, sillä saarelta on vain yksi reitti sisään ja ulos! 🙂

Kirkkonummen kunta uusi saarelle johtavan sillan viime kesällä 2020, mutta jostain syystä vieläkään ei ole ilmestynyt edes parkkipaikalle uutta retkikarttaa. (Vanha siis poistettiin sieltä siltaremontin yhteydessä jostain syystä..). Mutta ei hätää, korjataan tilanne!

Tässä siis teille Eräirman ihan itse askartelema Linlon retkikartta, johon on merkitty melkein kaikki tulipaikat. (Jätin pois muutaman, joissa on tyyliin vain kivikasa nuotiopaikan virkaa toimittamassa tai jotain muuta perustavaalaatua olevaa vikaa 🙂

Metsäpalovaroituksenkin aikaan Linlossa pystyy tekemään tulet kolmessa keittokatoksessa, muut ovat avoimia tulipaikkoja. Puuliitereitä löytyy käsittämättömän monta.

Tässä Retkipaikan loistavat tulenteko-ohjeet, jotka on kokeneenkin retkeilijän hyvä sillon tällöin kerrata!

Kartan alla löytyy kuvia eri tulipaikoista ja niiden tarkempi varusteluselostus. Roskapönttöjä Linlon saari tarjoaa osalla tulipaikoista, mutta niitä ei ole listattuna, koska tosiretkeilijä tuo ja vie kaikki omat härpäkkensä mukanaan, eikä jätä mitään toisten siivottavaksi.

Linlon saari – tulipaikat

Linlon saari tulipaikat kartta
Kartta: Maanmittauslaitoksen Karttapaikka, muokkaus Irma ite

Saarelle siis saavutaan siltaa pitkin ihan kuvan ylälaidassa osittain näkyvän sinisen täpän kohdalta. Heti sillan jälkeen vasemmalla on ensimmäinen nuotiopaikka ja (yleensä tyhjä) halkoliiteri. Mutta eihän me nyt heti siihen jäädä, vaan mennään sen ohi vauhdilla pidemmälle!

A – Ensimmäinen karttaan merkitty tulipaikka löytyy jo noin vajaan sadan metrin päästä, kun lähdetään kiertämään saarta vastapäivään. Tämä on sinänsä iso ja hyvin varusteltu tulipaikka hirsirakennuksineen, mutta se on aivan liian lähellä parkkipaikkaa, eli aina tosi sotkuinen ja minusta jotenkin ankea. Ei tarjoa mitään maisemienkaan puolesta. Ei jatkoon.

Keittokatos, pöytä, halkoliiteri, puucee, pihassa vielä nuotiopaikka

Linlo tulipaikat
A tulipaikan fasiliteetit ovat kyllä kohdillaan, mutta myös oikeastaan ainoa, jossa on näin sotkuista. Aina.

B – onkin sitten jo tosi kiva ja yksi suosikeistani! Jos tuulen suunta on niinpäin, että toispuol saarta tuulee, kierrän yleensä niin, että lopuksi syön eväitä täällä. Pieneen, erilliseen saareen johtaa aika erikoinen kolmen irrallisen laituriviritelmän reitti, joka ehkä saa monet jättämään tämän minisaarikierroksen välistä. Täällä en ole muistaakseni koskaan törmännyt muihin evästelijöihin.

Nuotiopaikka ja halkoliiteri

Linlo tulipaikat
B nuotiopaikalla on usein halot loppu, mutta itse harvemmin Linlossa edes nuotiota sytyttelen, niin ei haittaa!

C – on toinen suosikkipaikkani tällä puolella saarta. Maisema Porkkalan puolelle on kaunis ja paikka on pienen kallion päällä. Tämän paikan ainoa miinus on oikeastaan se, että se on useimmiten varjossa, kun satun paikalle 😉

Nuotiopaikka ja halkoliiteri

Linlon saari
Linlo tulipaikat
C nuotiopaikalta on hieno ja avara maisema

D nuotiopaikka löytyy retkivenesataman viereiseltä pikkusaarelta, jonne pääsee venelaitureiden kohdalta pientä kannasta pitkin.

Linlo tulipaikat
D nuotiopaikan vieressä on veneilijöiden laituri, josta voi vaikka (jäätilanteen salliessa 🙂 ) pulahtaa uimaan!

E on Linlon luksustulipaikka ja täydellinen vaihtoehto huonolla säällä!

Tämä on Linlon Veneilijät Ry:n ylläpitämä retkisatama, josta löytyy todella upea, lasiseinäinen keittokatos. En löytänyt mistään tietoa, hoitaako Kirkkonummen kunta myös tämän paikan puuhuollon, vai onko se veneilijöiden hoidossa.. Mutta eivätpä veneilijät ole poiskaan ajaneet, ainakaan kun olen käynyt joskus katoksessa huonolla säällä syömässä eväitäni.

Keittokatos, halkovaja, kaksi ulkopöytää, puucee

Linlo satama
E keittokatos on upealla paikalla kapealla kalliokannaksella

Laitetaan tähän väliin kartta uusiksi, niin on helpompi seurata missä ollaan menossa!

Linlon saari tulipaikat kartta

F nuotiopaikka ja keittokatos ovat varmaan Linlon suosituimmat, eivätkä suotta!

Nuotiopaikka sijaitsee kivalla rannalla ja ihan vieressä, kallion päällä on hirsikatos, jossa on kunnon tulipaikka.

Keittokatos, nuotiopaikka, halkoliiteri, puucee

Linlo
F nuotiopaikka kallioiden välissä
Linlo Mökki
F keittokatos
Linlo Mökki

G on tosi suosittu nuotiopaikka, jossa on melkein aina joku. En oikein tiedä miksi, koska minusta tämä nyt ei niin ihmeellinen paikka ole ja polkukin kulkee suoraan liiterin ja nuotion välistä.

Nuotiopaikka ja puuliiteri

Linlo
Linlon saari
Näkymä G nuotiopaikalta on toki ihan ok!

H on toinen suosikkini eväspaikaksi, jos tuulen suunta on sille sopiva. Paikka on korkean kallion päällä ja sieltä on hienot merimaisemat. Tämä jää myös vähän sivuun pääpolulta, niin useimmiten täällä saa hengailla kaikiessa rauhassa.

Nuotiopaikka, pöytä ja puuliiteri

Linlo Kirkkonummi
Linlo Kirkkonummi
Tässä kesäisempi kuva H nuotiopaikan maisemasta

I on Linlon kolmas iso hirsinen keittokatos. Täällä en ole pysähtynyt koskaan, täytyy tunnustaa. Minusta se on tylsässä paikassa, ”aina” jotenkin varjossa ja useimmiten myös hyvin miehitetty.

Keittokatos, nuotiopaikka, halkoliiteri, puucee

Linlo Kirkkonummi
Tulipaikka
Jos kaipaisin Linlossa tällaista kunnon keittopaikkaa, sitten I olisi ehdottomasti valintani kolmesta vaihtoehdosta

J ja K ovat melkein vierekkäin ja samalla varustuksella, mutta näistä J on ehdottomasti kivempi. Se nimittäin sijaitsee upealla, mereen viettävällä kalliolla. K on pienessä poukamassa ja varjoisempi.

Nuotiopaikka ja halkoliiteri, molemmista on suhteellisen lyhyt matka tarpeen yllättäessä I:n puuceehen

Linlon saari
J pääsee oikeuksiinsa kesällä, kun merimaisema pääsee oikeuksiinsa. Jos tuulee melkeinpä mistä vain suunnasta, niin sitten täällä tuulee ja K on parempi vaihtoehto.

L on myös tosi suosittu paikka, koska se sijaitsee kauniilla paikalla kallion päällä, aivan polulla ja lähellä siltaa. Maisemat 6/5, mutta muuten aika trafiikin keskellä. Nuotiopaikka on ihan pelkkä kivikasa, toivottavasti siihen on tulossa parannusta.

Nuotiopaikka, halkoliiteri ja pöytä

Maisema
L:n puuliiterin nurkalta lähtee polku, jota pitkin pääsee helposti nousemaan Högbergetin ”vuorelle”. Tätä ei kannata jättää käymättä!
Maisema
Maisema L nuotiopaikassa on kyllä tosi hieno, mutta retkipolku kulkee aikalailla tuosta pöydän vierestä ja nuotio on tuollainen kivikasa..
Halkoja
Osassa halkokatoksia oli hyvinkin puita _ja_ kirves, mutta suurimmassa osassa näin talviaikaan ei..

M viimeinen tulipaikka, tosi lähellä parkkista ja siltaa tämäkin, eli en kyllä oikeastaan suosittele. Vaikkakin, jos pitäisi valita tämän ja L:n välillä, niin mieluummin tämä. Paikka jää vähän sivummalle ja ei ole kauttakulkupolulla koko muulle saarelle, niin se on ehdottomasti yleensä rauhallisempi. Paitsi, jos kesäillan remuremmit ovat sattuneet paikalle. Täällä on selkeästi nähtävissä, että tänne on liian helppo tulla ja paikka on usein tosi siivottomassa kunnossa.

2 x nuotiopaikka, halkoliiteri ja huonossa kunnossa oleva puucee vain todelliseen hätään + todella huonossa kunnossa oleva pukukoppi uimareille

Talvinuotio
M nuotiopaikka osa I
Talvinuotio
M nuotiopaikka osa II

Linlon saari on siitä näppärä retkikohde, että siellä voi tehdä vaikka kuinka lyhyen pyrähdyksen ja silti päästä saaristo- ja/tai erätunnelmiin, reittivalinnasta riippuen. Tai, jos kulkee polkua koko ajan ihan rantoja pitkin, tulee reitille kokonaismittaa muistaakseni reilut 10 kilometriä.

Linlossa ei ole merkittyjä retkireittejä, mutta eksymään ei tosiaan lopullisesti pääse, koska saarella ollaan. Suuntavaistonsa saa kyllä ihan kiitettävästi sotkettua, kun eri poukamien suuntia yrittää tulkita. Monet Linlon polut on merkitty Open Street Map karttoihin, eli taas suositus niille!

Täältä voit lukea tarkemman kirjoitukseni ilmaisista OSM kartoista.

Poiju

Ja kirsikkana kakun päällä:

Seuraavaksi voit käydä lukemassa Linlon retkestäni hiukan kesäisemmissä väreissä täältä.

Meikon ulkoilualue – Kotokierros

Se ”vihreä lenkki”, eli Kirkkonummen Meikon Kotokierros, toimii aina ja ihan kaikille!

Minusta tuntuu, että jostain syystä tämä mielletään (ainakin paikallisten keskuudessa) vähän lastenkierrokseksi pituutensa puolesta (4,4 km), mutta ei se kyllä ole! Tai siis kyllä lapsetkin sen jaksavat kulkea, mutta nähtävää on ehdottomasti myös aikuisille ja tätä ei kannata jättää välistä.

Samoin korkeuseroja löytyy täältä Dorgarnin ylängöltä niin, että heikompikuntoista saattaa muutamassa kohdassa vähän jopa puuskututtaa 🙂 Mutta vastaavasti myös maisemat kallioilta ovat hienot!

Meiko polku

Hyvin merkitty Kotokierros lähtee isolta, kesällä 2020 laajennetulta parkkipaikalta. Navigaattoriin Korsolammentie 44.

Suosittelen kiertosuunnaksi vastapäivään kulkemista.

Meiko kartta

Polku erkanee oikealle ja heti päästään porrashommiin, kun kiivetään pienen vesiputouksen vierestä korkeammalle.

Meikon Kotokierros kyltti
Meikon Kotokierros portaat
Siitä se lähtee!
Metsäpolku

Olen näin korona-aikana vältellyt Meikoa etenkin viikonloppuisin ja oikeastaan koko sulan ajan myös arkisin, koska massat ovat todellakin olleet liikkeellä. Aiemmat kapeashkot metsäpolut ovat levinneet aikamoisiksi väyliksi ja vielä jopa näin tammikuussa 2021, oli aikamoista kulku-uraa nähtävillä.

Itse koen tämän vähän kaksipiippuisena juttuna. Toisaalta on mahtavaa että ihmiset ovat löytäneet lähiretkeilyn ja tietenkin on luonnon kannalta parasta, että suurin osa liikkuu juuri näillä merkityillä poluilla, jolloin muu luonto ei kulu niin kovasti. Mutta ovathan nämä metsähighwayt myöskin aika surullinen näky. Ja jotenkin ajattelen myös, että jääkö nyt sitten uusille retkeilijöille sellainen kuva, että kaikki metsäpolut ovat tällaisia umpitallattuja, toista metriä halkaisijaltaan olevia juurakko- ja rapareittejä?

Noh, toivottavasti olen väärässä.

Meikon Kotokierros lampi

Yllä olevassa kuvassa näkyvän Kotolammen rannassa on pieni levähdyspaikka. Täällä istuskelin yhtenä todella kovana pakkaspäivänä talven 2019 alussa suu ihastuksesta ymmyrkäisenä kuuntelemassa, kun lammen jää pamahteli ja paukkui jäätyessään. En ole koskaan ennen kuullut sellaista ääntä! Matalat pamahtelut olivat hurjan kovia!

Retkipolku
Vielä virtasi tammikuussakin vesi muutamassa kohtaa!
Meiko portaat
Toinen porraskohta lähdön lisäksi. Muuten mennään ihan poluilla.
Retkipolku
Tässä vesiylityksessä oli jo vähän tekemisen meininkiä!
Meikon Kotokierros

Reitin korkein kohta löytyy Mustjärven rannasta. Kallion laella ollaan hyvän matkaa lammen yllä. Kesäisin täällä on suosikkipaikkani evästauolle, vaikka mitään istuma-/tulipaikkoja ei olekaan. Paljaalla kalliolla on mukava istuskella ja ihmetellä maisemia.

Talvipuro

Kakarlammen ja Immerlammen välissä reitti laskee aika reilusti ja kulkee hienosti virtaavan pikku joenuoman vierestä.

Retkipolku
On tästä muutama taas mennyt.. 🙂
Korsolampi

Viimeiseltä vesistöltä, eli Korsolammelta, löytyy minusta Meikon alueen kivoin nuotiopaikka. Se on ihan lammen rannassa, puita on iso liiterillinen ja puuceetkin löytyy.

Tulipaikka on aika avoin ja jos tuulee vähän reilummin, se tuntuu aina osuvan tähän. Mutta tyynemmällä säällä tosi kiva paikka, ja näin tammikuisena arkipäivänä myös erittäin rauhallinen 🙂

Nuotio
Meiko Korsolampi
Nuotiopaikka oli aika hurjan näköinen ilmeisesti uuden vuoden juhlinnan jäljiltä. Mutta ei hätää! Olen käynyt tämän kuvan ottamisen jälkeen uudemman kerran paikalla ja nyt kaikki on jo peittynyt kauniin, puhtaan lumen alle <3

Korsolammen ympäri menee helposti seurattava, merkitsemätön polku, jota suosittelen lisäpyrähdykseksi. Kesäisin ja viikonloppuisin, jos on odotettavissa ruuhkaa virallisella tulipaikalla, otan usein tänne mennessä sellaiset eväät mukaan, että voin nauttia ne ilman tulitarpeita Korsolammen länsireunalla olevilla kallioilla. Siellä, isojen kivenlohkareiden välissä, saa yleensä olla ihan keskenään, vaikka tulipaikalla olisi kovinkin ruuhkaista.

Alueella risteilee myös paljon merkitsemättömiä polkua, joille kannattaa lähteä, kun Meikon Kotokierros ja muut merkityt reitit on nähty. Monet ”epävirallisista” poluista näkyvät OSM (Open Street Map) kartoissa. Lämmin suositus siis taas kerran niille!

Voit lukea juttuni OSM kartoista täältä.

Meiko Kotokierros
Takaisin kohti parkkipaikkaa – vai pitäisikö sittenkin vielä kiertää myös Kuikankierros?! 😀

Sinua voisi kiinnostaa myös juttuni Meikon kierrokselta.

Mitä pakata mukaan päiväretkelle?

Kerron seuraavassa, mitä itse pakkaan mukaan päiväretkelle, koska minua aina kiinnostaa lukea muiden pakkauslistoja. Varmasti olen vain naurettavan utelias, mutta on sieltä tullut myös monta hyvää ideaa omaan reppuun laitettavaksi 🙂

Toivottavasti saat tästä jotain ideoita omaan reppuun tai vaikka inspiraation lähteä pitkästä aikaa retkelle. Koska ei se kovin kummia vaadi!

Millet päiväreppu

Oikeastaan minulla on aika samat kamat mukana vuodenajasta riippumatta, tässä listaa selityksineen (jos ei ole itsestäänselvä asia).

Mitä mukaan päiväretkelle?

  • juomapullo ja/tai termari, jossa lämmintä juotavaa
  • kokoontaittuva muki (joskus kyllä juon vain termarin korkistakin)
  • kokoontaittuva istuinalusta (ei todellakaan pakollinen, mutta ehkä keskikesää lukuunottamatta tekee istuskelusta missä vaan niiin paljon mukavampaa)
  • teleskooppimakkaratikku (Nerokas keksintö! Menee pieneen tilaan ja aiheuttaa aina kanssaretkeilijöissä kateutta 🙂
  • sytytyspusseja (halpoja, ei tarvitse ährätä kosteidenkaan puiden kanssa, eivät paina mitään, eivät tuoksu miltään)
  • sytkäri ja back-up tulitikkuja
  • muutama pala talouspaperia ja foliota
  • huulirasva ja ponnari
  • ensiapulaukku (minikokoa, löydät tarkemman esittelyn täältä)
  • repun sadesuoja (integoituna repussa)

Kuten listasta voikin ehkä päätellä, syön aika usein päiväretkillä evääksi makkaraa, jos jotain syön 🙂 Eli sinappi on myös yleensä matkassa, jos ei ole taas unohtunut..

Tulentekovälineet
Tulentekovälineistö ja juomamuki. Itse suosin nimenomaan näitä erillisiin muovipusseihin pakattuja sytytyspusseja. Ne ovat tosi kevyitä ja menevät pieneen tilaan, eivät haise miltään (jotkut sytytyspalat haisevat ihan kauhealle ja haju tarttuu kaikkeen repun sisältöön), näistä ei jää roskia kotiin tuotavaksi ja ei haittaa, jos kastuvat.

Yleensä päiväretkillä minulla ei ole koskaan mukana retkikeitintä. Useimmiten vain juon vettä ja/tai kahvia/teetä termarista, ja ehkä paistan makkaran tai syön keksejä tai muutaman suklaapalan eväänä. Mutta en ala yleensä keittelemään mitään kunnon ateriaa, vaan syön reilummin kotona ennen lähtöä.

Viime aikoina olen muutaman kerran hifistellyt eväillä ja mukana on ollut esim. itsetehtyjä mokkapaloja tai jotain muita leivonnaisia – toimii! Ja mahdolliset retkiseuralaiset ovat arvostaneet kovasti panostusta!

Ja toinen, mikä on kivaa varsinkin, jos reissussa on seuraa mukana, on keitellä pannulla vedet teehen/kahviin. Siitä saa heti ihan erilaisen ohjelmanumeron evästauolle ja monelle vähemmän retkeilevälle se on jännää hommaa, kun kaivetaan keitin repusta 🙂

Retkieväs mokkapalat
Premium eväät

Suositukseni niille, jotka haluavat viedä päiväretkeilyn nextille levelille, onkin investoida pieneen retkikeittimeen ja pannuun. Ja heti perään kerrottakoon, että itse siis olen retkeillyt vuosikausia täysin tyytyväisenä ennen tätä suurpanostusta retkivälineisiini.

Jos pitäisi listata pari ylivoimaisesti tärkeintä ”Mitä mukaan päiväretkelle?” -juttua, joista aloittelevan retkeilijän kannattaa lähteä hankinnoissa liikkeelle, sanoisin:

  • istuma-alusta – kokoontaittuva alusta on edullinen, ei paina juuri mitään, eikä vie paljoa tilaa repussa, mutta se tekee retkitauosta ympäri vuoden niin paljon mukavamman! Huilailipa retkeilijä sitten rantakivellä, puupenkillä, hiekkarannalla, metsämättäällä tai missä vaan!
  • sytytyspusseja – nuotiopaikkoja ja polttopuita on melkeinpä kaikilla suomalaisilla merkityillä retkeilyreiteillä ja tulien tekeminen ja nuotion katselu vie retken heti ihan eri tasolle! Sytytyspussien kanssa jää pois tuskastuttava ähertäminen mahdollisesti kosteiden puiden kanssa ja syttyykö-eikö syty säätäminen.

Näillä kahdella asialla päiväretkestä tulee jo paljon mukavampi ja elämyksellisempi!

Ja tässä nyt oletan, että jokaiselta löytyy kotoa vaikkapa tyhjä limupullo, johon ottaa mukaan juotavaa 🙂 Se on tietysti se ihan must!

nuotio
Tämäkin setti syttyi kivuttomasti, vaikka vähän kosteita puita olikin, kun sekaan lykkäsi muutaman sytytyspussin!

Sinua voisi myös kiinnostaa, millaiseen reppuun päiväretkikamani pakkaan.

Torronsuo – pikkupakkasta ja pitkospuita

Aaaah, lopultakin! Torronsuo!

Minun piti tulla tänne koko kesän 2020, mutta joulukuussa vasta sain toteutettua retken. Aikomuksenani oli alun perin yhdistää syksyinen läheisen Liesjärven kansallispuiston yön yli retki ja Torronsuo, mutta toisin kävi. Kuulin illalla Kaksvetisen laavulla Torronsuolla jo käyneiltä, että edellisenä aamuna parkkipaikka oli ollut ääriään myöten täynnä jo ennen yhdeksää. Nämä ”mattimyöhäiset” saapujat olivat joutuneet jättämään autonsa melkein kilometrin päähän.. Juuei.

Mutta joulukuisena arkipäivänä kun otti kaverin kyytiin ja hurautti paikalle, sai aikalailla omassa rauhassa ihastella maisemia!

Suo pitkospuut

Vuonna 2020 Torronsuon kansallispuisto täytti 30-vuotta ja puistoon rakennettiin mm. uusi keittokatos ja puucee, pitkospuita uusittiin monin paikoin ja ennen kaikkea sen pääreittiä muutettiin niin, että nyt ei enää tarvitse kiertää tienvartta pitkin ja läheisen kylän kautta. Lisäksi vielä on työn alla esteetön pitkospuupolku ja näköalatasanne suolle.

Puiston ainoa parkkipaikka on Kiljamossa, josta kaikki polutkin alkavat. Pääkaupunkiseudulta paikalle ajaa omalla autolla reilussa tunnissa, matkaa on vähän päälle 100 kilometriä.

Navigaattoriin: Somerontie 732, Tammela

Torronsuon kansallispuisto laavu
Uusi keittokatos näkötornin juurella
Torronsuo laavu

Uudet fasiliteetit olivat ihan viimeisen päälle hienot ja ne sijaitsevat ihan parkkipaikan tuntumassa. Leveä polku lähtee parkkipaikan vasemmalta laidalta.

Torronsuo näkötorni
Torronsuon Kiljamon 17-metrinen näkötorni taitaa olla korkein, johon olen uskaltautunut kapuamaan!

Torronsuon näkötorni sijaitsee aivan parkkipaikan ja uusitun keittokatoksen vieressä. Kahta korkeanpaikammoista vähän hirvitti, mutta sitten teimme strategian, että puhutaan kiipeämisen ajan jotain ihan muuta ja keskitytään siihen. Hirveän kälätyksen saattelemina päästiin ylös asti!

Torronsuo näkötorni

Ja voi että, kyllä kannatti pakottaa itsensä ylös asti! Maisemat suolle olivat mykistävän upeat, vaikka torni ei ihan suolla sijaitsekaan.

Torronsuo
Näkymä Torronsuon näkötornista

Torronsuolla on paljon alueita, joissa on liikkuminen kielletty kesäisin. Mutta eipä suolle kyllä olisi asiaa, vaikka lupa olisikin. Aika märkää olisi meno 🙂 Käytännössä monin paikoin ainoa reittivaihtoehto on pitkospuut.

Talvella kansallispuistossa menee paljon latuja ja aluetta on mahdollista tutkia paljon laajemmin. Ymmärtääkseni Torronsuo on tosi suosittu retkihiihtopaikka. Pitää ehkä harkita lumikenkätestimatkaa jossain vaiheessa! (Murtsikka ei oikein ole minun juttuni..)

Esteetön reitti
Työn alla ollut esteetön polku oli todella hieno!

Näkötornilta lähdimme ensin kiertämään 1,5 kilometrin Kiljamon kierroksen, joka sopii loistavasti vaikka pienten lasten kanssa kierrettäväksi.

Suomaisema

Suolla kiertävä rengasreitti, noin 10 kilometrin pituinen ja monin paikoin pitkospuista koostuva polku, lähti parkkipaikan oikeasta reunasta, opastaulun vierestä. Ainakaan vielä tuolloin (joulukuu 2020) taululle ei ollut laitettu uusittua reittikarttaa.

Varmaan vielä käynnissä olleesta kunnostusprojektista johtuen, reittimerkinnät olivat erittäin puutteellisia monin paikoin.

Torronsuo pitkospuut
Torronsuo pitkospuut
Joulukuun alussa aurinko ei jaksanut juuri tätä korkeammalle noustakaan, ennen kuin jo aloitti laskun..

Suosittelen kiertämään reitin vastapäivään. Tämä siksi, että silloin alkuun jää tylsin osuus kohti Torron kylää*. Idänpäänkallion laavu on aikalailla reitin puolimatkassa ja siinä on erinomainen paikka evästauolle. Ja useamman kilometrin loppusuoraksi jää sitten upea pitkospuuosuus avoimella suolla.

*Vaikka reitti nyt onkin siis uusittu niin, että enää ei tarvitse kävellä kilometriä maantienvartta tai kiertää itse kylän kautta.

Suo
Torronsuo
Torronsuo laavu

Idänpäänkallion laavu sijaitsee kansallispuiston ulkopuolella ja sitä ylläpitää kyläyhdistys. Heille valtava kiitos ja kumarrus!!

Torronsuon kansallispuiston alueella leiriytyminen ei ole sallittua, mutta täällä on. Laavun vieressä on myös puucee.

Suomaisema
Näkymä lintutornista suolle
Kurkistusaukko
Kurkistusreiät lintutornissa 🙂
Torronsuo laavu
Laavulla mahtuu eväitä syömään useampikin seurue kerralla

Idänpäänkallion laavua ei ole merkitty mihinkään Torronsuon virallisiin karttoihin, koska se ei kuulu Metsähallituksen huoltamaan alueeseen. Mutta polku kyllä vie perille jo nyt suht helposti (pientä hakemista oli muutamassa kohtaa..) ja ymmärtääkseni uuden reitityksen pitäisi mennä vielä huomattavasti selkeämmin ja suoremmin tänne.

Torronsuo

Toinen ”nähtävyys” Torronsuon reitillä on Härksaaren louhos. Alla siitä kuva.

Torronsuo louhos

Niin-pä 😀

Louhos oli ehkä pienoinen pettymys: muutama ryteikköinen kuoppa ja parhaat päivänsä nähnyt opastaulu. Siinä oli kyllä sentään ihan mielenkiintoista infoa paikan historiasta ja Suomen kivilajeista.

Täältä on louhittu kvartsia Someron Åvikin lasitehtaalle jo 1700-luvulla.

Torronsuo talvella

Louhoksen jälkeen tuli pientä empimistä ja arvailua ja uukkareita, kun reitin merkinnät yksinkertaisesti hävisivät. Meidän olisi pitänyt ymmärtää, että kun polku päättyi hiekkatielle, retkeilijän kuuluu kävellä sitä reilut sata metriä ja sitten löytyy opaste, joka ohjaa takaisin polulle ja metsään. Just.

No mutta, tästäkin selvittiin ja loppukilometrit takaisin Kiljamon parkkipaikalle kuljettiinkin pitkoksilla huikeissa maisemissa avoimen suon keskellä. Kaikki reittimerkintäsäätö unohtui ja täten anteeksi annettiin. Miniryhmämme vain huokaili ihastuksesta!

Talviset pitkospuut

Uskomattoman kaunista! Ja miten värikäs kuurainenkin suo voi olla! Torronsuo olet upea!

Torronsuo

Torronsuo ja Liesjärven kansallispuisto sijaitsevat molemmat Tammelassa ja ne ovat autolla vain noin 20 kilometrin päässä toisistaan. Mekin kävimme vielä lähtiessä poikkeamassa Kyynäränharjulla, koska ystäväni ei ollut koskaan käynyt siellä.

Seuraavaksi voit katsoa kuvia Kyynäränharjulta ja lukea syksyisestä retkestäni Liesjärvellä

Haralanharjun näkötorni Kangasalla

Mä oksalla ylimmällä oon Harjulan seljänteen, niin kauas kuin silmään siintää, nään järviä lahtineen…

Kuulostaako tutulta?

Kyseessä on tietysti Zacharias Topeliuksen tuttu runo, lauluksikin sävelletty ja myöhemmin Pirkanmaan maakuntalauluksi valittu Kesäpäivä Kangasalla. Ja eipä ollut ainakaan minulla taas mitään käryä siitä, että tähän liittyy myös ihan oikea fyysinen paikka – Haralanharjun näkötorni. Olen selvästikin sivistymätön moukka, tiedetään.

Haralanharjun näkötorni

Ajelin loppusyksystä Tampereen ja Oriveden välissä, kun bongasin tienviitan näkötornille. Ja kun ei ollut mikään erityinen kiire minnekään, niin miksipäs ei. Ja taas saatiin uusi merkintä ”Miksi kukaan ei ole kertonut mulle tästä aiemmin?” -listalle!

Haralanharjun näkötorni – kyllä, pysähdy! On ehdottomasti vaivan arvoinen paikka! Matkaa Tampereen keskustasta on alle 30 kilometriä Jyväskylän suuntaan.

Haralanharjun näkötorni

Ja tämä visiitti ei edes paljoa vaadi. Matkaa on 9 tieltä vain muutama kilometri ja perille asti pääsee vieläpä asfaltoitua tietä pitkin, melkeinpä pihaan asti.

Kesällä täällä on ilmeisesti jopa kesäkahvila ja facebook-sivutkin löytyy!

Ensin kiersin vain tornin ympäri, kun tietysti luulin, että se on suljettuna. Mutta jostain syystä kävin kokeilemassa ovea ja jösses, sehän olikin auki!

Ovella on Mobile Pay numero ja QR-koodi, jolla voi suorittaa 2 euron sisäänpääsymaksun. Nerokasta! Ja todella mielelläni maksoin, koska torni oli valtavan hieno ja siistissä kunnossa.

En ole ihan parhaimmillani korkeissa paikoissa ja vähän piti hengitellä ylös noustessa, vaikka portaat olivatkin tosi leveät ja jykevät. Onneksi hiljensin pääni ja nousin ylös asti, koska jestas, mitkä maisemat!

Järvimaisema
Järvimaisema

Näkymät Vesijärvelle, ja ilmeisesti Längelmävedelle asti, olivat kerrassaan upeat ja ihastelin niitä vaikka kuinka kauan.

Haralanharjun näkötorni

Haralanharjun näkötorni on poltettu jo muutamaan kertaan, viimeksi vuonna 2007, ja tämä kolmas versio valmistui vuonna 2009. Ensimmäinen versio on rakennettu tiettävästi jo 1800-luvun lopulla. Toivottavasti torni saisi nyt olla rauhassa ja matkalaisten ilona.

Topeliuksen muistomerkki

Näkötornia ylläpitävä Suinulan Nuorisoseura on pystyttänyt tornin edustalle Topeliuksen muistomerkin. Myös täältä alempaa avautui kaunis maisema järvelle.

Retkiopaste

Kangasalla kulkee 60 kilometrin mittainen Kaarinanpolku, joka kulkee myös Haralanharjun kautta. Eli seuraavalla kerralla stoppaan kesäkahvilan aukiollessa ja retkeilykamat mukanani!

Seuraavaksi voit vaikka lukea retkestäni läheiseen Seitsemisen kansallispuistoon.

Salmen ulkoilualue eli Nuuksion pohjoinen portti

Salmen ulkoilualue sijaitsee Vihdissä, heti Espoon Nuuksion kansallispuiston pohjoispuolella. Ja loogisesti se kuuluu Helsingin kaupungille. Öööh, kyllä. Näin.

No mutta, tästä kaikesta huolimatta – löysin perille syksyisenä arkipäivänä retkeilemään!

latupohja

Salmen ulkoilualueella on todella hyvin merkittyjä reittejä, jotka risteilevät kolmen isomman järven välissä (Poikkipuoliainen, Iso-Parikas ja Salmijärvi).

Punaisella merkitty, nimeämätön reitti on pisin 10,7 km), Tapion Taival 9,4 km ja keltainen reitti on 6,4 km. Reittipituudet näkyvät tässä Nuuksion kartassa.

Salmen ulkoilualue kartta

Suurimmaksi osaksi merkityt reitit eivät ole polkuja, vaan leveitä ja tasaisia latupohjia. Eli ihan kovin vahvaa eräretkitunnelmaa Salmen ulkoilualue ei pysty tarjoamaan. Mutta kyllä reittien varrelle silti oikein kivojakin paikkoja osuu!

Kävin kiertämässä punaisen reitin, joka kiertää aikalailla koko homman. Korkeuseroja reissu tarjosi paikoitellen ihan mukavasti, kuten Nuuksiossa käyneet varmaan jo arvasivatkin. Tämä on todellakin järviylänköä.

Salmen ulkoilualue
Mars matkaan!

Salmen ulkoilualueen pääparkkipaikka löytyy osoitteella Salmentie 75 ja reitit lähtevät ihan sen takanurkasta. Minut yllätti, miten isot fasiliteetit täällä oli: asuntovaunu- ja telttailualue, fatbikevuokraamo (kiinni) ja kahvila (kiinni).

Kaikille eri reittivaihtoehdoille lähdetään kulkemalla ensin sama polunpätkä, joka on osin todella leveää lankkupolkua.

Salmen ulkoilualue

Välillä reitti poikesi ihan rehelliselle tiellekin..

Salmen ulkoilualue Paratiisi

Tulistelupaikkoja on alueella neljä, joka tuntui aika vähältä näin isolla ja suositulla alueella. Yllä kuvassa on Paratiisi, josta oli kyllä tosi kaunis näkymä alemmas Poikkipuoliaiselle, mutta viereinen iso parkkipaikka vähän laski tunnelmaa.

Kaikilla tulipaikoilla on todella hienot puuceet, joista löytyi jopa käsidesiannostelijat!

Lisäksi matkan varrella on usempi pöytäryhmä, jossa voi nauttia eväitä. Ne olivat kyllä aika kummallisissa paikoissa metsässä, ilman juuri minkäänlaisia näkymiä. Poikkeus oli Lammasniemi, joka oli hienolla paikalla nimen nokassa Salmijärven rannassa.

Salmen ulkoilualue Paratiisi
Marraskuinen Iso-Parikas
nuotiopaikka

Yllä oleva kuva on Iso-Parikkaan tulipaikalta. Tämä olisi ollut kiva eväspaikka, mutta vieressä pörräsi kaksi traktoria tekemässä uutta latupohjaa..

latupohja
Matka jatkuu!
Salmen ulkoilualue

Ylhäällä kuvassa on rantakallioden takana häämöttävä Vähä-Parikkaan tulipaikka, joka olikin sitten todella kiva! Ja olin jo niin nälissäni, että unohdin ottaa siitä paremman kuvan.. Hö!

No, se oli ihan samanlainen designiltaan, kuin aiemmatkin 🙂 Mutta ehdottomasti kauneimmalla paikalla.

retkieväät
Hiiretön eväshetki rantakalliolla

Ainoa miinus Salmen tulipaikoilla oli, että kahdella niistä tuli esiin hiiri heti kun saavuin paikalle. Todella kesyjä ja söpöjä otuksia, mutta ei-niin-kivoja eväiden kimpussa..

Salmen ulkoilualue opasteet
Esimerkillistä viitoitusta!
Nuotiokatos
Kanaholma

Lähimpänä Salmen parkkipaikkaa on Kanaholman tulipaikka. Voisin kuvitella, että sesonkiaikaan täällä voi olla aika ruuhkaista. Tänne kun tulee helposti vaikka taaperon kanssa retkelle. Ja näin marraskuussakin iso polttopuulato oli täysin tyhjäksi raavittu..

Sijainti Salmijärven päässä on kyllä hieno!

Salmen ulkoilualue kahvio
Salmen ulkoilualueen kahvila näytti tosi kivalta, mutta se oli valitettavasti marraskuussa kiinni
aitta
Kahvilan pihapiirissä on myös pieni aitta
hopeapajukuja

Latupohjien talsimisen tylsyydestä huolimatta minun pitää ehkä antaa Salmen ulkoilualueelle vielä toinen mahdollisuus keväämmällä. Yleensähän kaikki on silloin kauniimpaa ja kun on enemmän nähtävää ympärillä, ehkä itse polun tylsyyteen ei kiinnitä niin paljoa huomiota.

Kolin kansallispuisto – Huippujen kierros, pirunkirkko ja vesiputos

No niin, jatketaan retkeä, Kolin kansallispuisto osa 2!

Ensimmäisen osan reissusta voit käydä lukemassa täältä

Mäkrän kierroksen päiväretken jälkeen käväisimme hotellilla pienellä huililla ja sitten klo 16 aikoihin suuntasimme lyhyelle Huippujen kierrokselle auringonlaskuhommiin.

Kolin kansallispuisto auringonlasku

Tällä reitillä on mittaa vain reilu kilometri, se kulkee enimmäkseen aika tasaisella (paitsi hotellilta lähtiessä joko maltillisemmin nousu kohti Akka-Kolia tai kunnon porrasrykäisy Ukko-Kolille.

Huippujen kierros Koli kartta

Huippujen Kierroksella pääsee siis näkemään Kolin pääpointit, Ukko-, Akka- ja Paha-Kolin.

Kolin kansallispuisto auringonlasku

Aurinko laskee Akka-Kolin puolelle, josta oli u s k o m a t t o m a n kauniit näkymät. Ja kuvissa jää kätevästi näkymättä varsin navakka tuulikin 🙂 Auringonlaskua ihaili marraskuisena lauantai-iltana kanssamme alle kymmenen muuta, vaikka hotelli olikin täynnä. Mykistävää.

Sunnuntaina oli sitten aika suunnata Kolin muille nähtävyyksille!

Haasteita tuli matkalaiselle lähinnä siksi, koska sekä Gastropub Ryynänen, Satamaravintola Alamaja että Kolin Veistospuisto olivat marraskuussa kiinni 🙂 Kaikissa kuitenkin käytiin pihassa katsastamassa hommat ja varsinkin Veistospuistossa olisi ollut oikeasti ihan mielenkiintoista käydä.

Koli pirunkirkko

Mutta onneksi Kolin luonto on auki 24/7 marraskuussakin! Siispä suuntasimme Kolin retkireittikartassa näkyneelle Pirunkirkolle.

Laiska turisti ei ollut ihan täysin selvillä, että mitä tässä nyt ihan tarkalleen ottaen oltiin edes menossa katsomaan ja kyllä taas valmistautumattomuus palkittiin! 🙂

Koli
Polku Pirunkirkolle

Pirunkirkolle ajettiin tosi hienoa hiekkatietä, aivan Pielisen reunoja pitkin. Ja taas oli järvimaisema ihan hyvin näkyvillä, kun puissa ei ollut lehtiä. Parkkipaikalta lähti hyvin viitoitettu polku kohti jyrkkää ja kivikkoista rinnettä ja jotenkin oli odottanutkin ”vain” jotain isompaa kivikkoa. (Wikipedian mukaankin pirunkirkko on ”nimitys useille erilaisille kallio- ja kivimuodostumille”)

Koli pirunkirkko
Ensimmäinen ”Oooo, kato!!”-hetki pirunkirkolla: puolimetrinen halkeama laskeutuvan polun reunassa

No juu ei, Kolin Pirunkirkko oli upea luola!

Koli pirunkirkko
Koko jyrkkä rinne kohti Pielistä oli täynnä valtavia kivenlohkareita
Koli pirunkirkko
Pirunkirkon portaiden alapää ja luolan suuaukko vasemmalla

Kun meille selvisi, että kyseessä onkin luola, piti kummankin urhean retkeläisen hetken aikaa puhallella ja totutella ajatukseen. Ahtaat paikat kun eivät ole meille kummallekaan ihan siellä omimmalla mukavuusalueella 🙂

Koli luola
Luolan suuaukolta laskeuduttiin muutaman lohkareen ja isomman pudotuksen yli ensimmäiseen 90 asteen käännökseen, josta tämä kuva on otettu kohti suuaukkoa.

Onneksi kanssamme ei samaan aikaan ollut muita, niin saimme ihan kaikessa rauhassa hivuttautua pidemmälle luolaan ja tarvittaessa käydä välillä pinnalla haukkaamassa vähän happea (ja rohkeutta).

Luola ei siis ole ollenkaan pelottava tai hankala edes lapselle, jos ei siis harrasta ahtaanpaikankammoilua. Ja kammoakin helpottaa huomattavasti se, että kaventuessaankin luolan käytävän päästä näkyy valoa.

Koli luola
Näkymä ensimmäisen 90 asteen käännöksen kohdalta toiseen suuntaan. Uskaltauduin tämän loppuun asti, vaikka ahtaimmasta kohdasta mahtuu juuri ja juuri seiniin osumatta läpi.

Luola olisi jatkunut vielä pidemmällekin (intternetsi osasi kertoa että se on Z-muotoinen ja kokonaisuudessaan 33 m pitkä), mutta jänis tuli housuun, kun ei enää nähnyt, minne reitti menee/miten ahtaaksi tila käy/mahtuuko kääntymään ympäri tarvittaessa vai pitääkö peruuttaa takaisin. Eli me kuljimme luolasta Z:n kaksi ensimmäistä sivua. Mutta ei se mitään, tämä riitti jo oikein hyvin reissun extreme-osuudeksi!

Jos vallan innostuit, niin Kolin kansallispuisto tarjoaa usempiakin lohkareluolastoja, joihin esimerkiksi Koli Active tekee kunnon ryynäysretkiä. Kertokaa sitten meille nössömmillekin, millaista oli!

Kolin kansallispuisto aitta

Seuraavaksi kaipasimme vähän rauhallisempaa aktiviteettia ja pysähdyimme Rantatien varrelta menomatkalla bongaamallemme Tarhalahden kuuraiselle niitylle. Siihen paistoi sopivasti aurinko ja se oli hauskasti melkein englantilaisen nummen näköinen kumpuileva viheriö. Ladon ovella oli sopiva istuskelupaikka, joka oli kuin tehty tee- ja keksitauolle!

Retkitee
Afternoon tea, Koli style

Lopuksi poikkesimme vielä Tarhapurolla, kun sekin sattui sopivasti silmiin Rantatiellä. Parkkipaikalla oli muutama auto, niin näppärästi päättelimme että ”varmaan siellä on jotain ihan näkemisen arvoista”. No oli kyllä, joo!

Tarhapuro on siis runsaiden sateiden jälkeen (kuten nyt) ja keväällä lumien sulaessa vesiputous! Ja tämä jäi melkein näkemättä meiltä matkailuamatööreiltä..

Koli vesiputous

Putoukselle on Rantatien parkkipaikalta noin kilometri enimmäkseen aika tasaista polkua pitkin. Tai sinne voi tulla myös Mäkrän kierrokselta, tekemällä koukkauksen ”yläkautta” Mäkränahon/Purolanahon kohdalta.

Tarhapuron putouksella on korkeutta noin 15 metriä ja se on enimmäkseen hienosti naamioitunut isojen lohkareiden väliin. Muutamasta kohdasta metrin-parin mitalta vesi kuitenkin ryöppyää ihan valtoimenaan. Ja putouksen kuulee jo kaukaa!

Koli vesiputous

Putousta ei näe kunnolla polulta ja paikalla ei ole mitään portaikkoa ja katselutasannetta, vaan täällä pitää vähän kiipeillä, että näkee kunnolla jotain. Kulku putouksen päälle on molemmin puolin jyrkkä, märkä ja lohkareinen, eli ihan tekemisen meininkiä on ylös asti pääsemisessä – mutta ehdottomasti vaivan arvoista!

Rinteen alaosassa vesi katoaa kivenlohkareiden väliin ja hajoaa pieniksi puroiksi, joita saa ihan tosissaan väistellä, että pääsee takaisin polulle. Eli ihan sileäpohjaisilla lenkkareilla en lähtisi tähän suoritukseen, tulihan se nyt selväksi? 🙂

Siirtolohkare
Ja alhaalla virtaa joki

Jostain syystä Tarhapuron putousta ei ole merkitty moniin Kolin kansallispuiston karttoihin, mutta Mäkrän kierron kartasta se löytyy.

Myös Kolin luontokeskus Ukko oli valitettavasti koko marraskuun kiinni, eli siellä emme päässeet vierailemaan. Melkein olisin halunnut ostaa matkamuistoksi edes Kolin kansallispuisto –magneetin ja olin tosi yllättynyt, kun niitä ei ollutkaan hotellin respassa myynnissä. Hö.

Kolin kansallispuisto kyltti

Teimme ihan parhaan peliliikkeen, kun majoituimme Kolilla vielä sunnuntai-maanantai yön. Koska silloinhan hotelli oli käytännössä tyhjä ja saimme lillua upeassa Koli Relax Spassa enimmäkseen kahdestaan monta tuntia! (Ulkopaljuista raikuneesta älämölöstä päätellen lauantaina tilanne oli vähän toinen..)

Kylpylässä oli nerokas konsepti: pääsymaksuun (Äääs-etukortilla 36 €/hlö, 2020) kuului saunakiulu, jossa oli pikku pussissa Lumenen hoitotuotteita + piccolopullo kuoharia per retkihenkilö. Ja kun menimme kahdestaan, saimme vaihtaa toisen Lumene-pussin yhteen kokonaiseen skumppaan. Deal!

Koli spa kiulu

Kylpylä oli todella kaunis (yhteistyökumppanina on lisäksi Tulikivi), lämminvesialtaassa soi veden alla tietysti Sibeliuksen Finlandia ja näkymä Pieliselle ulkopaljusta oli huikea.

Yllämainittujen itsestäänselvästi upeiden juttujen lisäksi pari erityismainintaa, joista pidin erityisesti:

  • elämyssuihkuista, joissa tuli erilaisia vesipisaroita ja -sumuja, trooppista ukkosmyrskyä, lintujen laulua jne. Ihania!
  • lämmitetyistä makoilutuoleista, joista oli näkymä Pieliselle. Kyllä kelpasi huilailla ja nauttia kaikessa rauhassa skumpasta ja maisemista, kun ei tullut kylmä!
Koli spa kiulu
Skål onnistuneelle Kolin retkelle!

Kolin kansallispuisto – kyllä, se on kaiken saamansa koronajan somepöhinän ansainnut. Aivan upea paikka, marraskuussakin! 🙂

Kolin kansallispuisto – Mäkrän kierto

Kolin kansallispuisto. Kolin kansallispuisto! Lopultakin!

Voi ettien että, tätä retkikohdetta olin odottanut pitkään ja innoissani ja kyllä, se lunasti sille asetetut maisematavoitteet 6/5. Muuten retkipolut olivat kyllä yllättävän peruskamaa. Mutta kaiken kaikkiaan: kannatti mennä!

Kolin kansallispuisto Pielinen
Näkymä Mäkrävaaran huipulta Pieliselle

Olin reissussa ystäväni kanssa marraskuun alussa pitkän viikonlopun. Ennen lähtöä vähän kuumotti, että vieläkinkö siellä on ne kesän ihmismassat.. Hotelliltakin soiteltiin pöytävarauksia etukäteen, kun olivat täyteen bookattuna. Mutta ihan rauhassa sai kyllä enimmäkseen poluilla mennä ja Ukko-Kolilla itseään kuvata, ei ollut ruuhkia!

Majoituimme ihan pelipaikoilla, eli Break Sokos Hotel Kolissa. Sen sijainti oli erinomainen Kolilla liikkumiseen ja hotellin kylpylä ihan huikean hieno. Toki jäimme saapuessamme jumiin siihen funikulaari-hissiin, jolla noustaan parkkipaikalta hotellille, mutta sellaista meille aina sattuu 🙂

Mutta nyt retkiasiaan!

Koli Mäkrä kartta

Lähdimme lauantaiaamuna joskus ennen kymmentä Mäkrän kierto -reitille (kartassa merkitty mustalla), jonka kuljimme vastapäivään. Ensimmäisiä muita retkeilijöitä alkoi kunnolla näkyä vasta paluumatkalle käännyttyämme, joskus puolen päivän jälkeen.

Mäkrän kierto oli mukava, reilun 7 kilometrin mittainen rengasreitti, joka oli enimmäkseen hyvin merkitty. Polku siis laskeutuu ensin loivasti Kolilta Mäkränaholle, joka oli yllättävä niitty metsän keskellä. Ja sitten noustaan vähän jyrkemmin viereiselle Mäkrävaaralle.

Koli
Tällainen asiasta mitään ymmärtämätönkin huomasi, että kalliot olivat ihan eri näköisiä kuin perinteiset suomalaiset graniittikalliot. Koli onkin muodostunut enimmäkseen vaaleasta kvartsiitista, kertoi ystävämme Google.

Monessa kohtaa reitillä tulin ajatelleeksi, että jos puissa olisi lehdet, ei tätäkään upeaa maisemaa näkyisi ollenkaan. Eli lämmin suositus myöhäiselle syksyretkelle Kolille! Joskin puhuimme kyllä paljon myös siitä, miten uskomattoman hyvä tuuri meillä kävi säiden kanssa. Edellisenä viikonloppuna näkyvyys huipulla oli ollut sumun vuoksi vain muutamia metrejä.. Syksyn etukäteen ajoitetuissa retkissä vallitsee aina jännittävä ’veikkaa ja voita’ -arpapeli 🙂

Kolin kansallispuisto Pielinen
Pielinen oli yllättävän iso järvi ja huikaisevan kaunis!
Mäkränaho
Tämä taisi jo olla Purolanahon niittymäinen tasanne Mäkränahon jälkeen, vaarojen välissä.
Koli polku

Mäkravaaralle nousu oli aika vaativaa maastoa ja minusta reitti kannattaa tämän kohdan vuoksi ehdottomasti kiertää vastapäivään. Mieluummin tätä ylöspäin nousee, kuin alas laskeutuu, varsinkin jos kivet ovat märkiä.

Jos sää olisi ollut sateinen, polut olisivat kyllä olleet tosi kuraisia ja liukkaita..

Koli polku
Eipä ne korkeuserot kuvissa koskaan näy, mutta tässä siis oli ihan kunnolla nousua!

Mäkrävaaran huipulla oli kivoja taukopaikkoja, joista oli upeat maisemat niin Pieliselle, kuin viereiselle Ukko-Kolillekin. Mekin nautimme tässä kohtaa vähän teetä ja pientä evästä.

Kolin kansallispuisto
Siellä se Ukko-Koli näkyy – kahden vasemman puoleisen männyn välissä oleva nyppylä!
Kolin kansallispuisto

Paluumatkan kääntöpisteessä piti hetki arpoa omaa sijaintia ja oikeaa reittiä, mutta kyllä se sieltä sitten selvisi. Polku kiersi toiselle puolen Mäkrävaaraa ja järvimaisemat vaihtuivat pienemmäksi järveksi ja upeiksi metsiksi.

Siirtolohkare
Isoja ja vielä isompia siirtolohkareita on Kolilla kaikkialla, samoin kuin paljon muitakin jääkauden merkkejä
Metsä

Paluupolku Mäkrävaaran länsireunaa Ikolanahon tulipaikalle (joka on reitin ainoa) oli kyllä suoraan sanottuna aika tylsä. Mutta menihän se toisaalta aika nopeasti alamäkeen lasketellessa.

Ikolanaho
Ikolanahon vuokratupa

Ja sitten olikin enää edessä nousu takaisin Kolille ja The Maisemaa katsomaan! Loppumatka meni vauhdilla, kun olimme tarkoituksella aamulla jättäneet Ukko-Kolin käymättä ja suuntasimme sinne ensimmäisen kerran vasta nyt (saapuessamme edellisenä iltana oli jo pimeää).

Kolin kansallispuisto

Seuraavassa postauksessani kerron teille lisää Kolista (niistä kaikista kolmesta!) ja purosta, joka paljastuikin ihan älyttömän hienoksi vesiputokseksi, sekä itsensä ja ahtaanpaikankammonsa ylittämisestä huikean hienossa luolassa.

Malttakaa hetki, palataan kohta Kolille!

Pääset lukemaan toisen osan reissusta suoraan täältä. Nyt mennään luolaan, vesiputokselle ja kuplimaan kylpylään!

Meikon ulkoilualue – syksyinen Meikon kierros

Tour de Meiko toimii aina ja on yksi suosikeistani varsinkin silloin, kun on aika ”aivot narikkaan” -retkelle. Meikon ulkoilualue Kirkkonummella on minulle helposti saavutettavissa ja Meikon kierros niin tuttu, ettei tarvitse navigoida, sen kun naatiskelee!

Meiko järvi Kirkkonummi
Meiko Kirkkonummi

Meikon ulkoilualue käsittää kolme merkittyä reittiä:

  • Kotokierros (4,4 km) kiertää useamman lammen Korsolammella on avoin nuotiopaikka ja puucee
  • Kuikankierros (3,2 km) on empiiristen havaintojeni perusteella varsinkin lapsiperheiden ja iäkkäämpien retkeilijöiden suosiossa, mutta sitä ei kannata jättää välistä! Reitillä on upeita rantakallioita ja tosi kiva nuotiopaikka (jota ei ollut vielä merkitty karttaan)
  • Meikonkierros (8,3 km) kiertää järven ja matkalla on korkeita rantakallioita, pitkospuita ja kiva pieni saari, jossa on hyvä eväspaikka.
Meiko Kirkkonummi

Näiden merkittyjen reittien lisäksi Meikolla ja sen ympäristössä risteilee todella paljon merkkaamattomia polkuja, joilla voi retkeillä ruuhkattomammin. Lisäksi Meikolta löytyy suosittu kiipeilypaikka.

Lue myös aikaisempi juttuni yhdestä retkestäni omilla poluilla näissä maisemissa.

Meiko Kirkkonummi

Meikon parkkipaikkaa on tänä kesänä laajennettu. Silti, varsinkin hyvän sään sattuessa viikonlopulle, siellä saattaa olla iltapäivästä ruuhkaa. Itse suosin tästä syystä Meikon aluetta arkiretkillä – koska mä voin 😉

Meiko Kirkkonummi
Meiko Kirkkonummi

Pääkaupunkilaisille Meiko on huomattavasti helpommin saavutettavissa, kuin esimerkiksi (monin paikoin vielä ruuhkaisempi) Nuuksio. Länsiväylää vaan Kirkkonummen keskustaan ja siitä on Meikolle enää kymmenisen minuuttia.

Navigaattoriin: Korsolammentie 44, Kirkkonummi

Meikon ulkoilualue Kirkkonummi

Meikon ulkoilualue, ja etenkin Meikon kierros, on minusta upea retkikohde. Sen The Juttu on ehdottomasti korkeat rantakalliot ja järvimaisemat. Niihin ei kyllästy!

Meiko Kirkkonummi
Meikon ulkoilualue

Kiersin Meikon ennen tätä reissua viimeksi keväällä 2020 ja silloin polut olivat vielä tosi hyväkuntoisia ja reittimerkinnät esimerkillisiä. Korona-ajan ulkoiluruuhkat valitettavasti näkyvät täälläkin ja paikoitellen polut olivat levinneet huomattavasti ja juurakot tulleet esiin.

Meiko Kirkkonummi

Surullinen huomioni oli, että ilkivaltailijat ovat löytäneet tännekin ja reittimerkkejä oli revitty puista irti huomattavan paljon. No comprende.

Onneksi polut ovat maastossa hyvin näkyvissä, eli polulla pysyminen on aika helppoa. Ja järvikierroksella, kunhan järven pitää kiertosuunnasta riippuen koko ajan joko oikealla tai vasemmalla puolellaan, ei voi eksyä 🙂

Meiko Kirkkonummi

Meikolla on myös useampiakin Porkkalan parenteesin aikaisia bunkkereita, juoksuhautoja, rajatolppia ym. bongattavaksi. Suunnistusseura Lynx on tehnyt niistä suunnistuskartan ja osa on merkitty ihan Google Mapsiinkin.

Meiko Kirkkonummi

Retkihuomio: Jos on ollut sateita ja etenkin keväällä/syksymmällä Meikon reiteillä saattaa olla paikoitellen aika märkiä kohtia ja aina ne eivät ole kierrettävissä. Joskus on meinannut vähän varvas kastua ja kenkä kuraantua. Eli en lähtisi ihan niissä valkoisimmissa lenkkareissa näille poluille 🙂

Meikon ulkoilualue
Pitkospuita löytyy muutamasta kohdasta reitin varrella
Meiko Kirkkonummi

Fun fact: Kirkkonummen kunta ottaa ison osan juomavedestään Meikosta. Järven vesi onkin tosi kirkasta! Ihmisten uiminen järvessä on sallittua, kunhan ei ihan vedenottamon vieressä pulikoi, mutta lemmikkien ei.

Meiko Kirkkonummi
Eväänä oli tällä kertaa omaleipomia korvapuusteja, uujea!
Meiko Kirkkonummi
Ai että, miten ihanan valoisaa vielä ihan hetki sitten olikaan! Tämä joulukuun kaamos ei ole oikein minun juttuni 🙂

Dagmarin lähde Tammisaaressa

Käsi ylös, kenelle Dagmarin lähde Tammisaaressa on tuttu? Ei se mitään, en minäkään ollut koskaan kuulutkaan siitä, vaikka sentään silloin tällöin Tammisaaressa liikunkin 🙂

Mutta tilanne on helposti korjattavissa, sillä ajoaika pääkaupunkiseudulta pelipaikalle on vain noin tunnin verran omalla autolla. Täällä on helppo poiketa vaikka matkalla Hankoon!

Navigaattoriin: Leksvallintie 300.

tammisaari
Lähteelle johtaa polku läpi hienon hongikon

Dagmarin lähde sijaitsee meren rannalla Källvikenissä, vajaan 10 kilometrin päässä Tammisaaren keskustasta. Hangontieltä on opastus perille.

retkikartta

Parkkipaikalta lähteelle on matkaa vain muutama sata metriä ja kokonaisuudessaan luonnonsuojelualueella on mittaa noin 40 hehtaaria. Lämmin suositus, että käyt tutkimassa polkuja myös laajemmin! Löysin useamman tosi kivan rantakallion ja pari muutakin hiekkarantaa alueelta.

Fiskars Group kunnosti omistamansa alueen ja lahjoitti sen suomalaisille Suomi 100-juhlien kunniaksi vuonna 2017.

retkikyltti

Viitoitus on alueella ensiluokkaista. Paitsi, että Keisarin pöydälle ei ole viitan viittaa – mikä juttu alueen viitoitusvastaavat?

Dagmarin lähde tammisaari
Dagmarin lähde on ollut retkikohde kauan ja maastossa näkyy useampia vanhempia reittejä ja portaita.

Dagmarin lähde saa nimensä Venäjän keisari Aleksanteri III puolisolta, Tanskan prinsessa Dagmarilta. Hänet tunnetaan historiassa paremmin nimellä keisarinna Maria Fjodorovna. Aleksanteri III:n ja Dagmarin poika Nikolai II oli Venjän viimeinen tsaari. Aleksanteri III ja Dagmar vierailivat alueella useampaan kertaan lomaillessaan alueella keisarillisella huvipurrellaan 1800-luvun loppupuolella.

Dagmarin lähde tammisaari
Kuvan yläreunassa näkyvä kivipaasi on vanha, vuonna 1888 pystytetty muistomerkki.

Minusta hienompi oli lähteen varsinainen ”alku” (kuva yllä), joka oli selvästi tosi vanha. Sieltä vesi virtasi jonkin matkaa alemmas kohti hiekkarantaa ja pientä allasta (kuva alla).

Dagmarin lähde tammisaari
Tästä olisi ollut hyvä täyttää muutama vesipullo, joita ei tietenkään ollut tällä reissulla ainuttakaan mukana.

Dagmarin lähde oli selvästi suosittu ulkoilu- ja vedenhakupaikka, koska sateisena lokakuisena iltapäivänäkin paikalla oli ihmisiä. Tulipa meitä vastaan jopa yksi paljain jaloin liikkeellä ollut vedenhakijakin kanistereineen!

opaskyltti
Infokyltti, jossa on myös kivoja vanhoja kuvia, mutta ne joudutte käydä itse katsomassa paikan päällä! 🙂

Luonnon hiekkaranta, johon lähde laskee, oli tosi kaunis paikka ihan itsessäänkin ja siinä on viehättävä laituri. Paikalle on siis mahdollista saapua myös veneellä!

Lisäksi rannassa on syysmyskyssä kaatuneen vanhan männyn kanto ja siitä irrotettu osa, johon on merkitty tärkeitä vuosia historian varrelta.

kanto
dagmarin ranta

Laiturista vasemmalle löytyy Keisarin pöytä, jossa Alksanteri III:n ja Dagmarin kerrotaan nauttineen lähteen vedestä ja piknikeväistään.

keisarin pöytä
Urpålla meni Keisarin pöydän katselmus vähän hakemisen puolelle. Sinne on rantaa pitkin lähteeltä matkaa vain noin minuutti, mutta lähdin kartan innoittamana kiertämään yläkautta. Virhe.
dagmarin ranta
Karjaa
Loppukevennyksenä upea kyltti Karjaan Shelliltä! 😀

Sinua voisi kiinnostaa myös retkijuttuni Tammisaaren Ramsholmenista.