Kaasivuori-Kasberget, Nauvo
Se oli loppukesän päivä, lämmin mutta jo hieman haikea. Markus Vaeltajan arki blogista ja minä tapasimme Nauvon Prostvikin laidalla, hyppyrimäen juurella. Emme olleet liikkeellä kiireellä. Tiesimme, että Kaasivuori on niitä paikkoja, joissa on parempi antaa ajan venyä.
Polku nousi hiljalleen, ensin metsän varjoissa, sitten valoon. Valitsimme pidemmän kierroksen – Kasbergetin reitin, 4,4 kilometriä metsää, hakkuualueita ja kallioita. Välillä pysähdyttiin juttelemaan – välillä ei tarvinnut sanoa mitään. Oli vain tuuli, varvikko, ja kengän alla rahiseva kivikko. Märkinä päivinä osa polusta voi olla liukas ja mutainen, joten tukevat kengät kannattaa ottaa mukaan.
Huipulla pysähdyimme pitkään. Markus katseli kohti horisonttia, minä silmäilin lähempää – miten jäkälä piirtyy kiven pintaan, miten käkkärämänty pysyy pystyssä, vaikka tuuli keinuttaa sitä kuin merenrantaa. Sanoin ääneen, että tämä paikka tuntuu katsovan ajasta toiseen. Markus nyökkäsi – ei ollut tarvetta lisätä mitään.
Toisella käynnillä valitsimme lyhyemmän, Parolan reitin – noin 2,5 kilometrin mittainen, mutta ei suinkaan vaivaton. Nousut olivat jyrkempiä, ja reitti kulki kallioiden lomassa tiiviimmin. Hyvä vaihtoehto silloin, kun kaipaa nopeampaa hengähdystä luonnossa – ei kevyempi reitti, mutta lyhyempi kyllä.
Kaasivuori ei ole näyttävä sillä tavoin kuin moni luontokohde mainoksissa. Se ei huuda eikä vaadi. Mutta kun sen antaa avautua – hiljaa, kuin meren jälkeen paljastuva maa – se jää mieleen. Siellä, missä tuuli käy avoimena ja kallio kertoo vanhoja tarinoita.