Meikon ulkoilualue – Kotokierros

Se ”vihreä lenkki”, eli Kirkkonummen Meikon Kotokierros, toimii aina ja ihan kaikille!

Minusta tuntuu, että jostain syystä tämä mielletään (ainakin paikallisten keskuudessa) vähän lastenkierrokseksi pituutensa puolesta (4,4 km), mutta ei se kyllä ole! Tai siis kyllä lapsetkin sen jaksavat kulkea, mutta nähtävää on ehdottomasti myös aikuisille ja tätä ei kannata jättää välistä.

Samoin korkeuseroja löytyy täältä Dorgarnin ylängöltä niin, että heikompikuntoista saattaa muutamassa kohdassa vähän jopa puuskututtaa 🙂 Mutta vastaavasti myös maisemat kallioilta ovat hienot!

Meiko polku

Hyvin merkitty Kotokierros lähtee isolta, kesällä 2020 laajennetulta parkkipaikalta. Navigaattoriin Korsolammentie 44.

Suosittelen kiertosuunnaksi vastapäivään kulkemista.

Meiko kartta

Polku erkanee oikealle ja heti päästään porrashommiin, kun kiivetään pienen vesiputouksen vierestä korkeammalle.

Meikon Kotokierros kyltti
Meikon Kotokierros portaat
Siitä se lähtee!
Metsäpolku

Olen näin korona-aikana vältellyt Meikoa etenkin viikonloppuisin ja oikeastaan koko sulan ajan myös arkisin, koska massat ovat todellakin olleet liikkeellä. Aiemmat kapeashkot metsäpolut ovat levinneet aikamoisiksi väyliksi ja vielä jopa näin tammikuussa 2021, oli aikamoista kulku-uraa nähtävillä.

Itse koen tämän vähän kaksipiippuisena juttuna. Toisaalta on mahtavaa että ihmiset ovat löytäneet lähiretkeilyn ja tietenkin on luonnon kannalta parasta, että suurin osa liikkuu juuri näillä merkityillä poluilla, jolloin muu luonto ei kulu niin kovasti. Mutta ovathan nämä metsähighwayt myöskin aika surullinen näky. Ja jotenkin ajattelen myös, että jääkö nyt sitten uusille retkeilijöille sellainen kuva, että kaikki metsäpolut ovat tällaisia umpitallattuja, toista metriä halkaisijaltaan olevia juurakko- ja rapareittejä?

Noh, toivottavasti olen väärässä.

Meikon Kotokierros lampi

Yllä olevassa kuvassa näkyvän Kotolammen rannassa on pieni levähdyspaikka. Täällä istuskelin yhtenä todella kovana pakkaspäivänä talven 2019 alussa suu ihastuksesta ymmyrkäisenä kuuntelemassa, kun lammen jää pamahteli ja paukkui jäätyessään. En ole koskaan ennen kuullut sellaista ääntä! Matalat pamahtelut olivat hurjan kovia!

Retkipolku
Vielä virtasi tammikuussakin vesi muutamassa kohtaa!
Meiko portaat
Toinen porraskohta lähdön lisäksi. Muuten mennään ihan poluilla.
Retkipolku
Tässä vesiylityksessä oli jo vähän tekemisen meininkiä!
Meikon Kotokierros

Reitin korkein kohta löytyy Mustjärven rannasta. Kallion laella ollaan hyvän matkaa lammen yllä. Kesäisin täällä on suosikkipaikkani evästauolle, vaikka mitään istuma-/tulipaikkoja ei olekaan. Paljaalla kalliolla on mukava istuskella ja ihmetellä maisemia.

Talvipuro

Kakarlammen ja Immerlammen välissä reitti laskee aika reilusti ja kulkee hienosti virtaavan pikku joenuoman vierestä.

Retkipolku
On tästä muutama taas mennyt.. 🙂
Korsolampi

Viimeiseltä vesistöltä, eli Korsolammelta, löytyy minusta Meikon alueen kivoin nuotiopaikka. Se on ihan lammen rannassa, puita on iso liiterillinen ja puuceetkin löytyy.

Tulipaikka on aika avoin ja jos tuulee vähän reilummin, se tuntuu aina osuvan tähän. Mutta tyynemmällä säällä tosi kiva paikka, ja näin tammikuisena arkipäivänä myös erittäin rauhallinen 🙂

Nuotio
Meiko Korsolampi
Nuotiopaikka oli aika hurjan näköinen ilmeisesti uuden vuoden juhlinnan jäljiltä. Mutta ei hätää! Olen käynyt tämän kuvan ottamisen jälkeen uudemman kerran paikalla ja nyt kaikki on jo peittynyt kauniin, puhtaan lumen alle <3

Korsolammen ympäri menee helposti seurattava, merkitsemätön polku, jota suosittelen lisäpyrähdykseksi. Kesäisin ja viikonloppuisin, jos on odotettavissa ruuhkaa virallisella tulipaikalla, otan usein tänne mennessä sellaiset eväät mukaan, että voin nauttia ne ilman tulitarpeita Korsolammen länsireunalla olevilla kallioilla. Siellä, isojen kivenlohkareiden välissä, saa yleensä olla ihan keskenään, vaikka tulipaikalla olisi kovinkin ruuhkaista.

Alueella risteilee myös paljon merkitsemättömiä polkua, joille kannattaa lähteä, kun Meikon Kotokierros ja muut merkityt reitit on nähty. Monet ”epävirallisista” poluista näkyvät OSM (Open Street Map) kartoissa. Lämmin suositus siis taas kerran niille!

Voit lukea juttuni OSM kartoista täältä.

Meiko Kotokierros
Takaisin kohti parkkipaikkaa – vai pitäisikö sittenkin vielä kiertää myös Kuikankierros?! 😀

Sinua voisi kiinnostaa myös juttuni Meikon kierrokselta.

Meikon ulkoilualue – syksyinen Meikon kierros

Tour de Meiko toimii aina ja on yksi suosikeistani varsinkin silloin, kun on aika ”aivot narikkaan” -retkelle. Meikon ulkoilualue Kirkkonummella on minulle helposti saavutettavissa ja Meikon kierros niin tuttu, ettei tarvitse navigoida, sen kun naatiskelee!

Meiko järvi Kirkkonummi
Meiko Kirkkonummi

Meikon ulkoilualue käsittää kolme merkittyä reittiä:

  • Kotokierros (4,4 km) kiertää useamman lammen Korsolammella on avoin nuotiopaikka ja puucee
  • Kuikankierros (3,2 km) on empiiristen havaintojeni perusteella varsinkin lapsiperheiden ja iäkkäämpien retkeilijöiden suosiossa, mutta sitä ei kannata jättää välistä! Reitillä on upeita rantakallioita ja tosi kiva nuotiopaikka (jota ei ollut vielä merkitty karttaan)
  • Meikonkierros (8,3 km) kiertää järven ja matkalla on korkeita rantakallioita, pitkospuita ja kiva pieni saari, jossa on hyvä eväspaikka.
Meiko Kirkkonummi

Näiden merkittyjen reittien lisäksi Meikolla ja sen ympäristössä risteilee todella paljon merkkaamattomia polkuja, joilla voi retkeillä ruuhkattomammin. Lisäksi Meikolta löytyy suosittu kiipeilypaikka.

Lue myös aikaisempi juttuni yhdestä retkestäni omilla poluilla näissä maisemissa.

Meiko Kirkkonummi

Meikon parkkipaikkaa on tänä kesänä laajennettu. Silti, varsinkin hyvän sään sattuessa viikonlopulle, siellä saattaa olla iltapäivästä ruuhkaa. Itse suosin tästä syystä Meikon aluetta arkiretkillä – koska mä voin 😉

Meiko Kirkkonummi
Meiko Kirkkonummi

Pääkaupunkilaisille Meiko on huomattavasti helpommin saavutettavissa, kuin esimerkiksi (monin paikoin vielä ruuhkaisempi) Nuuksio. Länsiväylää vaan Kirkkonummen keskustaan ja siitä on Meikolle enää kymmenisen minuuttia.

Navigaattoriin: Korsolammentie 44, Kirkkonummi

Meikon ulkoilualue Kirkkonummi

Meikon ulkoilualue, ja etenkin Meikon kierros, on minusta upea retkikohde. Sen The Juttu on ehdottomasti korkeat rantakalliot ja järvimaisemat. Niihin ei kyllästy!

Meiko Kirkkonummi
Meikon ulkoilualue

Kiersin Meikon ennen tätä reissua viimeksi keväällä 2020 ja silloin polut olivat vielä tosi hyväkuntoisia ja reittimerkinnät esimerkillisiä. Korona-ajan ulkoiluruuhkat valitettavasti näkyvät täälläkin ja paikoitellen polut olivat levinneet huomattavasti ja juurakot tulleet esiin.

Meiko Kirkkonummi

Surullinen huomioni oli, että ilkivaltailijat ovat löytäneet tännekin ja reittimerkkejä oli revitty puista irti huomattavan paljon. No comprende.

Onneksi polut ovat maastossa hyvin näkyvissä, eli polulla pysyminen on aika helppoa. Ja järvikierroksella, kunhan järven pitää kiertosuunnasta riippuen koko ajan joko oikealla tai vasemmalla puolellaan, ei voi eksyä 🙂

Meiko Kirkkonummi

Meikolla on myös useampiakin Porkkalan parenteesin aikaisia bunkkereita, juoksuhautoja, rajatolppia ym. bongattavaksi. Suunnistusseura Lynx on tehnyt niistä suunnistuskartan ja osa on merkitty ihan Google Mapsiinkin.

Meiko Kirkkonummi

Retkihuomio: Jos on ollut sateita ja etenkin keväällä/syksymmällä Meikon reiteillä saattaa olla paikoitellen aika märkiä kohtia ja aina ne eivät ole kierrettävissä. Joskus on meinannut vähän varvas kastua ja kenkä kuraantua. Eli en lähtisi ihan niissä valkoisimmissa lenkkareissa näille poluille 🙂

Meikon ulkoilualue
Pitkospuita löytyy muutamasta kohdasta reitin varrella
Meiko Kirkkonummi

Fun fact: Kirkkonummen kunta ottaa ison osan juomavedestään Meikosta. Järven vesi onkin tosi kirkasta! Ihmisten uiminen järvessä on sallittua, kunhan ei ihan vedenottamon vieressä pulikoi, mutta lemmikkien ei.

Meiko Kirkkonummi
Eväänä oli tällä kertaa omaleipomia korvapuusteja, uujea!
Meiko Kirkkonummi
Ai että, miten ihanan valoisaa vielä ihan hetki sitten olikaan! Tämä joulukuun kaamos ei ole oikein minun juttuni 🙂