Seitseminen – lopultakin! Oli kulkua Pirkanmaan suunnalla tuossa muutama viikko sitten, niin poikkesin Seitsemisen Kansallispuistossa muutaman tunnin retkellä ihastelemassa aamukuuraa.
Seitseminen sijaitsee Ylöjärven ja Ikaalisten alueella, eli aika lähellä Tamperetta. Kansallispuisto on perustettu vasta vuonna 1982.
Sain paikallisilta vinkin, että Seitsemisen luontokeskukselta lähtevä viiden kilometrin Harjupolku on aika tylsä, ja että kannattaa ehdottomasti ajaa vähän pidemmälle Koveroon ja lähteä sieltä Torpparintaipaleen rengasreitille.
Niinpä kävin hakemassa retkievästä tyylikkäästi Kurun Salesta ja ajelin, yllättävää kyllä, perille asti asfalttitietä (siis myös kansallispuiston sisällä!).
Korona-ajan marraskuisena arkiaamuna Seitsemisen luontokeskus ei todellakaan ollut auki, joten ajoin sen ohi suoraan Koveron tilan parkkipaikalle. Koveron perinnetila on entinen kruununmetsätorppa, jossa voi kesäaikaan tutustua 1900-luvun alun elämään. Torppaa on sen kukoistuskautena vuosisadan alussa asuttanut hauskan niminen Ananias Kovero, jonka mukaan tila on nimetty. Pihapiiri on yllättävän iso ja täällä pitää ehdottomasti tulla käymään uudelleen, kun opastukset ovat toiminnassa.
Löysin jostain netin syövereistä hauskan tiedon, että Koveron tilan isännän nimi olisi alunperin ollut Ananias Antinpoika Heinäaho, myöhemmin Kovero. Ja hän olisi sitten myöhemmin muuttanut nimekseen Seitseminen, kun hänen seitsemäs lapsensa syntyi.
Minulle suositeltiin Torpparintaivalta erityisesti siksi, että reitti kulkee upean Multiharjun aarniometsän kautta, enkä todellakaan pettynyt. Huh, että oli upeita ja isoja vanhoja puita!
Torpparintaipaleen reitillä on pituutta 6,3 km ja se kulkee enimmäkseen leveitä, tasaisia ja hyväkuntoisia polkuja pitkin. Lisäksi matkalle osuu muutamat portaat jyrkemmissä kohdissa sekä monet pitkospuut, kun reitti kulkee soiden läpi ja niiden reunoilla.
Olin ajatellut, että rykäisen vain pikaisesti reitin läpi ja jatkan ajomatkaa kotia kohti, mutta täällähän menikin pikaisen evästauon kanssa melkein kolme tuntia! Kuuraisena kimalteleva Seitseminen ja maisemat varsinkin soilla olivat niin uskomattoman kauniita, että oli ihan pakko pysähtyä joka välissä huokailemaan ihastuksesta ja toki myös kuvaamaan, vaikka tietenkään jäätimantit eivät näytä kuvissa yhtään miltään.. Pöh.
Torpparintaipaleen varrelle jää myös talosmetsää, joka on joillekin retkeilijöille iso miinus (ja välillä hyvin vaikeasti vältettävissä varsinkin eteläisessä Suomessa..). Minusta hienot hongikot ovat hienoja, vaikka olisivatkin ihmisen istuttamia.
Evästauon pidin reitin ainoalla tulipaikalla Haukilammella. Pieni lampi oli juuri saanut jääriitteen ja se oli niin kaunis auringossa kimallellessaan! Kyllä kelpasi purra banaaninsa ja karjiksensa näissä maisemissa!
Haukilammella oli tilava tulipaikka, hyvin puita ja puucee. Ja täällä bongasin retken ainoat muut ihmiset, mutta hekin keittelivät omia eväitään tulipaikan sivussa omalla keittimellään. Eli omassa rauhassa sai olla täälläkin.
Torpparintaipaleen lopussa tuli vielä ihan yllätyksenä upea isompi suo, joka oli kuurapeitteessään aivan huikea näky. Ja sitä ihastellessa meni vaikka kuinka kauan!
Yleensä tällaisilla yksin tekemilläni retkillä kuuntelen aikalailla aina äänikirjaa, mutta nyt oli jotenkin niin uskomattoman levollista ja kerrassaan upeaa, että en kaivannut mitään ”seuraa” itselleni. Tarkoittikohan tämä nyt sitten, että maisema puhutteli minua niin, että päähän ei mahtunut mitään muuta löpinää? Tuulen puuttuessa melkeinpä ainoat äänet olivat tikkojen koputus, jota kyllä sitten kuuluikin vähän väliä.
Kiitos Seitseminen, tulen varmasti uudelleen viimeistään ensi kesänä!
Seuraavaksi voit vaikka lukea retkijuttuni läheisestä Helvetinjärven kansallispuistosta.