Väransbyn ulkoilualue – pala Espoota Kirkkonummella

Olipas kummallinen löytö tämä Väransby! Espoon kaupungille kuuluva, mutta Kirkkonummella sijaitseva ulkoilualue – ai siis että mitä että?

Ja siis edes entisenä ulkoilevana espoolaisena en ollut koskaan kuullutkaan tästä helmestä, vaikka se on nimenomaan ”espoolaisille tarkoitettu telttailu- ja matkailuvaunualue”! Ihme pimitystä 🙂

syksyinen meri

Väränsby sijaitsee siis Kirkkonummella, Långvikin kylpylästä vielä eteenpäin Hirsalaan. Täällä ollaan itseasiassa Porkkalanniemessä, mutta sen ”alussa ja itälaidassa”. Ja Länsiväylältä pitää kääntyä Långvikin liittymään, eikä Porkkalan. GPS löytää perille osoitteella Ankarlaxintie 200.

Väransby  ulkoilualue kartta

Ensimmäinen, ja isoin parkkipaikka löytyy heti alueen alusta, ennen porttia. Vasemmalle jää todella erikoisen näköinen (yksityinen?) karavaanarialue, joka ehkäpä myös kuuluu Espoon kaupungille, mutta jossa on kausipaikkoja. Paikka oli ainakin ohikävelijän silmään aika nuhjuinen ja parhaat päivänsä nähnyt, ja sinne ei ohikulkijaa toivotettu tervetulleksi. Eli vähän epäselväksi jäi, kuuluiko tämäkin Espoon kaupungin alueeseen, vai ei.

Väransby
Vasemmalla Väransbyn leirintäalueen huoltorakennus ja kuvaajan taakse jää portti, joka ainakin kyltin mukaan on suljettuna klo 22-6

Auton voi jättää isommalle parkkikselle ja kävellä siitä muutama sata metriä hiekkatietä pitkin, tai sitten ajaa portista läpi ja valita jonkun pienemmistä parkkipaikoista. Useamman keittokatoksen luo pääsi käytännössä melkein pihaan asti.

Väransby ulkoilualue
Rantapolkua

Väransby ja sen juttu on ennen kaikkea meri ja sen äärellä liikkuminen. Ihan hirmuisen pitkästi ei ole reittejä, eli ehkä enemmänkin tulisin tänne grillailemaan ja nauttimaan maisemista, kuin ihan puhtaasti kävelemään.

Rantaa pitkin kulkeva polku on tosi kaunis ja sen varrelle jää kaksi isoa, katettua keittokatosta. Ja lisäksi heti alussa on ”päätien” oikealla puolella kolmas katos.

Väransby
Ensi kesänä NIIIIIN tulen suppaamaan tänne!

Kaikkien tulipaikkojen luona on puucee (omat paperit mukaan!) ja halkovaja. Ja katokset ovat niin isoja, että tulisijan lisäksi katon alla on myös iso ruokapyötä. Todellinen huonon sään retkikohde siis myös 🙂

keittokatos
Kyllä mahtuu!
puucee

Väransbyssä on sallittua myös leiriytyä merkityillä paikoilla (joita on useampi) ja jopa asuntovaunuille ja -autoille on siis myös muitakin kuin kausipaikkoja. Voisin hyvin ajatella itsekin jossain vaiheessa tekeväni pikaisen ”nyt tarttis päästä yöksi ulos nukkumaan, mutta en ehdi/jaksa/viitsi lähteä minnekään kauemmaksi”-reissun tänne. Vahva veikkaus, että aika omassa rauhassa saisi suurimman osan ajasta olla.

syksyinen meri
Ankarlax

Suurin osa muista aurinkoisena lokakuun sunnuntaina paikalle sattuneista ihmisistä näytti olevan vain kävelyllä lasten ja/tai koirien kanssa, muutama pyöräilijä kävi kääntymässä ja yhdellä keittokatoksella oli käynnissä koronaturvalliset baby showerit (!). Mutta erittäin rauhassa sai kyllä kuljeskella.

Merenranta kaislikko

Ei-meren-puoleisen keittokatoksen takaa lähti polku kallion päälle. Se kannattaa käydä katsomassa. Tosi hienoa vanhaa kalliota sammaleineen. Ja näkyipä kallion päällä olevan jonkun vähän järeämpi telttakatoskin..

Rantakallio

Jonkun verran metsissä näytti risteilevän merkkaamattomia polkuja ja osa niistä näkyi myös jo aiemmin suosittelemassani OSM-äpissä. Pitää joskus käydä katsastamassa näitä tarkemmin, kun nyt matkaseurana oli ”paistetaan makkarat ja mennään kotiin”-henkistä porukkaa 🙂

Kelopuu

Summa summarum. Jos etsit jotain seuraavista, Väransby on ehdottomasti käynnin väärti paikka:

  • ruuhkaton, (monelle) uusi kohde
  • lähellä pääkaupunkiseutua
  • siistit keittokatokset retkikaffin keittoon/makkaranpaistoon jne.
  • polttopuita valmiina
  • helposti saavutettavissa omalla autolla
  • lapsen/vanhuksen kanssa helposti luontoon
  • kaunista saaristomaista merimaisemaa

Käy seuraavaksi lukemassa juttuni hyvin ruuhkattomasta kolmen järven kierroksesta Kirkkonummella!

Ja sellainen huomio vielä ihan vaan itselleni, että jos saisi jonkun tuomaan itsensä suppikamojen kanssa lähtöpaikalle, täältä saisi tehtyä aika älyttömän kivan, noin 5 kilometrin reissun suht saarten suojissa Väransby-Pentala. Sitten Pentalasta pääsisi ainakin pumpattavan suppilaudan kanssa kätevästi yhteysaluksella esimerkiksi Soukkaan tai Kivenlahteen. Hmmm…

Ramsholmen ja Högholmen Tammisaaressa

Tammisaaren Ramsholmen on eksoottinen lehtometsä, ainakin tällaiselle pohojalaiselle havumetsien kasvatille. Niin paljon upeita vaahteroita, tammia, kastanjoita.. Ja löytyypä täältä Suomen korkein jalavakin!

Alue on aivan Tammisaaren keskustan tuntumassa ja siihen kuuluu Hagen mantereen puolella, Tammisaaren sairaalan ”takapihalla” sekä Ramsholmenin ja Högholmenin saaret.

Tammisaari Ramsholmen
Matkalla Hagenista kohti Ramsholmenia
Tammisaari Ramsholmen Högholmen kartta
Tässä vielä myös linkki samaan karttaan

Olin itse ”auttamassa” veneen nostossa läheisessä Ormnäsin satamassa ja kun aika nopeasti selvisi, että purjeveneistä mitään ymmärtämätön maakrapu on lähinnä venespecialistien tiellä, suuntasin kaikkien helpotukseksi omille retkilleni 🙂

Alueen itälaidalta löytyy leirintäalue, mutta se oli ehkä jo vähän parhaat päivänsä nähnyt, aika pieni ja ymmärtääkseni lähinnä kausipaikkalaisten käytössä. Mutta esimerkiksi tähän lähelle saa kätevästi auton parkkiin Ormnäsiin. Polku Hageniin lähtee Ormnäsintien ja Cederblominkadun kulmasta.

Tammisaari Hagen
Ihania syksyn värejä!

Ramsholmen on saarista suurempi ja sinne mennään kauniin puusillan yli. Saaren polut ovat leveitä ja tasaisia ja alueella liikkuikin paljon pyöräilijöitä, perheitä rattaiden kanssa jne. Täältä löytyy myös uimaranta pukukoppeineen.

Tammisaari Ramsholmen
Hagenin ja Ramsholmenin välinen kapeikko
Tammisaari Ramsholmen silta
Silta Ramsholmenista Högholmeniin oli yllättävän pitkä ja ylitti hienon kaislikon

Högholmenin saarella polut kapenevat reilusti ja siellä ollaan paikoin ihan kunnon metsäpoluilla pitkospuineen. Saaren kärjessä on korkea kallio, josta on hienot merimaisemat.

Tammisaari högholmen
Högholmenin pitkospuita
Tammisaari Högholmen
Högholmenin kärjen näköaloja

Uusilla retkipoluilla joutuu normaalisti aina vähän skarppaamaan, että pysyy kartalla. Mutta Ramsholmen oli siitä kiva, että siellä oli helppoa ”pysyä kartalla” omasta sijainnistaan ja eipä saarella nyt kovin kauas pääsekään eksymään 🙂

Sieniä
Näin sieniasiantuntijana sanoisin, että ei varmaankaan herkkusieniä, vaikka siltä näyttävätkin 🙂
Sieniä
Söpö sieni

Kiersin aikalailla kokonaan molempien saarien reitit ja matkaa kertyi Ormnäsistä Hagen kautta ja takaisin reippaat 6 kilometriä.

Ja sitten kaksi tärkeää Eräirma suosittelee -paikkaa Tammisaaressa:

Aina, kun retkeilen lähelläkään Tammisaarta, tai voin koukata perille edes jotenkin järkevästi Tammisaaren kautta, käyn syömässä/ostamassa retkieväät Wi-Boxista Hangontien varrelta. Edullinen ja todella laadukas leipomo/kahvila/lounaspaikka. Sijainti autokauppojen välilssä on vähän kummallinen, mutta älä anna sen häiritä tai ajat onnesi ohi!

Jos Tammisaaressa tulee kunnon nälkä, silloin iso suositus Ravintola Höijersille rannassa. Ihana, vanha rakennus, lämmitetty terassi, hyvää ja tolkunhintaista ruokaa sekä erinomainen palvelu.

Lue seuraavaksi vaikka retkestäni moottoritien päälle Karnaistenkorpeen Lohjalla!

Kyynäränharju Liesjärven Kansallispuistossa

Kyynäränharju on Liesjärven kansallispuistossa sijaitseva upea, reilun kilometrin mittainen harjumuodostelma. Harju erottaa toisistaan Kyynärä- ja Liesjärven ja on leveimmillään muutaman kymmenen metriä, kapeimmillaan vain muutamia metrejä. Matkalla reitti ”katkeaa” vain kerran muutaman metrin pienellä sillan ylityksellä.

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuisto
Upea Kyynäränharju!

Harjulle on helppo tehdä päiväretki, tai sen voi yhdistää vaikka yön yli retken kanssa, kuten itse tein. Matkaa Helsingistä on omalla autolla reilu tunti.

Voit käydä lukemassa edellisen päivän reissuturinoinnit täältä.

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuisto
Aurinko vilkkui ihanasti syksyisten puiden lehdissä

Lähdin matkaan päivärepun kanssa Pirttilahden parkkipaikalta, jonne kävin jättämässä yöpymisromppeeni. Ajatuksena oli vain käydä ihastelemassa harjua sekä syödä päivän toinen aamiainen/aikainen lounas Savilahden nuotiopaikalla.

Lähdin kävelemään autolta syksyisen raikkaana sunnuntaiaamuna jo kymmenen aikoihin, eli aika rauhassa sai vielä kulkea, kun monet päiväretkeläiset eivät vielä olleet ehtineet paikalle. Harjua on vaikea hahmottaa harjuksi kauempaa ja sen kauneus on todella nähtävissä ja aistittavissa vasta paikan päällä. Ja voi että, mikä upea paikka!

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuisto

Minulta meni matkalla huomattavasti kauemmin, kuin olin arvellut, koska joka välissä oli pakko pysähtyä ihailemaan maisemia, syksyn värejä vastarannan puissa, ottamaan vielä yksi kuva..

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuisto
Ah!

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuistossa on saavutettavissa myös toisesta suunnasta, eli Korteniemen perinnetilan suunnasta. Ja selvästi moni päiväretkeläinen tulikin siitä suunnasta. Itse jätin tällä kertaa Korteniemen käymättä, koska haluan mennä sinne kesällä kunnolla ja ajan kanssa tutustumaan.

Kyynäränharjun eteläpäässä on Kopinlahden nuotiopaikka, mutta sitä en kyllä suosittelisi. Se oli periaatteessa retkipöytä, puucee, veneiden laskupaikka ja parkkipaikka.. Mutta noin kilometrin päässä sijaitseva Savilahti sen sijaan oli tosi kiva!

Kyynäränharjun silta Liesjärven kansallispuisto
Kyynäränharjun ”katkaisee” vain tämä pieni silta

Savilahden nuotiopaikalle laskeuduttiin hienon metsän läpi ja useampia siellä yöpyneitä retkeilijöitä tuli matkalla vastaan. Nuotiopaikka oli tosi kauniilla paikalla niemennokassa.

Liesjärven kansallispuisto
Metsää matkalla Kopilahdelta Savilahdelle
Retkilounas nuotiolla
Eräbrunssilla

Paikalla olleeseen kylttiin oli joku raapustanut hiirivaroituksen ja tämä oli jo toinen kerta tänä vuonna, kun tällaiseen törmäsin. En sitten tiedä, onko tämä aina ollut yleistä, vai onko nyt jotenkin liikkeellä huolimattomampia ruuankäsittelijöitä, jotka ovat houkutelleet hiiret nuotiopaikoille? Itse en ole ennen tätä vuotta koskaan tällaisiin mini-nuotiokavereihin törmännyt.

Kelopuu

En halua täällä omassa blogissani jakaa kuin itse ottamiani kuvia, mutta käykää ihmeessä katsomassa Markus Sirkan ottama ilmakuva Kyynäränharjusta täältä, niin saatte paremman kuvan paikasta!

Liesjärven kansallispuiston tunnus
Liesjärven kansallispuiston tunnukset ovar rukiintähkä ja ruiskaunokki

Paluumatkalla tein ex-tempore kierroksen Vihdin keskustan kautta, koska en ollut koskaan käynyt siellä. Kartassa näkyi Pyhän Birgitan keskiaikaisen kirkon rauniot, niin päätin käydä katsomassa nekin samalla. Ja tämähän olikin tosi kaunis paikka joen rannassa, suosittelen lämpimästi!

Pyhän Birgitan kirkon rauniot
Alue oli todella siisti ja hyvin hoidettu

Pyhän Birgitan kirkon raunioille on erinomaiset opasteet Vihdin keskustassa ja auton saa tosi lähelle. Kannattaa poiketa!

Pyhän Birgitan kirkon rauniot
Kirkon sisälle pääsi kurkkaamaan oven raoista ja muureillekin pääsi katsomaan ympäristöä

Liesjärven kansallispuisto

Liesjärven kansallispuisto sijaitsee Tammelan, Someron ja Karkkilan alueella. Matkaa Helsingistä on omalla autolla reilu tunti, noin 100 km. Tie oli suurimmaksi osaksi minulle ihan uutta ja olikin mukava nähdä jo matkalla ihan uusia maisemia.

Liesjärven kansallispuisto
Päivän lämpötila nousi reilusti yli 15 asteen, syksyisistä maisemista huolimatta

Laitoin auton parkkiin aikalailla puiston keskelle, Pirttilahden parkkipaikalle. Olin lähdössä yön yli retkelleni aurinkoisena syksyisenä lauantaina, eli retkiseuraa riitti poluilla 🙂 Autoja oli parkissa tienvarressakin, mutta kun saavuin vasta yhden aikoihin iltapäivällä, aamulla tulleet olivat selvästi jo ehtineet lähteä pois ja sain auton itse parkkipaikalle. Oli kiva, ettei sitä tarvinnut jättää yöksi tienvarteen.

Liesjärven kansallispuiston kartta
Liesjärven kansallispuiston esitteeseen ja karttalinkkiin täältä

Otin heti kaikki tavarat kantoon, mikä oli vähän tyhmästi tehty, kun päätinkin sitten ensin käydä kiertämässä vajaan 3 kilometrin mittaisen Hyypiön reitin, joka palasi takaisin parkkipaikalle. Noh, tulipahan kunnon alkulämmöt heti kättelyssä!

Liesjärven kansallispuisto kyltti

Hyypiön reitin pääpointti on Hyypiökallio, josta on upeat maisemat Tapolajärvelle. Ehdottomasti kannatti käydä koukkaamassa tämä kierros!

Liesjärven kansallispuisto
Hyypiön reitti kulki monin paikoin ihanassa syksyn väreissä kylpevässä lehtimetsässä
Liesjärven kansallispuisto
Liesjärven kansallispuisto
Maisemaa korkealta Hyypiökalliolta Tapolajärvelle

Sitten olikin aika lähteä varsinaiselle reitille, eli Hämeen Ilvesreittiä pitkin kohti Kaksvetisen kotaa ja yöpymispaikkaa.

Hämeen Ilvesreitti kyltti
Ihanat Ilvesreitin opasteet <3

Ilvesreitti on 250 kilometrin pituinen vaellusreittiverkosto, joka kulkee Hämeenlinnasta mm. Riihimäelle, Lopelle ja Tammelaan. Matkan varrelle jää mm. Evo, Torronsuon kansallispuisto, Liesjärven kansallispuisto, Räyskälän Iso-Melkutin ja Ahvenistonharju.

Liesjärven kansallispuisto
Siltalahden nuotiopaikalla oli upeat syksyn värit puissa!
Liesjärven kansallispuisto
Reitti oli paikoin yllättävän mutainen ja juurikkoinen osan matkasta
Liesjärven kansallispuisto
Numerokallion päällä polku kulki varsin näkyvästi, ei ollut eksymävaaraa ajatuksissaan kävelijälläkään

Sitten saavuinkin jo Kaksvetisen rannalle, pummattuani Peukalolammille menevän polun risteyksen. Syytän retkinälkää, olin tässä kohtaa vielä aamiaisen voimin liikenteessä. Amatöörivirhe, mutta olin niin innoissani uudesta retkireitistä, että en vain malttanut pysähtyä ruokatauolle!

Liesjärven kansallispuisto
Kohti Kaksvetistä

Kuten arvasinkin, saapuessani suunnittelemalleni yöpymispaikalle Kaksvetisen rantaan, paikalla oli muutama muukin. Arvoin jonkin aikaa, josko kävisin katsomassa kuitenkin jonkin matkaa takaisinpäin Peukalolammin tilanteen, mutta sieltä tulijat kertoivat että sekin oli jo aika ruuhkainen. Eli sitten vaan leiriä pystyyn!

Riippumattoleiri
Retkikoti <3

Nuotiolla oli vielä viiden-kuuden aikoihin paljon päiväretkeilijöitä, joiden kanssa oli mukava turista ruuanlaiton lomassa. Varsinkin erään aivan ihanan, noin 4-veen retkeilijäneitosen ja hänen seurueensa kanssa juttelin pitkät pätkät.

Liesjärven kansallispuisto
Kun aurinko alkoi laskea, nousi järvelle kaunis sumu

Vaikka varmasti olenkin keskimääräistä retkeilijää huomattavasti introvertimpi ja usein minusta melkeinpä parasta retkeillessä on itsekseen oleminen, niin silti illalla oli tosi kiva kun oli juttuseuraa. Puhuin pitkät pätkät Suomeen muuttaneen saksalaisperheen kanssa, jotka nukkuivat tentsilessä kahden pienen lapsen kanssa. *hatunnosto*

Samoin juttelin uraa vaihtaneen herran kanssa, joka opiskeli parhaillaan eräoppaaksi. Tosi mielenkiintoista!

Riippumatto järvenrannassa
No ei tämä nyt niin kauhean ruuhkaiselta näytä..

Illemmalla paikalle saapuikin sitten tunnelmanlatistusryhmä. Neljä teltallista 20-30-vuotiaita pariskuntia, jotka eivät selvästi olleet retkietikestistä koskaan kuulleetkaan. Eivätkä myöskään ihan vaan terveestä järjenkäytöstä tai muiden yöunen kunnioittamisesta, kun toistakymmentä ihmistä yrittää nukkua muutaman kymmenen metrin säteellä remuamisestasi kangasmajoitteissa. Nämä sankarit valtasivat koko nuotiopaikan itselleen ja kälätys, kiljahtelu ja huuto jatkui yli yhteen asti yöllä..

Ja minä olin tietysti unohtanut juuri tällä reissulla korvatulpat kotiin – aaargh. Nukuin sitten kuulokkeet korvissa. Tai yritin nukkua.

Liesjärven kansallispuisto

Aamu valkeni upeasti järven ylle ja nyt täytyy kyllä myöntää, että minä ja saksalaisperhe ei ehkä ihan kauheasti varottu pitämästä ääntä aamutoimissamme. Me kun olimme ne lähimpänä nuotiopaikkaa yönsä kärsineet.

Liesjärven kansallispuisto
Niin kaunista
Liesjärven kansallispuisto
Liesjärven kansallispuisto
Rannan tuntumasta löysin karpaloita, joista sai kivasti uutta makua puuroon
Nuotiopaikka
Ihmettelinkin yöllä, kun selvästi remuporukan huuto oli jo siirtynyt telttoihin, mutta silti näkyi nuotion loimotusta.. Ei. Näin. (Arvatkaa muuten, oliko nuotiolle tehty aamuksi ainuttakaan sytykettä tai halkoja?)

Aamupalaksi minulla oli tosi hyväksi havaittua omppu-kanelipuuroa. Kallista, mutta hyvää ja helppoa 🙂

Retkiaamiainen
Liesjärven kansallispuisto
Huonosti nukutun yön jälkeen tämä näky rauhoitti kummasti

Kun aamukaffit oli juotu ja vielä yksi aamu-usva kuva otettu, pakkasin leirin ja lähdin jatkamaan matkaa pohjoiseen kohti Sammalsuota.

Riippumatto
Tuo etualalla näkyvä ”drinkbag” on ollut aivan loistava ostos! Maksoi pari euroa KeskisVesalla, ei paina tyhjänä mitään ja menee pieneen tilaan, isosta suuaukosta on helppo täyttää juomapulloa/kaataa vettä pannuun ja ainakin toistaiseksi on vaikuttanut tosi kestävältä.
Liesjärven kansallispuisto
Kohti aamuaurinkoa ja suota!
retkiopaste
Reitin opastus vaihteli todella hyvästä lähes olemattomaan. Välillä piti tosissaan arpoa ja etsiskellä, että mihin suuntaan tästä risteyksestä oikein kuuluu jatkaa matkaansa.. Tämän kyltin kohdalla olisi esimerkiksi pitänyt tajuta, että polku Kaksvetiselle menee tuosta kyltin _ali_, eikä oikealle (jonne myös meni polku).
Ilvesreitti
Aamun Ilvesreitti vaihteli poluista ja pitkospuista metsäteihin
Sammalsuo
Syksyinen Sammalsuo oli kaunis
pitkospuut
Paluumatkalla vastaan tuli vain yksi maastopyöräilijä, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan juomatauollani
Liesjärven kansallispuisto
Liesjärven kansallispuisto
Vasta juuri ennen Pirttilahden parkkipaikalle saapumista alkoi näkyä ja kuulua enemmän päiväretkeilijöitä. Ihanan rauhallinen aamun aloitus!

Ennen kotiinlähtöä kävin heittämässä rinkan yöpymiskamoineen autolle ja jatkoin kevein askelin päivärepun kanssa vielä toiseen suuntaan upealle Kyynäränharjun kannakselle. Liesjärven kansallispuisto oli kyllä kokonaisuudessaan todellakin visiitin arvoinen paikka. Palataan pelipaikalle heti seuraavalla kerralla!

Sitä odotellessa voit käydä vaikka lukemassa juttuni Teijon kansallispuistosta

Lemminkäisen temppeli Sipoossa

Nyt on kuulkaas astetta eksoottisempi retkivinkki teille! Nimittäin poiketkaahan ihmeessä katsomassa Lemminkäisen temppeli Sipoossa Gumbostrandissa. Toiselta nimeltään paikka tunnetaan Kyypelinvuorena.

Luolan sisäänkäynti
Lemminkäisen temppelin luolan suuaukko valtavan siirtolohkareen alla aivan tien vieressä

Porvoonväylältä erkaneva liittymä nro 55 kohti Söderkullaa vie aika hulppeidenkin talojen ohi kohti Gumbostrandin pientä satamaa. Ja kyllä vain, täällä on myös se Hjalliksen ilmeisesti sittemmin hiljakseen kuopattu Diili-rakennushanke. Lämmin suositus rannan Gumbo Kioskille, jossa oli tosi hyvä valikoima herkkuja ja kiva pieni terassi.

Pian kioskin jälkeen tie muuttu paikoin tosi kapeaksi yksityistieksi, mutta sinne vaan rohkeasti venevajan seinää hipoen! Lemminkäisen Temppelin kohdalla on pieni tila, johon autoja saa parkkiin tien viereen. Kalliot ovat ihan tien vieressä vasemmalla puolella ja niitä ei voi missata.

Kyypelinvuori Sipoo
Louhikkoa kallion reunalla

Kaverini oli käynyt paikalla muutamaa viikkoa ennen minua ja silloin kallioilla oli ollut paljon nepalityylisiä viirejä ja ilmeisesti joku (jooga?)tapahtuma. Minun käydessäni siellä oli vain yksi suuri lippu kallioiden laella ja muutama pressuista kyhätty laavu parkkipaikan vieressä.

”Anteeksi että mikä ihmeen Lemminkäisen Temppeli Sipoossa??”, saattavat jotkut lukijat kysyä. Noh. Tämä onkin vähän pidempi juttu, jossa on monia ihan uskomattomia käänteitä. Oletteko kuulleet mystikko Ior Bockista?

Luolan suuaukko
Pahoitteluni kuvissa näkyvästä ”säteestä” – onnistuin rikkomaan kameran linssin tällä reissulla..

Summasummarum. Vuonna 2010 surmattu Bror Holger Svedlin, alias Ior Bock, julkaisi vuonna 1996 Väinämöisen Mytologian eli Bockin perheen saagan. Tarinan mukaan kirjaan kirjattu pakanallinen tieto oli tähän saakka siirtynyt suvussa suullisena perimätietona. Ior Bockin mukaan Gumbostrandissa, Bockin perheen mailla sijaitsevan Kyypelinvuoren alla on sisäänpääsy Lemminkäisen Temppeliin ja sen mahdollisiin rikkauksiin. Hommaan liittyy myös mm. maapallon akselin äkillinen kallistuma, muinaisten pakanallisten suomalaisten vuonna 987 suorittama temppelin umpeensulkeminen jne. Suosittelen ehdottomasti iltalukemisiksi tähän uskomattoman mielettömään tarinaan tutustumista! Ja löytyypä tästä dokkari Yle Areenastakin, jos ihan haluat .

Nykyään Kyypelinvuori on Astanga Jooga Helsinki Oy:n omistama. Ior Bock oli tunnettu joogi ja astangakoulu osti alueen Bockin jäämistön huutokaupasta. Vaikka Bock opettikin vuosia joogaa mm. Goalla, niin hänen mallinsa ei ollut ihan sieltä tutummasta päästä meille Yin-joogaan tottuneille. Vai miltä kuulostaisi, jos ohjaaja alkaisi kertoa uudesta asanasta, Iorin keksimästä saunasolmusta, johon kuuluu suuseksin antaminen itselle? 😉

Ior Bock toimi myös 30 vuotta oppaana Suomenlinnassa. Siellä hänet tunnettiin siitä, että ettei hänen tarvinnut kääntää selkäänsä kuulijoille, hän veti kierrokset takaperin kävellen.

Lemminkäisen temppeli

Jostain intternetsin uumenista löysin kuvan, jossa näkyy luolan sisäänkäynti, kun sen esiin kaivamista on aloiteltu joskus 80-luvulla, ja siitä on kyllä edistetty aikalailla. Nyt luolaan jonkun kuvauksen mukaan mahtuisi jo rekka. Pohjalla oli kyllä näkyvillä jonkin verran vettä ja maa-ainesta, että vielä on hommaa edessä. Kaivauksia ovat suorittaneet Bockin seuraajien lisäksi aikanaan myös Lemminkäinen Oy.

Mutta asiaan (lopultakin)!

Luolaan ei saa mennä sisällä sortumavaaran vuoksi, mutta jo ”ovelta” kurkistellenkin se on varsin vaikuttava paikka. Mutta ei siinä vielä tosiaankaan kaikki! Kun lähdet kiertämään kalliota vasemmalle, löydät monta halkeamaa, joista moneen mahtuu helposti aikuinen seinämien väliin seikkailemaan.

Lemminkäisen temppeli
Osa halkeamista on kapeita, mutta osaan pääsee helposti!

Kannattaa myös kiivetä ylös kalliolle, siellä saa paremmin käsityksen railojen pituudesta ja suunnista.

Lemminkäisen temppeli
Tämän polun kautta ylös kalliolle nouseminen vaati pientä kumartelua 🙂

Takaisin alas pääsee kallion toiselta puolen, Lemminkäisen Temppelin suuaukon takaa rinnettä pitkin.

Lemminkäisen temppeli
Temppelin katolla ollaan! Ja tästä kuvasta näkyy myös, miten läheltä tie kulkee
Lemminkäisen temppeli
Ja tässä ollaan luolan sisäänkäynnin takana

Kertakaikkisen hieno ja vaikuttava luonnonmuodostelma, oli noista temppelitaruista mitä mieltä vain. Minusta ne antavat harmittomuudessaan tälle paikalle vain tosi erikoisen ja mielenkiintoisen tarinan kivaksi retkimausteeksi.

Helvetillinen vaelluskirja – Are Kalvø

*Kaupallinen yhteistyö kustantamo Aula & Co

Ensinnäkin: aaltoliikettä! Nyt ollaan tärkeiden merkkihetkien äärellä, sillä tämä on Eräirman ensimmäinen kaupallinen yhteistyöpostaus. Joskin olisin oikein hyvin voinut tehdä tämän saman postauksen jossain vaiheessa ihan ilmankin, Helvetillinen vaelluskirja on mainio!

Are Kalvø on kotimaassaan Norjassa suosittu standup-koomikko ja hän on kirjoittanut kirjoja muistakin aiheista, joista ei paljoakaan tiedä, mm. uskonnosta, politiikasta ja lomanvietosta. Kirjoittaja oli minulle etäisesti tuttu koomikkona, eli hyvin todennäköisesti olisin tullut lukeneeksi kirjan jossain vaiheessa. Mutta yhteistyön ansiosta sain suomeksi käännetyn kirjan luettavaksi melkeinpä uunituoreena.

Majalta majalle vaeltaminen vuoristossa koostuu parhaimillaankin ainoastaan kahdesta tylsimmästä lomaan sisältyvästä asiasta: Pakkaamisesta ja paikasta toiseen siirtymisestä. — Ollakseen vastapainoa arjen ikuiselle logistiikkatohinalle vuoristo sisältää hyvin paljon logistiikkatohinaa.”

Helvetillinen vaelluskirja

Monelle luontopuristille voi tulla järkytyksenä, mutta itse aika usein retkilläni kuuntelen äänikirjoja. Omien ajatusten kanssa jaksaa seurustella vain määränsä aikaa. Ja vaikka kuinka olisi ympärillä upeita luonnonääniäkin, sieltä sitä korvamatoa vaan puskee kuuppaan. Ja kolmatta tuntia päässä luuppaava random-biisi vain alkaa käydä tuskalliseksi. Sen vuoksi minusta on usein mukavaa kuunnella käpytellessäni hyvää kirjaa.

Tai toisena vaihtoehtona varsinkin lyhyemmillä retkillä kuuntelen usein Long Playn Kuukausiliite-tyylisiä pidempiä artikkeleita, joita en voi kuin suositella. Olen oppinut näistä niin paljon uutta milloin mistäkin aiheesta! (Long Play muuten palkittiin juuri tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla. Upea saavutus digitaaliselta, ilman mainoksia rahoitetulta medialta!)

Mutta, nyt asiaan Irma!

Are Kalvøn Helvetillinen vaelluskirja on paikoittain hysteerisen hauska, valottaa asiaan perehtymättömälle kiinnostavaa Norjan vuoristomajakulttuuria ja osuu ja uppoaa tällaiseen ulkoilma-/retkeily-/vaellusihmiseen, kuin retkieväs ulkoilijan mahaan. Lämmin suositus!

”– kolmea asiaa elämässä minun on todella vaikeaa ymmärtää: Uskontoa. Huumeita. Ja ulkoilmaelämää. Näillä kolmella on paljon yhteistä. Niille on hieman liian tyypillistä oman tyydytyksen tavoittelu, hieman liian vähän tyypillistä huumorintaju sekä hieman liian tyypillistä ihmiset, jotka hieman liian mielellään puhuvat omista mielenkiinnonkohteistaan, ja jos ei tunne rajojaan eikä osaa lopettaa ajoissa, ne ovat – hengenvaarallisia.”

Helvetillinen vaelluskirja

Ei ole jokuseen vuoteen tullut vastaan kirjaa, jota lukiessa olisi useampaan kertaan naurattanut kyyneleet silmissä. Nyt tuli hirnuttua julkisilla paikoilla niin, että hävetti.

Kirja alkaa sanoilla:

Tuoreessa tutkimuksessa lähes kahdeksankymmentä prosenttia niistä ihmisistä, jotka asuvat samassa maassa kuin minä, vastasi käyneensä ainakin yhdellä vaelluksella vuoristossa tai metsässä viimeksi kuluneen kahdentoista kuukauden aikana. Minä en ole käynyt yhdelläkään vaelluksella viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana, en vuoristossa enkä metsässä. Jossain vaiheessa koittaa hetki, jona ihmisen on pakko kysyä itseltään: voiko vika olla minussa?”

Kirjoittaja ei todellakaan ole retki-ihmisiä, mutta hän päättää selvittää, että mikä juttu. Miksi kaikki ihan järkevätkin kaverit häviävät vapaa-ajallaan luontoon ja postaavat Instaan kuvia vuorilta, kädet taivasta kohti ojennettuina? Niinpä hän hankkii ulkoiluvälinekaupasta kerralla kaikki mahdolliset retkikamat ja lähtee ensimmäiselle aikuisikänsä vuorivaellukselle suoraan Oslon keskustasta. Kaatosateessa.

”Alamme pohtia, onko maja ylipäätään auki. Täällä ei tosiaankaan näy elämän merkkejä. Ehkä majanpitäjät katsoivat eräänä aamuna ikkunasta ulos, totesivat, että jo viidentenä päivänä peräkkäin he näkivät vain harmaan seinän, ja sanoivat toisilleen, että emme oikeasti jaksa tätä enää. Sitten he polttivat vaellushousunsa pihalla yksinkertaisessa seremoniassa, lukitsivat ovet ja muuttivat rannikolle.”

Kirjan huomiot koko homman, järjellä ajatellen, usein täydellisestä älyttömyydestä ovat todella osuvia ja hauskoja. Tietysti mistä tahansa asiasta saa huvittavia huomioita, jos sitä alkaa järjellä tarkastelemaan, mutta silloin kun se on oma rakas harrastus ja huomioita tekevä henkilö on standup-koomikko, ollaan todellakin vakavan nauruun tikahtumisen -uhkan äärellä.

”Vuorivaelluksilla on välillä tosi kehno dramaturgia. Se alkaa hyvin ja kehittyy hienosti kohti huipennusta, ja hetken ajan onkin oikeasti jännittävää: käykö tässä hyvin? Kun sitten saavuttaa huipennuksen, on suunnilleen puolimatkassa. — On kuin katsoisi kokoillan rikoselokuvaa, jossa murhaaja saadaan kiinni neljänkymmenen minuutin kohdalla, ja sitten seurataan vajaan tunnin, kun sankaripoliisi istuu työpöytänsä ääressä tekemässä paperitöitä.”

Helvetillinen vaelluskirja viihdyttää varmasti vähemmän retkeillyttäkin, ja näin joulun lähestyessä tämä kirja on minusta täydellinen lahja jollekin ulkoiluhommiin hurahtaneelle.

Huomasin muuten että tällä hetkellä Aula & Co:n omilla sivuilla onheidän kaikista jo ilmestyneistä kirjoista -40 % ale koodilla SYKSYNKIRJAT 17.10. asti. (Tämä oli ihan omatoiminen huomio, jonka kertomisesta teille en hyödy mitenkään.) Ja siellä on muuten vaikka mitä tämän hetken suosittuja kirjoja listalla, käykää ihmeessä katsomassa!

Helvetillinen vaelluskirja

Kaikki postauksen lainaukset Are Kalvø Helvetillinen vaelluskirja, Aula & Co 2020

Askolan hiidenkirnut

Askolan hiidenkirnut ovat ehdottomasti pienen mutkan arvoinen käymispaikka. Tänne on nimittäin helppo poiketa, kun käyt seuraavan kerran Porvoossa! Pieni luontoretki ja -hetki kaupunkivierailun kylkeen.

Askolan hiidenkirnut
Mylly, Kattila ja Kuppi – kolmoishiidenkirnut

Ajomatka Porvoon moottoritieltä pelipaikalle kestää vain reilut parisenkymmentä minuuttia. Ja ainakin tällaiselle alunperin-pohojalaiselle kumpuilevan Porvoonjokilaakson maisemat olivat todella kaunista katseltavaa. Se onkin ansaitusti valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemaksi.

Jääkautiset hiidenkirnut on löydetty ihan sattumalta 1950-luvulla ja paikalla on tosi hyvät ja informatiiviset nettisivut, joilla kerrotaan kirnujen löytymisen historiaa ym. Paikka on Suomen suurin (tähän mennessä löydetty) hiidenkirnuesiintymä.

Askolan hiidenkirnut

Hiidenkirnuille on tien varressa olevalta parkkipaikalta noin 500 metrin pituinen, hyvin merkitty metsäpolku, joka kulkee kauniissa mänty- ja lehtipuumetsässä.

Navigaattoriin osoitteeksi: Hiidenkirnujentie 721.

Askolan hiidenkirnut
Hauskannäköinen ”Hiisi-kivi” matkalla hiidenkirnuille

Itse hiidenkirnut sijaitsevat yllättävän jyrkässä rinteessä. Niihin on kuitenkin helppo päästä katseluetäisyydelle, koska rinteessä risteilee puuportaita.

Askolan hiidenkirnut

Kävin paikalla aika kovien sateiden jälkeen ja moni isommista kirnuista oli aika täynnä vettä. En tiedä tyhjennetäänkö niitä, ainakin paikalla oli letkuja, jotka vähän sellaiseen viittasivat. Lisäksi isoimpaan kirnuun oli laitettu tikkaatkin, mutta siis käyntihetkellä ne johtivat suoraan veteen.

Askolan hiidenkirnut
Jättiläisen Kuhnepytty

Askolassa on 20 erikokoista hiidenkirnua, eli nähtävää todellakin riittää! Kirnuissa on myös yllättävän erilaisia muotoja, eli kun olet nähnyt yhden, et todellakaan ole nähnyt kaikkia. Suurin kirnuista, Jättiläisen kuhnepytty, on yli 10 metriä syvä ja yli 4 metriä leveä.

Askolan hiidenkirnut
Tämä kaksiosainen kirnu oli minusta ehkä keikista erikoisin näky

Kirnualueen alussa on portaiden vieressä metallinen ”pankki”, johon voi maksaa pääsymaksun (kesällä 2020 2 €/aikuinen, 1 €/lapsi tai 4 €/perhe) . Pääsymaksulla katetaan alueen hoitoa ja kunnossapitoa.

Itselläni ei oikeastaan koskaan ole käteistä mukana, eli valitettavasti jo luulin, että maksamatta jäi nyt tämä käynti. (Koska en todellakaan huomannut kirnukyltissä ollutta epämääräistä Mobile Pay tarraa!) Löysin kuitenkin käynnin jälkeen nettisivuilta infon, että maksaminen onnistuu myös jälkikäteen Mobile Payllä (35380) tai tilisiirtona. Kannattaisikohan alueesta huolehtivan Askola-Seuran laittaa paikalle selkeä kyltti, jossa kerrottaisiin myös muista maksuvaihtoehdoista?

Askolan hiidenkirnut kyltti
Käsi ylös, kuka olisi huomannut kyltissä olevat Mobile Pay -tarrat ja niiden perusteella suorittanut pääsymaksun? 🙂

Kirnu-kallion alapuolella sijaitsee nuotiopaikka ja laituri. Itse söisin kyllä ehkä mieluummin mahdolliset retkieväät vasta poislähdettyäni. Polku takaisin parkkipaikalle kiertää nimittäin tosi hienojen kallioiden kautta, joilta oli tosi hienot maisemat.

Askolan hiidenkirnut
Ehdotus evästaukomaisemaksi
Askolan hiidenkirnut

Minua jäi pahasti vaivaamaan tuo melontalaituri nuotiopaikalla.. Ensi kesänä saattaa hyvinkin olla, että joudun tekemään Porvoo-Askolan hiidenkirnut suppiretken, että pääsen kunnolla ihailemaan jokilaaksoa!

Paluumatkalla oli luonnollisesti pakko käydä Porvoossa. Ja jo toiseen kertaan sössin Brunbergin aukioloaikojen kanssa ja jäi karkit ostamatta. Megapettymys. Myymälä menee siis lauantaisin kiinni jo klo 16. Älä ole kuin Irma ja tarkista aukioloajat netistä, ettei käy yhtä paha amatöörivirhe! 🙂

Vanhan Porvoon Jäätelötehdas
Söin kostoksi tolkuttoman hyvän hasselpähkinäjäätelön!

Hanikan luontopolku Espoossa

Ai paikallisbussilla todella monipuoliselle luontopolulle? Saanko esitellä: Hanikan luontopolku Espoon Soukassa!

Noin viiden kilometrin pituisella polulla on erittäin vaihtelevat maisemat suota, pitkospuita, rantakallioita, lehtipuumetsää, kuusikkoa, muinaisrantaa ja -hautoja, lintukosteikkoa, korkeuseroja.. Taatusti koko HSL:n lipun hinnalla nähtävää!

Hanikan luontopolku
Citypitkospuut

Reitti on hyvin merkitty keltaisilla maalitäplillä ja muutamia tien ja pururadan ylityksiä lukuunottamatta reitillä pysyy vaivattomasti merkintöjä seuraamattakin. Koko polun kiertämiseen saa hyvinkin menemään reilun pari tuntia.

Hanikan luontopolku
Mataskärsvikenin lahti
kelopuu
Erämaassa Espoossa

Paikalle on toki helppo tulla myös omalla autolla. Parkkipaikkoja löytyy useampi ja ne on merkitty tähän Espoon Kaupungin julkaisemaan tosi kattavaan Hanikan luontopolun reittioppaaseen. Itse parkkeeraisin joko Suinonsalmeen kioskille tai kuntopolun parkkipaikalle. Tai sitten Soukkaan Alakartanontien isolle parkkipaikalle (navigaattoriin Alatörmä, Espoo), josta pääsee urheilukentän läpi suoraan polulle.

Olen kiertänyt aikoinani tätä luontopolkua useamman vuoden, kun se Soukassa asuessani oli lähiulkoreittini. Eli olen siis ollut täysin pilalle hemmoteltu tasokkaan retkeilyn suhteen 🙂 Reitti on todella monipuolinen ja vaihteleva ja maisema myös vaihtuu paljon vuodenaikojen mukana. Eli lämpimästi suosittelen poikkeamaan Hanikan polulla myös muilloin, kuin kesällä!

Hanikan luontopolku kartta

Eräirman top 3 Hanikan luontopolku:

  1. Sundsbergetin muinaishaudat
  2. Mataskärsvikenin lahti
  3. Kaitalahden kosteikko

Sundsbergetin pronssikautiset muinaishaudat sijaitsevat entisellä saarella, nykyisellä kallionlaella. Kiviröykkiöitä, eli hiidenkiukaita, on kaksi, joista toinen on vähän paremmassa kunnossa. Kallionlaelta on hienot maisemat varsinkin auringonlaskun aikaan.

Muinaishautojen lisäksi reitiltä löytyy myös muinaisranta, Soukankallioiden länsilaidalla polku kiemurtelee ihan selvästi rantakivikossa. Reitillä on myös infokyltti, joka kertoo lisää paikasta.

Hanikan muinaishauta
Hiidenkirnu
infotaulu muinaishauta
Infotaulu muinaishaudalla

Mataskärsvikenin lahti on minusta kaunein paikka reitillä ja vakio eväspaikkani löytyy lahden kallioilta. Alueella asustelee joutsenpariskunta, jota on kiva seurailla. Ihan kartan reunassa oikealla näkyvä nro 9 levähdyspaikka on myös rantakallio, jolla on myös selvästi paljon käytössä oleva (luvaton?) nuotiopaikka, mutta itse en pidä tästä niinkään, koska maisema on suoraan Suomenojan lämpölaitoksen piippuihin.

Hanikan luontopolku
Mataskärsvikenin lahti

Kaitalahden kosteikko ja lintutorni ovat suosikkejani, vaikka lintubongaus on minulle aivan hepreaa. Kosteikon valtava kaislikko ympäri vuoden on tosi vaikuttava näky lintutornista katsottuna, vaikkei linnuista mitään ymmärtäisikään.

Hanikan luontopolku
Näkymä lintutornista

Kesäisin auki olevalle Suinonsalmen kioskille kannattaa poiketa sivupolkua pitkin, jos ei ole omaa evästä matkassa mukana. Ja täältä voi myös kesällä aloittaa meriretken yhteysaluksella läheiseen Pentalan saaristomuseoon.

pitkospuut
Kaitalahden reunojen pitkospuiden varrella on keväisin upea keltainen rentukkameri
Smiley
Hanikan luontopolulla tule hymy naamalle!

Högbergetin luola Kirkkonummella

Kun seuraavan kerran pyyhällät Kirkkonummelle esimerkiksi Porkkalanniemeen, stop kohdassa Högbergetin luola! Pysähdys on todellakin pienen vaivan arvoinen – luola on tosi hieno ja helposti saavutettavissa.

Högbergetin luola
Högbergetin luolan sisäänkäynti

Itsekin olen iloisesti ajanut paikan ohi monen monta kertaa, ennen kuin paikalliselta kuulin koko luolasta. Tämä paikka on todellinen hidden gem, joka on valittu myös Visit Finlandin Suomen erikoisten luontonähtävyyksien listalle.

kallio
Autolta kohti kallion lakea

Högbergetin luolan pysäköinti ei ole ihan helpoimmasta päästä, nimittäin sitä ei varsinaisesti ole. Mutta hätä ei ole tämännäköinen. Auton saa parkkiin Porkkalantien oikeaan laitaan, vähän Peuramaan murtsikkasillan jälkeen. Polun alun kohdalle on nykyään Google Mapsissa merkattuna paikkakin. Polku luolalle on nykyään myös merkitty viereisen Wiknerin ratsutilan toimesta, jonka maille Högbergetin kallio ymmärtääkseni sijoittuu. Ratsutallin pihaan autoaan ei kuitenkaan voi jättää ja muutenkin hepolaiset on otettava huomioon kalliolla liikkuessa.

reittimerkki
Kiitos merkinnöistä Ratsutila Wikner!

Polkumerkinnöistä huolimatta jouduin kyllä jonkin aikaa etsiskelemään luolan suuta ja alkusyksyn sunnuntaina paikalla oli myös muutama muu retkeilijä samoissa hommissa. Mutta kyllä se sieltä löytyy, parkkipaikasta katsottuna kallion laen toisella puolella ja vähän ”vuoren” vasemmalla laidalla.

Itse Högbergetin kalliokin on hieno paikka, jonka laelta näkee pitkälle peltojen ja metsien yli. Oikein hyvä eväspaikka! Lisätunnelmaa hommaan tuovat kallion alla sijaitsevat hevostallit ja maneesit ja niiltä kantautuvat äänet ja tuoksut. Slvästi hepoilla oli käyty myös ratsastamassa kallion ympäri kiertävällä polulla.

Högberget eväsretki
Eväsmaisemat kohillaan

Högbergetin luola on virtauseroosioluola, joka on syntynyt jääkaudella ja sillä on mittaa kuutisen metriä ja korkeutta parhaimmillaan parisen metriä. Tarkempaa infoa luolasta löytyy esimerkiksi Retkipaikasta. Luolaan pääsee helposti aikuinenkin kunnolla sisälle ja lapsi mahtuu ihan perälle asti. Seinämien pyöristynyt muoto on todella erikoinen näky!

Högbergetin luola
Luola sisältä
Högbergetin luolan suuaukko
Luolan suuaukko sisältä katsottuna
Högbergetin luola
Ja tässä ollaan suoran luolan päällä

Aina tasokas Iltalehti on myös tehnyt kohteesta jutun ihan pikkiriikkisen raflaavalla otsikolla: ”Kirkkonummen pimppiluola muistuttaa vaginaa”… Olisiko tämä nyt sen facepalmin paikka? 😀

Högberget
Koko Höberget kannattaa kiertää, siellä on paljon muutakin hienoa nähtävää luolan lisäksi!
Högberget
Lainattu minihenkilö mittatikkuna

Sinua voisi kiinnostaa myös off-the-beaten-track juttuni Kirkkonummelta!

Karnaistenkorven luontopolku Lohjalla

Täysin korvessa, yhden Suomen vilkkaimmin liikennöidyn moottoritien päällä. Anteeksi mitä? Kyllä vain, tämä onnistuu, kun ottaa suunnaksi: Karnaistenkorven luontopolku, Lohja!

Lohjan suurin yhtenäinen metsäalue löytyy helposti, kun kurvaat Lohjan ABC:n kohdalta kohti Kisakallion valmennus- ja leirikeskusta. (Ja bussillakin pääsee pelipaikoille, jos kävelee ABC:ltä perille.) Juuri ennen Kisakallioon saapumista lähtee vasemmalle Suoniementaival ja muutaman sadan metrin jälkeen löytyy tien varresta (pieni) parkkipaikka opastauluineen ja puuceineen. Parkkis oli elokuun lopun lauantaina täynnä, mutta tien viereen mahtui hyvin parkkiin. Auton olisi voinut jättää myös Kisakallion parkkipaikalle.

Toinen vaihtoehto on Jantoniementien parkkipaikka, mutta sieltä lähtiessä tulee edestakaisin kävelyä muutama kilometri.

Karnaistenkorven luontopolku

Karnaistenkorven luontopolku ja sen retkireitti on merkitty erittäin hyvin maastoon. Puissa on keltaisia ja punaisia merkkejä ja lisäksi niihin on kiinnitetty (todella rumia) liehuvia muovinarun pätkiä. Lisäksi kaikissa isoimmissa risteyksissä on alueen kartta ”olet tässä” merkinnällä. Voi siis ensikertalainenkin huoletta haahuilla ajatuksissaan 🙂

Karnaistenkorpi kartta
Reittikartta

Retkipolku ei ole kovinkaan pitkä, vain reilut kolme kilometriä, ja se on merkitty puihin keltaisella maalilla. Retkireitti on hauskasti ”tuotteistettu” lapsille Tarinapoluksi, jonka tehtävärastit voi hakea QR-koodilla kännykkään. Lisäksi matkan varrella on hyviä infotauluja metsäluonnosta. Näissä oli osassa toki aika itsestäänselviä juttuja, mutta muutamia kyllä jäin ihan mielenkiinnolla lukemaan.

tarinakartta QR
Tarinapolulle tästä skannaamalla!

Reitillä oli myös ihan älyttömän paljon pitkospuita. Siis niitä on paikoissa, joissa en ollenkaan ymmärrä, mihin niitä edes tarvitaan. Samoin täällä oli ekat koskaan näkemäni pitkospuuportaat! Ehkäpä reitistä on vain ollut tarkoitus tehdä todella matalan kynnyksen reitti ihan kaikille.

pitkospuuportaat
”Tähän pojat tarvitaan pitkosta, ei pysty muuten kulkemaan!”
Karnaistenkorven luontopolku
”Kyllä tästä pystyy vetää, ei laiteta mitään pitkoksia tähän!”

Tämä pääretkireitti kiertää kaksi lampea, Ahvenalammen ja Sorvalammen, ja niiden laavut. Ahvenalammella ollaan aikalailla juuri Helsinki-Turku moottoritien tunnelin päällä. Motari kuuluu osaan retkipolkua ainakin tuulettomana päivänä, mutta eipä ääni nyt mitenkään häiritsevä ollut. Ja onhan se aina eksoottista olla vilkkaan tien ja tunnelin päällä, mutta aivan korvessa!

Karnaistenkorven luontopolku
Ahvenalammelle johdattaa esteettinen muovinsuikale 🙂

Laavut olivat todella isoja ja hienoilla paikoilla: kallion päällä ja lampinäkymin. Varsinkin Ahvenalammen laavu oli todella iso! Sinne mahtuisi kevyesti useampikin retkeilijä nukkumaan.

Ahvenalammen laavu
Ahvenalammen laavu

Ahvenalammella oli muutama retkiseurue eväitään syömässä, joten kävin vain pikaisesti jutustelemassa ja rapsuttelemassa heidän koiriaan, ja jatkoin sitten matkaa. Sorvalammen laavu oli pienempi, mutta sieltäkin löytyi kaikki tarpeellinen evästaukoon.

Karnaistenkorven luontopolku
Taikametsää matkalla Sorvalammelle
Sorvalammen laavu
Sorvalammen laavu

Tarinapolun lisäksi kiersin vielä Kisakallion laavulle ja sitten Kisakallion rantaa kulkevaa latupohjaa metsän kautta takaisin parkkipaikalle. Tämä reitti näkyy kyllä hyvin kartalla ja aluksi se on hyvin merkitty maastoonkin muovisuikaleilla ja osittain puihinmaalatuilla merkeillä. Mutta välillä kyllä sai tosissaan hakea polun jatkoa teiden ylitysten ja muiden katkojen jälkeen. Polku myös meni mm. hakkuuaukean vierestä, eli oikein mitään järkevää nähtävää täällä ei kyllä ollut.

Karnaistenkorven luontopolku
Karnaistenkorpi Lohja
Tarinapolulta lähtiessä reitti meni heti huonompaan kuntoon ja monin paikoin aika mutaiseksi
hakkuuaukea
Hakkuuaukean suloja

Seuraavalla kerralla varmaan kiertelisin enemmän merkkaamattomia polkuja Tarinapolun ”sisällä” ja kävisin sitten pois lähtiessä ihan autolla Kisakalliota katsomassa.

Karnaistenkorpi Lohja
Kisakallion latupohjaa Hormajärven rannalla
Karnaistenkorpi Lohja
”Merkitty” polku takaisin autolle 🙂

Kisakallio on Vierumäen ja Kuortaneen tyylinen valmennus- ja liikuntakeskus. Paikka oli yllättävän suuri ja siellä näytti olevan vaikka mitä urheilujoukkueita treenaamassa ja valmennuksessa. Harjoitushalleja eri lajeille oli vaikka kuinka monta ja rannassa oli kiva puisto.

Kisakallion sauna
Kisakallion ihana rantasauna

Tänne voisin hyvin palata joskus myös melomaan tai suppaamaan Hormajärvelle!

Karnaistenkorven merkityt polut eivät tarjoa viihdykettä kovinkaan pitkäksi aikaa, mutta muutaman tunnin päiväretkellä homma kyllä toimii. Itse voisin hyvin tulla tänne uudelleen esimerkiksi laavulle yöreissulle. Karnaistenkorven luontopolku on sellainen paikka, että tänne ehtisi pääkaupunkiseudulta näppärästi vaikka perjantaina töiden jälkeen.

Ja lasten kanssa retkeillessä tarinapolku varmasti toimii loistavasti!

Karnaistenkorpi Lohja