Torronsuo – pikkupakkasta ja pitkospuita

Aaaah, lopultakin! Torronsuo!

Minun piti tulla tänne koko kesän 2020, mutta joulukuussa vasta sain toteutettua retken. Aikomuksenani oli alun perin yhdistää syksyinen läheisen Liesjärven kansallispuiston yön yli retki ja Torronsuo, mutta toisin kävi. Kuulin illalla Kaksvetisen laavulla Torronsuolla jo käyneiltä, että edellisenä aamuna parkkipaikka oli ollut ääriään myöten täynnä jo ennen yhdeksää. Nämä ”mattimyöhäiset” saapujat olivat joutuneet jättämään autonsa melkein kilometrin päähän.. Juuei.

Mutta joulukuisena arkipäivänä kun otti kaverin kyytiin ja hurautti paikalle, sai aikalailla omassa rauhassa ihastella maisemia!

Suo pitkospuut

Vuonna 2020 Torronsuon kansallispuisto täytti 30-vuotta ja puistoon rakennettiin mm. uusi keittokatos ja puucee, pitkospuita uusittiin monin paikoin ja ennen kaikkea sen pääreittiä muutettiin niin, että nyt ei enää tarvitse kiertää tienvartta pitkin ja läheisen kylän kautta. Lisäksi vielä on työn alla esteetön pitkospuupolku ja näköalatasanne suolle.

Puiston ainoa parkkipaikka on Kiljamossa, josta kaikki polutkin alkavat. Pääkaupunkiseudulta paikalle ajaa omalla autolla reilussa tunnissa, matkaa on vähän päälle 100 kilometriä.

Navigaattoriin: Somerontie 732, Tammela

Torronsuon kansallispuisto laavu
Uusi keittokatos näkötornin juurella
Torronsuo laavu

Uudet fasiliteetit olivat ihan viimeisen päälle hienot ja ne sijaitsevat ihan parkkipaikan tuntumassa. Leveä polku lähtee parkkipaikan vasemmalta laidalta.

Torronsuo näkötorni
Torronsuon Kiljamon 17-metrinen näkötorni taitaa olla korkein, johon olen uskaltautunut kapuamaan!

Torronsuon näkötorni sijaitsee aivan parkkipaikan ja uusitun keittokatoksen vieressä. Kahta korkeanpaikammoista vähän hirvitti, mutta sitten teimme strategian, että puhutaan kiipeämisen ajan jotain ihan muuta ja keskitytään siihen. Hirveän kälätyksen saattelemina päästiin ylös asti!

Torronsuo näkötorni

Ja voi että, kyllä kannatti pakottaa itsensä ylös asti! Maisemat suolle olivat mykistävän upeat, vaikka torni ei ihan suolla sijaitsekaan.

Torronsuo
Näkymä Torronsuon näkötornista

Torronsuolla on paljon alueita, joissa on liikkuminen kielletty kesäisin. Mutta eipä suolle kyllä olisi asiaa, vaikka lupa olisikin. Aika märkää olisi meno 🙂 Käytännössä monin paikoin ainoa reittivaihtoehto on pitkospuut.

Talvella kansallispuistossa menee paljon latuja ja aluetta on mahdollista tutkia paljon laajemmin. Ymmärtääkseni Torronsuo on tosi suosittu retkihiihtopaikka. Pitää ehkä harkita lumikenkätestimatkaa jossain vaiheessa! (Murtsikka ei oikein ole minun juttuni..)

Esteetön reitti
Työn alla ollut esteetön polku oli todella hieno!

Näkötornilta lähdimme ensin kiertämään 1,5 kilometrin Kiljamon kierroksen, joka sopii loistavasti vaikka pienten lasten kanssa kierrettäväksi.

Suomaisema

Suolla kiertävä rengasreitti, noin 10 kilometrin pituinen ja monin paikoin pitkospuista koostuva polku, lähti parkkipaikan oikeasta reunasta, opastaulun vierestä. Ainakaan vielä tuolloin (joulukuu 2020) taululle ei ollut laitettu uusittua reittikarttaa.

Varmaan vielä käynnissä olleesta kunnostusprojektista johtuen, reittimerkinnät olivat erittäin puutteellisia monin paikoin.

Torronsuo pitkospuut
Torronsuo pitkospuut
Joulukuun alussa aurinko ei jaksanut juuri tätä korkeammalle noustakaan, ennen kuin jo aloitti laskun..

Suosittelen kiertämään reitin vastapäivään. Tämä siksi, että silloin alkuun jää tylsin osuus kohti Torron kylää*. Idänpäänkallion laavu on aikalailla reitin puolimatkassa ja siinä on erinomainen paikka evästauolle. Ja useamman kilometrin loppusuoraksi jää sitten upea pitkospuuosuus avoimella suolla.

*Vaikka reitti nyt onkin siis uusittu niin, että enää ei tarvitse kävellä kilometriä maantienvartta tai kiertää itse kylän kautta.

Suo
Torronsuo
Torronsuo laavu

Idänpäänkallion laavu sijaitsee kansallispuiston ulkopuolella ja sitä ylläpitää kyläyhdistys. Heille valtava kiitos ja kumarrus!!

Torronsuon kansallispuiston alueella leiriytyminen ei ole sallittua, mutta täällä on. Laavun vieressä on myös puucee.

Suomaisema
Näkymä lintutornista suolle
Kurkistusaukko
Kurkistusreiät lintutornissa 🙂
Torronsuo laavu
Laavulla mahtuu eväitä syömään useampikin seurue kerralla

Idänpäänkallion laavua ei ole merkitty mihinkään Torronsuon virallisiin karttoihin, koska se ei kuulu Metsähallituksen huoltamaan alueeseen. Mutta polku kyllä vie perille jo nyt suht helposti (pientä hakemista oli muutamassa kohtaa..) ja ymmärtääkseni uuden reitityksen pitäisi mennä vielä huomattavasti selkeämmin ja suoremmin tänne.

Torronsuo

Toinen ”nähtävyys” Torronsuon reitillä on Härksaaren louhos. Alla siitä kuva.

Torronsuo louhos

Niin-pä 😀

Louhos oli ehkä pienoinen pettymys: muutama ryteikköinen kuoppa ja parhaat päivänsä nähnyt opastaulu. Siinä oli kyllä sentään ihan mielenkiintoista infoa paikan historiasta ja Suomen kivilajeista.

Täältä on louhittu kvartsia Someron Åvikin lasitehtaalle jo 1700-luvulla.

Torronsuo talvella

Louhoksen jälkeen tuli pientä empimistä ja arvailua ja uukkareita, kun reitin merkinnät yksinkertaisesti hävisivät. Meidän olisi pitänyt ymmärtää, että kun polku päättyi hiekkatielle, retkeilijän kuuluu kävellä sitä reilut sata metriä ja sitten löytyy opaste, joka ohjaa takaisin polulle ja metsään. Just.

No mutta, tästäkin selvittiin ja loppukilometrit takaisin Kiljamon parkkipaikalle kuljettiinkin pitkoksilla huikeissa maisemissa avoimen suon keskellä. Kaikki reittimerkintäsäätö unohtui ja täten anteeksi annettiin. Miniryhmämme vain huokaili ihastuksesta!

Talviset pitkospuut

Uskomattoman kaunista! Ja miten värikäs kuurainenkin suo voi olla! Torronsuo olet upea!

Torronsuo

Torronsuo ja Liesjärven kansallispuisto sijaitsevat molemmat Tammelassa ja ne ovat autolla vain noin 20 kilometrin päässä toisistaan. Mekin kävimme vielä lähtiessä poikkeamassa Kyynäränharjulla, koska ystäväni ei ollut koskaan käynyt siellä.

Seuraavaksi voit katsoa kuvia Kyynäränharjulta ja lukea syksyisestä retkestäni Liesjärvellä

Kolin kansallispuisto – Huippujen kierros, pirunkirkko ja vesiputos

No niin, jatketaan retkeä, Kolin kansallispuisto osa 2!

Ensimmäisen osan reissusta voit käydä lukemassa täältä

Mäkrän kierroksen päiväretken jälkeen käväisimme hotellilla pienellä huililla ja sitten klo 16 aikoihin suuntasimme lyhyelle Huippujen kierrokselle auringonlaskuhommiin.

Kolin kansallispuisto auringonlasku

Tällä reitillä on mittaa vain reilu kilometri, se kulkee enimmäkseen aika tasaisella (paitsi hotellilta lähtiessä joko maltillisemmin nousu kohti Akka-Kolia tai kunnon porrasrykäisy Ukko-Kolille.

Huippujen kierros Koli kartta

Huippujen Kierroksella pääsee siis näkemään Kolin pääpointit, Ukko-, Akka- ja Paha-Kolin.

Kolin kansallispuisto auringonlasku

Aurinko laskee Akka-Kolin puolelle, josta oli u s k o m a t t o m a n kauniit näkymät. Ja kuvissa jää kätevästi näkymättä varsin navakka tuulikin 🙂 Auringonlaskua ihaili marraskuisena lauantai-iltana kanssamme alle kymmenen muuta, vaikka hotelli olikin täynnä. Mykistävää.

Sunnuntaina oli sitten aika suunnata Kolin muille nähtävyyksille!

Haasteita tuli matkalaiselle lähinnä siksi, koska sekä Gastropub Ryynänen, Satamaravintola Alamaja että Kolin Veistospuisto olivat marraskuussa kiinni 🙂 Kaikissa kuitenkin käytiin pihassa katsastamassa hommat ja varsinkin Veistospuistossa olisi ollut oikeasti ihan mielenkiintoista käydä.

Koli pirunkirkko

Mutta onneksi Kolin luonto on auki 24/7 marraskuussakin! Siispä suuntasimme Kolin retkireittikartassa näkyneelle Pirunkirkolle.

Laiska turisti ei ollut ihan täysin selvillä, että mitä tässä nyt ihan tarkalleen ottaen oltiin edes menossa katsomaan ja kyllä taas valmistautumattomuus palkittiin! 🙂

Koli
Polku Pirunkirkolle

Pirunkirkolle ajettiin tosi hienoa hiekkatietä, aivan Pielisen reunoja pitkin. Ja taas oli järvimaisema ihan hyvin näkyvillä, kun puissa ei ollut lehtiä. Parkkipaikalta lähti hyvin viitoitettu polku kohti jyrkkää ja kivikkoista rinnettä ja jotenkin oli odottanutkin ”vain” jotain isompaa kivikkoa. (Wikipedian mukaankin pirunkirkko on ”nimitys useille erilaisille kallio- ja kivimuodostumille”)

Koli pirunkirkko
Ensimmäinen ”Oooo, kato!!”-hetki pirunkirkolla: puolimetrinen halkeama laskeutuvan polun reunassa

No juu ei, Kolin Pirunkirkko oli upea luola!

Koli pirunkirkko
Koko jyrkkä rinne kohti Pielistä oli täynnä valtavia kivenlohkareita
Koli pirunkirkko
Pirunkirkon portaiden alapää ja luolan suuaukko vasemmalla

Kun meille selvisi, että kyseessä onkin luola, piti kummankin urhean retkeläisen hetken aikaa puhallella ja totutella ajatukseen. Ahtaat paikat kun eivät ole meille kummallekaan ihan siellä omimmalla mukavuusalueella 🙂

Koli luola
Luolan suuaukolta laskeuduttiin muutaman lohkareen ja isomman pudotuksen yli ensimmäiseen 90 asteen käännökseen, josta tämä kuva on otettu kohti suuaukkoa.

Onneksi kanssamme ei samaan aikaan ollut muita, niin saimme ihan kaikessa rauhassa hivuttautua pidemmälle luolaan ja tarvittaessa käydä välillä pinnalla haukkaamassa vähän happea (ja rohkeutta).

Luola ei siis ole ollenkaan pelottava tai hankala edes lapselle, jos ei siis harrasta ahtaanpaikankammoilua. Ja kammoakin helpottaa huomattavasti se, että kaventuessaankin luolan käytävän päästä näkyy valoa.

Koli luola
Näkymä ensimmäisen 90 asteen käännöksen kohdalta toiseen suuntaan. Uskaltauduin tämän loppuun asti, vaikka ahtaimmasta kohdasta mahtuu juuri ja juuri seiniin osumatta läpi.

Luola olisi jatkunut vielä pidemmällekin (intternetsi osasi kertoa että se on Z-muotoinen ja kokonaisuudessaan 33 m pitkä), mutta jänis tuli housuun, kun ei enää nähnyt, minne reitti menee/miten ahtaaksi tila käy/mahtuuko kääntymään ympäri tarvittaessa vai pitääkö peruuttaa takaisin. Eli me kuljimme luolasta Z:n kaksi ensimmäistä sivua. Mutta ei se mitään, tämä riitti jo oikein hyvin reissun extreme-osuudeksi!

Jos vallan innostuit, niin Kolin kansallispuisto tarjoaa usempiakin lohkareluolastoja, joihin esimerkiksi Koli Active tekee kunnon ryynäysretkiä. Kertokaa sitten meille nössömmillekin, millaista oli!

Kolin kansallispuisto aitta

Seuraavaksi kaipasimme vähän rauhallisempaa aktiviteettia ja pysähdyimme Rantatien varrelta menomatkalla bongaamallemme Tarhalahden kuuraiselle niitylle. Siihen paistoi sopivasti aurinko ja se oli hauskasti melkein englantilaisen nummen näköinen kumpuileva viheriö. Ladon ovella oli sopiva istuskelupaikka, joka oli kuin tehty tee- ja keksitauolle!

Retkitee
Afternoon tea, Koli style

Lopuksi poikkesimme vielä Tarhapurolla, kun sekin sattui sopivasti silmiin Rantatiellä. Parkkipaikalla oli muutama auto, niin näppärästi päättelimme että ”varmaan siellä on jotain ihan näkemisen arvoista”. No oli kyllä, joo!

Tarhapuro on siis runsaiden sateiden jälkeen (kuten nyt) ja keväällä lumien sulaessa vesiputous! Ja tämä jäi melkein näkemättä meiltä matkailuamatööreiltä..

Koli vesiputous

Putoukselle on Rantatien parkkipaikalta noin kilometri enimmäkseen aika tasaista polkua pitkin. Tai sinne voi tulla myös Mäkrän kierrokselta, tekemällä koukkauksen ”yläkautta” Mäkränahon/Purolanahon kohdalta.

Tarhapuron putouksella on korkeutta noin 15 metriä ja se on enimmäkseen hienosti naamioitunut isojen lohkareiden väliin. Muutamasta kohdasta metrin-parin mitalta vesi kuitenkin ryöppyää ihan valtoimenaan. Ja putouksen kuulee jo kaukaa!

Koli vesiputous

Putousta ei näe kunnolla polulta ja paikalla ei ole mitään portaikkoa ja katselutasannetta, vaan täällä pitää vähän kiipeillä, että näkee kunnolla jotain. Kulku putouksen päälle on molemmin puolin jyrkkä, märkä ja lohkareinen, eli ihan tekemisen meininkiä on ylös asti pääsemisessä – mutta ehdottomasti vaivan arvoista!

Rinteen alaosassa vesi katoaa kivenlohkareiden väliin ja hajoaa pieniksi puroiksi, joita saa ihan tosissaan väistellä, että pääsee takaisin polulle. Eli ihan sileäpohjaisilla lenkkareilla en lähtisi tähän suoritukseen, tulihan se nyt selväksi? 🙂

Siirtolohkare
Ja alhaalla virtaa joki

Jostain syystä Tarhapuron putousta ei ole merkitty moniin Kolin kansallispuiston karttoihin, mutta Mäkrän kierron kartasta se löytyy.

Myös Kolin luontokeskus Ukko oli valitettavasti koko marraskuun kiinni, eli siellä emme päässeet vierailemaan. Melkein olisin halunnut ostaa matkamuistoksi edes Kolin kansallispuisto –magneetin ja olin tosi yllättynyt, kun niitä ei ollutkaan hotellin respassa myynnissä. Hö.

Kolin kansallispuisto kyltti

Teimme ihan parhaan peliliikkeen, kun majoituimme Kolilla vielä sunnuntai-maanantai yön. Koska silloinhan hotelli oli käytännössä tyhjä ja saimme lillua upeassa Koli Relax Spassa enimmäkseen kahdestaan monta tuntia! (Ulkopaljuista raikuneesta älämölöstä päätellen lauantaina tilanne oli vähän toinen..)

Kylpylässä oli nerokas konsepti: pääsymaksuun (Äääs-etukortilla 36 €/hlö, 2020) kuului saunakiulu, jossa oli pikku pussissa Lumenen hoitotuotteita + piccolopullo kuoharia per retkihenkilö. Ja kun menimme kahdestaan, saimme vaihtaa toisen Lumene-pussin yhteen kokonaiseen skumppaan. Deal!

Koli spa kiulu

Kylpylä oli todella kaunis (yhteistyökumppanina on lisäksi Tulikivi), lämminvesialtaassa soi veden alla tietysti Sibeliuksen Finlandia ja näkymä Pieliselle ulkopaljusta oli huikea.

Yllämainittujen itsestäänselvästi upeiden juttujen lisäksi pari erityismainintaa, joista pidin erityisesti:

  • elämyssuihkuista, joissa tuli erilaisia vesipisaroita ja -sumuja, trooppista ukkosmyrskyä, lintujen laulua jne. Ihania!
  • lämmitetyistä makoilutuoleista, joista oli näkymä Pieliselle. Kyllä kelpasi huilailla ja nauttia kaikessa rauhassa skumpasta ja maisemista, kun ei tullut kylmä!
Koli spa kiulu
Skål onnistuneelle Kolin retkelle!

Kolin kansallispuisto – kyllä, se on kaiken saamansa koronajan somepöhinän ansainnut. Aivan upea paikka, marraskuussakin! 🙂

Kolin kansallispuisto – Mäkrän kierto

Kolin kansallispuisto. Kolin kansallispuisto! Lopultakin!

Voi ettien että, tätä retkikohdetta olin odottanut pitkään ja innoissani ja kyllä, se lunasti sille asetetut maisematavoitteet 6/5. Muuten retkipolut olivat kyllä yllättävän peruskamaa. Mutta kaiken kaikkiaan: kannatti mennä!

Kolin kansallispuisto Pielinen
Näkymä Mäkrävaaran huipulta Pieliselle

Olin reissussa ystäväni kanssa marraskuun alussa pitkän viikonlopun. Ennen lähtöä vähän kuumotti, että vieläkinkö siellä on ne kesän ihmismassat.. Hotelliltakin soiteltiin pöytävarauksia etukäteen, kun olivat täyteen bookattuna. Mutta ihan rauhassa sai kyllä enimmäkseen poluilla mennä ja Ukko-Kolilla itseään kuvata, ei ollut ruuhkia!

Majoituimme ihan pelipaikoilla, eli Break Sokos Hotel Kolissa. Sen sijainti oli erinomainen Kolilla liikkumiseen ja hotellin kylpylä ihan huikean hieno. Toki jäimme saapuessamme jumiin siihen funikulaari-hissiin, jolla noustaan parkkipaikalta hotellille, mutta sellaista meille aina sattuu 🙂

Mutta nyt retkiasiaan!

Koli Mäkrä kartta

Lähdimme lauantaiaamuna joskus ennen kymmentä Mäkrän kierto -reitille (kartassa merkitty mustalla), jonka kuljimme vastapäivään. Ensimmäisiä muita retkeilijöitä alkoi kunnolla näkyä vasta paluumatkalle käännyttyämme, joskus puolen päivän jälkeen.

Mäkrän kierto oli mukava, reilun 7 kilometrin mittainen rengasreitti, joka oli enimmäkseen hyvin merkitty. Polku siis laskeutuu ensin loivasti Kolilta Mäkränaholle, joka oli yllättävä niitty metsän keskellä. Ja sitten noustaan vähän jyrkemmin viereiselle Mäkrävaaralle.

Koli
Tällainen asiasta mitään ymmärtämätönkin huomasi, että kalliot olivat ihan eri näköisiä kuin perinteiset suomalaiset graniittikalliot. Koli onkin muodostunut enimmäkseen vaaleasta kvartsiitista, kertoi ystävämme Google.

Monessa kohtaa reitillä tulin ajatelleeksi, että jos puissa olisi lehdet, ei tätäkään upeaa maisemaa näkyisi ollenkaan. Eli lämmin suositus myöhäiselle syksyretkelle Kolille! Joskin puhuimme kyllä paljon myös siitä, miten uskomattoman hyvä tuuri meillä kävi säiden kanssa. Edellisenä viikonloppuna näkyvyys huipulla oli ollut sumun vuoksi vain muutamia metrejä.. Syksyn etukäteen ajoitetuissa retkissä vallitsee aina jännittävä ’veikkaa ja voita’ -arpapeli 🙂

Kolin kansallispuisto Pielinen
Pielinen oli yllättävän iso järvi ja huikaisevan kaunis!
Mäkränaho
Tämä taisi jo olla Purolanahon niittymäinen tasanne Mäkränahon jälkeen, vaarojen välissä.
Koli polku

Mäkravaaralle nousu oli aika vaativaa maastoa ja minusta reitti kannattaa tämän kohdan vuoksi ehdottomasti kiertää vastapäivään. Mieluummin tätä ylöspäin nousee, kuin alas laskeutuu, varsinkin jos kivet ovat märkiä.

Jos sää olisi ollut sateinen, polut olisivat kyllä olleet tosi kuraisia ja liukkaita..

Koli polku
Eipä ne korkeuserot kuvissa koskaan näy, mutta tässä siis oli ihan kunnolla nousua!

Mäkrävaaran huipulla oli kivoja taukopaikkoja, joista oli upeat maisemat niin Pieliselle, kuin viereiselle Ukko-Kolillekin. Mekin nautimme tässä kohtaa vähän teetä ja pientä evästä.

Kolin kansallispuisto
Siellä se Ukko-Koli näkyy – kahden vasemman puoleisen männyn välissä oleva nyppylä!
Kolin kansallispuisto

Paluumatkan kääntöpisteessä piti hetki arpoa omaa sijaintia ja oikeaa reittiä, mutta kyllä se sieltä sitten selvisi. Polku kiersi toiselle puolen Mäkrävaaraa ja järvimaisemat vaihtuivat pienemmäksi järveksi ja upeiksi metsiksi.

Siirtolohkare
Isoja ja vielä isompia siirtolohkareita on Kolilla kaikkialla, samoin kuin paljon muitakin jääkauden merkkejä
Metsä

Paluupolku Mäkrävaaran länsireunaa Ikolanahon tulipaikalle (joka on reitin ainoa) oli kyllä suoraan sanottuna aika tylsä. Mutta menihän se toisaalta aika nopeasti alamäkeen lasketellessa.

Ikolanaho
Ikolanahon vuokratupa

Ja sitten olikin enää edessä nousu takaisin Kolille ja The Maisemaa katsomaan! Loppumatka meni vauhdilla, kun olimme tarkoituksella aamulla jättäneet Ukko-Kolin käymättä ja suuntasimme sinne ensimmäisen kerran vasta nyt (saapuessamme edellisenä iltana oli jo pimeää).

Kolin kansallispuisto

Seuraavassa postauksessani kerron teille lisää Kolista (niistä kaikista kolmesta!) ja purosta, joka paljastuikin ihan älyttömän hienoksi vesiputokseksi, sekä itsensä ja ahtaanpaikankammonsa ylittämisestä huikean hienossa luolassa.

Malttakaa hetki, palataan kohta Kolille!

Pääset lukemaan toisen osan reissusta suoraan täältä. Nyt mennään luolaan, vesiputokselle ja kuplimaan kylpylään!

Seitseminen – Kuurainen Torpparintaipaleen retki

Seitseminen – lopultakin! Oli kulkua Pirkanmaan suunnalla tuossa muutama viikko sitten, niin poikkesin Seitsemisen Kansallispuistossa muutaman tunnin retkellä ihastelemassa aamukuuraa.

Seitseminen sijaitsee Ylöjärven ja Ikaalisten alueella, eli aika lähellä Tamperetta. Kansallispuisto on perustettu vasta vuonna 1982.

Suo

Sain paikallisilta vinkin, että Seitsemisen luontokeskukselta lähtevä viiden kilometrin Harjupolku on aika tylsä, ja että kannattaa ehdottomasti ajaa vähän pidemmälle Koveroon ja lähteä sieltä Torpparintaipaleen rengasreitille.

Niinpä kävin hakemassa retkievästä tyylikkäästi Kurun Salesta ja ajelin, yllättävää kyllä, perille asti asfalttitietä (siis myös kansallispuiston sisällä!).

Seitseminen Torpparin taival kartta

Korona-ajan marraskuisena arkiaamuna Seitsemisen luontokeskus ei todellakaan ollut auki, joten ajoin sen ohi suoraan Koveron tilan parkkipaikalle. Koveron perinnetila on entinen kruununmetsätorppa, jossa voi kesäaikaan tutustua 1900-luvun alun elämään. Torppaa on sen kukoistuskautena vuosisadan alussa asuttanut hauskan niminen Ananias Kovero, jonka mukaan tila on nimetty. Pihapiiri on yllättävän iso ja täällä pitää ehdottomasti tulla käymään uudelleen, kun opastukset ovat toiminnassa.

Koveron tila
Koveron perinnetilan aamukuuraa

Löysin jostain netin syövereistä hauskan tiedon, että Koveron tilan isännän nimi olisi alunperin ollut Ananias Antinpoika Heinäaho, myöhemmin Kovero. Ja hän olisi sitten myöhemmin muuttanut nimekseen Seitseminen, kun hänen seitsemäs lapsensa syntyi.

Pitkospuut

Minulle suositeltiin Torpparintaivalta erityisesti siksi, että reitti kulkee upean Multiharjun aarniometsän kautta, enkä todellakaan pettynyt. Huh, että oli upeita ja isoja vanhoja puita!

Torpparintaipaleen reitillä on pituutta 6,3 km ja se kulkee enimmäkseen leveitä, tasaisia ja hyväkuntoisia polkuja pitkin. Lisäksi matkalle osuu muutamat portaat jyrkemmissä kohdissa sekä monet pitkospuut, kun reitti kulkee soiden läpi ja niiden reunoilla.

Seitseminen
Kyllä Irman sielu lepäsi <3
Seitseminen

Olin ajatellut, että rykäisen vain pikaisesti reitin läpi ja jatkan ajomatkaa kotia kohti, mutta täällähän menikin pikaisen evästauon kanssa melkein kolme tuntia! Kuuraisena kimalteleva Seitseminen ja maisemat varsinkin soilla olivat niin uskomattoman kauniita, että oli ihan pakko pysähtyä joka välissä huokailemaan ihastuksesta ja toki myös kuvaamaan, vaikka tietenkään jäätimantit eivät näytä kuvissa yhtään miltään.. Pöh.

Pitkospuut

Torpparintaipaleen varrelle jää myös talosmetsää, joka on joillekin retkeilijöille iso miinus (ja välillä hyvin vaikeasti vältettävissä varsinkin eteläisessä Suomessa..). Minusta hienot hongikot ovat hienoja, vaikka olisivatkin ihmisen istuttamia.

Seitseminen metsä
Ja hoooongaaat huuumiiinoiii.. Paitsi ettei tuullut yhtään 🙂

Evästauon pidin reitin ainoalla tulipaikalla Haukilammella. Pieni lampi oli juuri saanut jääriitteen ja se oli niin kaunis auringossa kimallellessaan! Kyllä kelpasi purra banaaninsa ja karjiksensa näissä maisemissa!

Haukilampi Seitseminen

Haukilammella oli tilava tulipaikka, hyvin puita ja puucee. Ja täällä bongasin retken ainoat muut ihmiset, mutta hekin keittelivät omia eväitään tulipaikan sivussa omalla keittimellään. Eli omassa rauhassa sai olla täälläkin.

Haukilampi Seitseminen
Kesällä täällä voi pulahtaa väliuinnille retken lomassa!

Torpparintaipaleen lopussa tuli vielä ihan yllätyksenä upea isompi suo, joka oli kuurapeitteessään aivan huikea näky. Ja sitä ihastellessa meni vaikka kuinka kauan!

Seitseminen
Seitseminen

Yleensä tällaisilla yksin tekemilläni retkillä kuuntelen aikalailla aina äänikirjaa, mutta nyt oli jotenkin niin uskomattoman levollista ja kerrassaan upeaa, että en kaivannut mitään ”seuraa” itselleni. Tarkoittikohan tämä nyt sitten, että maisema puhutteli minua niin, että päähän ei mahtunut mitään muuta löpinää? Tuulen puuttuessa melkeinpä ainoat äänet olivat tikkojen koputus, jota kyllä sitten kuuluikin vähän väliä.

Pitkospuut
Marraskuun aurinko ei enää kovin ylös jaksa nousta
Seitseminen kyltti

Kiitos Seitseminen, tulen varmasti uudelleen viimeistään ensi kesänä!

Seuraavaksi voit vaikka lukea retkijuttuni läheisestä Helvetinjärven kansallispuistosta.

Kyynäränharju Liesjärven Kansallispuistossa

Kyynäränharju on Liesjärven kansallispuistossa sijaitseva upea, reilun kilometrin mittainen harjumuodostelma. Harju erottaa toisistaan Kyynärä- ja Liesjärven ja on leveimmillään muutaman kymmenen metriä, kapeimmillaan vain muutamia metrejä. Matkalla reitti ”katkeaa” vain kerran muutaman metrin pienellä sillan ylityksellä.

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuisto
Upea Kyynäränharju!

Harjulle on helppo tehdä päiväretki, tai sen voi yhdistää vaikka yön yli retken kanssa, kuten itse tein. Matkaa Helsingistä on omalla autolla reilu tunti.

Voit käydä lukemassa edellisen päivän reissuturinoinnit täältä.

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuisto
Aurinko vilkkui ihanasti syksyisten puiden lehdissä

Lähdin matkaan päivärepun kanssa Pirttilahden parkkipaikalta, jonne kävin jättämässä yöpymisromppeeni. Ajatuksena oli vain käydä ihastelemassa harjua sekä syödä päivän toinen aamiainen/aikainen lounas Savilahden nuotiopaikalla.

Lähdin kävelemään autolta syksyisen raikkaana sunnuntaiaamuna jo kymmenen aikoihin, eli aika rauhassa sai vielä kulkea, kun monet päiväretkeläiset eivät vielä olleet ehtineet paikalle. Harjua on vaikea hahmottaa harjuksi kauempaa ja sen kauneus on todella nähtävissä ja aistittavissa vasta paikan päällä. Ja voi että, mikä upea paikka!

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuisto

Minulta meni matkalla huomattavasti kauemmin, kuin olin arvellut, koska joka välissä oli pakko pysähtyä ihailemaan maisemia, syksyn värejä vastarannan puissa, ottamaan vielä yksi kuva..

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuisto
Ah!

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuistossa on saavutettavissa myös toisesta suunnasta, eli Korteniemen perinnetilan suunnasta. Ja selvästi moni päiväretkeläinen tulikin siitä suunnasta. Itse jätin tällä kertaa Korteniemen käymättä, koska haluan mennä sinne kesällä kunnolla ja ajan kanssa tutustumaan.

Kyynäränharjun eteläpäässä on Kopinlahden nuotiopaikka, mutta sitä en kyllä suosittelisi. Se oli periaatteessa retkipöytä, puucee, veneiden laskupaikka ja parkkipaikka.. Mutta noin kilometrin päässä sijaitseva Savilahti sen sijaan oli tosi kiva!

Kyynäränharjun silta Liesjärven kansallispuisto
Kyynäränharjun ”katkaisee” vain tämä pieni silta

Savilahden nuotiopaikalle laskeuduttiin hienon metsän läpi ja useampia siellä yöpyneitä retkeilijöitä tuli matkalla vastaan. Nuotiopaikka oli tosi kauniilla paikalla niemennokassa.

Liesjärven kansallispuisto
Metsää matkalla Kopilahdelta Savilahdelle
Retkilounas nuotiolla
Eräbrunssilla

Paikalla olleeseen kylttiin oli joku raapustanut hiirivaroituksen ja tämä oli jo toinen kerta tänä vuonna, kun tällaiseen törmäsin. En sitten tiedä, onko tämä aina ollut yleistä, vai onko nyt jotenkin liikkeellä huolimattomampia ruuankäsittelijöitä, jotka ovat houkutelleet hiiret nuotiopaikoille? Itse en ole ennen tätä vuotta koskaan tällaisiin mini-nuotiokavereihin törmännyt.

Kelopuu

En halua täällä omassa blogissani jakaa kuin itse ottamiani kuvia, mutta käykää ihmeessä katsomassa Markus Sirkan ottama ilmakuva Kyynäränharjusta täältä, niin saatte paremman kuvan paikasta!

Liesjärven kansallispuiston tunnus
Liesjärven kansallispuiston tunnukset ovar rukiintähkä ja ruiskaunokki

Paluumatkalla tein ex-tempore kierroksen Vihdin keskustan kautta, koska en ollut koskaan käynyt siellä. Kartassa näkyi Pyhän Birgitan keskiaikaisen kirkon rauniot, niin päätin käydä katsomassa nekin samalla. Ja tämähän olikin tosi kaunis paikka joen rannassa, suosittelen lämpimästi!

Pyhän Birgitan kirkon rauniot
Alue oli todella siisti ja hyvin hoidettu

Pyhän Birgitan kirkon raunioille on erinomaiset opasteet Vihdin keskustassa ja auton saa tosi lähelle. Kannattaa poiketa!

Pyhän Birgitan kirkon rauniot
Kirkon sisälle pääsi kurkkaamaan oven raoista ja muureillekin pääsi katsomaan ympäristöä

Liesjärven kansallispuisto

Liesjärven kansallispuisto sijaitsee Tammelan, Someron ja Karkkilan alueella. Matkaa Helsingistä on omalla autolla reilu tunti, noin 100 km. Tie oli suurimmaksi osaksi minulle ihan uutta ja olikin mukava nähdä jo matkalla ihan uusia maisemia.

Liesjärven kansallispuisto
Päivän lämpötila nousi reilusti yli 15 asteen, syksyisistä maisemista huolimatta

Laitoin auton parkkiin aikalailla puiston keskelle, Pirttilahden parkkipaikalle. Olin lähdössä yön yli retkelleni aurinkoisena syksyisenä lauantaina, eli retkiseuraa riitti poluilla 🙂 Autoja oli parkissa tienvarressakin, mutta kun saavuin vasta yhden aikoihin iltapäivällä, aamulla tulleet olivat selvästi jo ehtineet lähteä pois ja sain auton itse parkkipaikalle. Oli kiva, ettei sitä tarvinnut jättää yöksi tienvarteen.

Liesjärven kansallispuiston kartta
Liesjärven kansallispuiston esitteeseen ja karttalinkkiin täältä

Otin heti kaikki tavarat kantoon, mikä oli vähän tyhmästi tehty, kun päätinkin sitten ensin käydä kiertämässä vajaan 3 kilometrin mittaisen Hyypiön reitin, joka palasi takaisin parkkipaikalle. Noh, tulipahan kunnon alkulämmöt heti kättelyssä!

Liesjärven kansallispuisto kyltti

Hyypiön reitin pääpointti on Hyypiökallio, josta on upeat maisemat Tapolajärvelle. Ehdottomasti kannatti käydä koukkaamassa tämä kierros!

Liesjärven kansallispuisto
Hyypiön reitti kulki monin paikoin ihanassa syksyn väreissä kylpevässä lehtimetsässä
Liesjärven kansallispuisto
Liesjärven kansallispuisto
Maisemaa korkealta Hyypiökalliolta Tapolajärvelle

Sitten olikin aika lähteä varsinaiselle reitille, eli Hämeen Ilvesreittiä pitkin kohti Kaksvetisen kotaa ja yöpymispaikkaa.

Hämeen Ilvesreitti kyltti
Ihanat Ilvesreitin opasteet <3

Ilvesreitti on 250 kilometrin pituinen vaellusreittiverkosto, joka kulkee Hämeenlinnasta mm. Riihimäelle, Lopelle ja Tammelaan. Matkan varrelle jää mm. Evo, Torronsuon kansallispuisto, Liesjärven kansallispuisto, Räyskälän Iso-Melkutin ja Ahvenistonharju.

Liesjärven kansallispuisto
Siltalahden nuotiopaikalla oli upeat syksyn värit puissa!
Liesjärven kansallispuisto
Reitti oli paikoin yllättävän mutainen ja juurikkoinen osan matkasta
Liesjärven kansallispuisto
Numerokallion päällä polku kulki varsin näkyvästi, ei ollut eksymävaaraa ajatuksissaan kävelijälläkään

Sitten saavuinkin jo Kaksvetisen rannalle, pummattuani Peukalolammille menevän polun risteyksen. Syytän retkinälkää, olin tässä kohtaa vielä aamiaisen voimin liikenteessä. Amatöörivirhe, mutta olin niin innoissani uudesta retkireitistä, että en vain malttanut pysähtyä ruokatauolle!

Liesjärven kansallispuisto
Kohti Kaksvetistä

Kuten arvasinkin, saapuessani suunnittelemalleni yöpymispaikalle Kaksvetisen rantaan, paikalla oli muutama muukin. Arvoin jonkin aikaa, josko kävisin katsomassa kuitenkin jonkin matkaa takaisinpäin Peukalolammin tilanteen, mutta sieltä tulijat kertoivat että sekin oli jo aika ruuhkainen. Eli sitten vaan leiriä pystyyn!

Riippumattoleiri
Retkikoti <3

Nuotiolla oli vielä viiden-kuuden aikoihin paljon päiväretkeilijöitä, joiden kanssa oli mukava turista ruuanlaiton lomassa. Varsinkin erään aivan ihanan, noin 4-veen retkeilijäneitosen ja hänen seurueensa kanssa juttelin pitkät pätkät.

Liesjärven kansallispuisto
Kun aurinko alkoi laskea, nousi järvelle kaunis sumu

Vaikka varmasti olenkin keskimääräistä retkeilijää huomattavasti introvertimpi ja usein minusta melkeinpä parasta retkeillessä on itsekseen oleminen, niin silti illalla oli tosi kiva kun oli juttuseuraa. Puhuin pitkät pätkät Suomeen muuttaneen saksalaisperheen kanssa, jotka nukkuivat tentsilessä kahden pienen lapsen kanssa. *hatunnosto*

Samoin juttelin uraa vaihtaneen herran kanssa, joka opiskeli parhaillaan eräoppaaksi. Tosi mielenkiintoista!

Riippumatto järvenrannassa
No ei tämä nyt niin kauhean ruuhkaiselta näytä..

Illemmalla paikalle saapuikin sitten tunnelmanlatistusryhmä. Neljä teltallista 20-30-vuotiaita pariskuntia, jotka eivät selvästi olleet retkietikestistä koskaan kuulleetkaan. Eivätkä myöskään ihan vaan terveestä järjenkäytöstä tai muiden yöunen kunnioittamisesta, kun toistakymmentä ihmistä yrittää nukkua muutaman kymmenen metrin säteellä remuamisestasi kangasmajoitteissa. Nämä sankarit valtasivat koko nuotiopaikan itselleen ja kälätys, kiljahtelu ja huuto jatkui yli yhteen asti yöllä..

Ja minä olin tietysti unohtanut juuri tällä reissulla korvatulpat kotiin – aaargh. Nukuin sitten kuulokkeet korvissa. Tai yritin nukkua.

Liesjärven kansallispuisto

Aamu valkeni upeasti järven ylle ja nyt täytyy kyllä myöntää, että minä ja saksalaisperhe ei ehkä ihan kauheasti varottu pitämästä ääntä aamutoimissamme. Me kun olimme ne lähimpänä nuotiopaikkaa yönsä kärsineet.

Liesjärven kansallispuisto
Niin kaunista
Liesjärven kansallispuisto
Liesjärven kansallispuisto
Rannan tuntumasta löysin karpaloita, joista sai kivasti uutta makua puuroon
Nuotiopaikka
Ihmettelinkin yöllä, kun selvästi remuporukan huuto oli jo siirtynyt telttoihin, mutta silti näkyi nuotion loimotusta.. Ei. Näin. (Arvatkaa muuten, oliko nuotiolle tehty aamuksi ainuttakaan sytykettä tai halkoja?)

Aamupalaksi minulla oli tosi hyväksi havaittua omppu-kanelipuuroa. Kallista, mutta hyvää ja helppoa 🙂

Retkiaamiainen
Liesjärven kansallispuisto
Huonosti nukutun yön jälkeen tämä näky rauhoitti kummasti

Kun aamukaffit oli juotu ja vielä yksi aamu-usva kuva otettu, pakkasin leirin ja lähdin jatkamaan matkaa pohjoiseen kohti Sammalsuota.

Riippumatto
Tuo etualalla näkyvä ”drinkbag” on ollut aivan loistava ostos! Maksoi pari euroa KeskisVesalla, ei paina tyhjänä mitään ja menee pieneen tilaan, isosta suuaukosta on helppo täyttää juomapulloa/kaataa vettä pannuun ja ainakin toistaiseksi on vaikuttanut tosi kestävältä.
Liesjärven kansallispuisto
Kohti aamuaurinkoa ja suota!
retkiopaste
Reitin opastus vaihteli todella hyvästä lähes olemattomaan. Välillä piti tosissaan arpoa ja etsiskellä, että mihin suuntaan tästä risteyksestä oikein kuuluu jatkaa matkaansa.. Tämän kyltin kohdalla olisi esimerkiksi pitänyt tajuta, että polku Kaksvetiselle menee tuosta kyltin _ali_, eikä oikealle (jonne myös meni polku).
Ilvesreitti
Aamun Ilvesreitti vaihteli poluista ja pitkospuista metsäteihin
Sammalsuo
Syksyinen Sammalsuo oli kaunis
pitkospuut
Paluumatkalla vastaan tuli vain yksi maastopyöräilijä, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan juomatauollani
Liesjärven kansallispuisto
Liesjärven kansallispuisto
Vasta juuri ennen Pirttilahden parkkipaikalle saapumista alkoi näkyä ja kuulua enemmän päiväretkeilijöitä. Ihanan rauhallinen aamun aloitus!

Ennen kotiinlähtöä kävin heittämässä rinkan yöpymiskamoineen autolle ja jatkoin kevein askelin päivärepun kanssa vielä toiseen suuntaan upealle Kyynäränharjun kannakselle. Liesjärven kansallispuisto oli kyllä kokonaisuudessaan todellakin visiitin arvoinen paikka. Palataan pelipaikalle heti seuraavalla kerralla!

Sitä odotellessa voit käydä vaikka lukemassa juttuni Teijon kansallispuistosta

Teijon Kansallispuisto Sahajärven kierros

Teijon Kansallispuistossa kulkeva 8,8 km Sahajärven kierros on helppo ja hyvin merkitty rengasreitti. Lähdimme matkaan heinäkuisena aamuna retkikavein kanssa, koska iltapäivälle oli luvattu ukkosta. Matkaan meni rauhallisen makkaranpaistotauon kanssa nelisen tuntia.

Jätimme auton Nenustannummen parkkipaikalle ja lähdimme kulkemaan reittiä vastapäivään, eli kuten suositellaan. Minulle on muuten suuri mysteeri, miksi monille reiteille kerrotaan suositussuunta. Kuka sen päättää ja mihin se perustuu? Istuuko jossain joku Virallinen Kansallispuistovaliokunta, joka komiteoissaan suoltaa mietintöjä, että juuri näin päin on nyt ihmisen hyvä tämä reitti kiertää?

Teijon Kansallispuisto Sahajärven kierros
Nenustannummen parkkipaikalta lähti leveä polku kohti Hamarinjärveä

Haluaisin niin voida hehkuttaa teille Sahajärven kierrosta, mutta en vaan voi. Varsinkin Sauruntien pohjoispuoli, jossa valtaosa reitistä kulkee, oli minusta tosi tylsää. Perus mäntymetsää, vähän suota pitkospuineen ja jokunen kallio. Mutta niiltäkään ei oikein edes nähnyt Hamarinjärveä, kun sen rannat olivat niin ryteikköä.

Teijon Kansallispuisto Sahajärven kierros
Pitkoksilla

Sahajärven kierroksen ehdoton kohokohta on tietysti Kalasuntin kaksi vetolossia, jotka ovat toki hieno ja erikoinen kokemus. Samoin Kalasuntin laavu on upealla paikalla. Selvästi moni retkeilijä olikin vain tullut yhdellä lautalla Kalasunttiin makkaranpaistoon (ja kenties ottamaan Instakuvia lossilta). Sinne kun ei ole parkkipaikalta kuin noin 700 metrin matka.

Teijon Kansallispuisto Kalasuntin vetolossi
Lossimatka on sopivan lyhyt, ei ehdi tulla rakkoja hienohelmaretkeilijän käsiin 🙂

Kalasuntin laavu oli puolen päivän jälkeen sunnuntaina melkoisen ruuhkainen ja jäimmekin pohtimaan, että miksi ihmeessä reitille ei ole tehty toista nuotiopaikkaa vaikka Hamarin järven rantaan? Toki Nenustassa on tulentekopaikka, mutta se tulee vähän turhan äkkiä lähdön jälkeen ja vaatisi pitkähkön koukkauksen.

Teijon Kansallispuisto Kalasuntin vetolossi
Toinen lossimatka Kalasuntista eteenpäin on ihan vähän pidempi

Kalasuntin toisen lossin jälkeen reitti nousi kallioille, josta oli hienot maisemat Sahajärvelle ja sen yli. Tänne kallioiden päälle sopisi loistavasti näkötorni, josta varmaan näkisi merelle asti!

Teijon Kansallispuisto Sahajärven kierros

Loppumatka kallioiden jälkeen oli lisää mäntymetsää, kosteaa pöheikköä (jossa hyttyset olivat kiitettävästi läsnä) ja aivan mutaiseksi ajettu maastopyöräpolkuosuus, jossa ei jostain syystä ollut pitkospuita.

Teijon Kansallispuisto Sahajärven kierros

Täytyy tunnustaa, että harmitti aikalailla, kun retkikaverini oli tullut mukaani Tampereelta asti ja vetolosseja lukuunottamatta Sahajärven kierros oli niin perus, kuin ikinä voi olla. Jos pitäisi valita, tekisin Matildanjärven kierroksen tämän reitin sijaan koska tahansa.

Teijon Kansallispuisto
En ostanut, mutta ihana 🙂

Helvetinjärven kansallispuisto ja Helvetinkolu

Tein toukokuussa pikaisen muutaman tunnin päiväretken, jonka kohteena oli Helvetinjärven kansallispuisto ja paikan pääpointti, eli Helvetistä itään -luontopolku ja Helvetinkolu.

Ikäni olen tästä ohi ajanut, kunnes lopulta ajattelin, että nyt oikeesti! Pakkohan täällä on käydä, kun ei vaadi mitään muuta kuin pienen poikkeamisen ajoreitiltä. No excuses.

Helvetinjärven kansallispuisto Helvetinportti
Onko tämä nyt se helvetin esikartano?

Helvetinjärven kansallispuisto sijaitsee Ruovedellä, Tampereen ja Virtojen välissä. Länsi-itä-suunnassa sen reunoilla kulkevat valtatiet 65 ja 66. Ravintola Helvetin Portti sijaitsee noin 4 km rengasreitin alussa, joka siis menee kuuluisalle Helvetinkolulle ja takaisin. Ravintolalla on tilava parkkipaikka sekä oma alue karavaanareille. Tieltä 66 on selkeä opastus perille ja matkan varrelle jää mm. strutsi- ja villisikatila, jonka tuotteita on ravintolassa saatavana, jos sellaiset makuelämykset kiinnostavat.

Strutseja
Helvetinportin strutsit olivat nautiskelemassa kevätauringosta

Lähdin retkelle aurinkoisena toukokuun arkipäivänä, jolloin ravintola oli vielä kiinni (koronarajoitukset olivat vielä päällä). Eli hyvin rauhassa sai poluilla liikkua.

Helvetinkolulle menevä reitti oli mukavan leveää polkua, jota oli helppo kävellä. Matkan varrella oli hienoa, vanhaa metsää.

Perille päästyäni laskeuduin ensin pitkät portaat (parisataa askelmaa) alas Iso Helvetinjärven rantaan, jossa oli nuotiopaikka ja päivätupa. Tupaan en päässyt kurkkimaan sisälle, koska sekin oli koronan takia suljettuna.

Helvetinkolu
Helvetinkolua oli aika vaikeaa saada kuvaan alhaalta käsin

Sitten kapusin portaat takaisin ylös ihailemaan maisemia Helvetinkolun päältä sekä itse rotkoa. Kallion päällä tulikin sitten vähän tekemisen meininki, kun evästaukoa viritellessä suoraan päälle vyöryi lyhyt mutta ytimekäs lumikuuro. Suomen kevät se osaa yllättää!

retkieväs Helvetinkolu
”Siis mitä tuolta järven perältä oikein tulee?!”
Helvetinjärven kansallispuisto Helvetinkolu
Takatalvi yllätti kevätretkeilijän
Helvetinjärven kansallispuisto Helvetinkolu
Suomi: t-paitahommista untsikkakeleihin alta vartissa

Helvetinkolun rotko oli tosi hieno ja yllättävän iso, monen metrin syvyinen halkeama kallion päällä. Se viettää suoraan järveen ja on varsin dramaattinen näky.

Helvetinkolu
Rotko oli useamman metrin syvyinen, mutta eipä se kuvasta oikein välity..

Paluumatka takaisin Helvetinportille kulki hienon suomaiseman läpi ja olipa paluumatkan varrella pieni vesiputouskin!

pitkospuut

Retken jälkeen tein vielä toisen pikapysähdyksen vähän matkaa Tampereen suuntaan Ryövärinkuopalla. Siellä on upea vehreä lehto ja kirkas lähde aivan tien vieressä. Suositus myös tälle kohteelle!

Ryövärinkuoppa
Ryövärinkuopan lähde
Ryövärinkuoppa

Sinua voisi kiinnostaa myös juttuni Askolan hiidenkirnuista.

Tentsile Teijon Kansallispuistossa

Lopultakin Tentsileä testaamassa! Repäisimme kaverini kanssa kunnon loven viikonlopun retkibudjettiin ja majoituimme yhden yön puiden väliin ilmaan viritetty Tentsile Teijon kansallispuistossa.

Teltat sijaitsevat Teijon luontokeskuksen vieressä Mathildedahlissa, aivan Matildajärven rannalla kallion päällä. Sijainti 6/5, sijoittelu 0/5. Teltat nimittäin olivat yllätykseksemme aivan vierekkäin! Varmasti suurimmalle osalle tässä on kyse todella eksoottisesta luontoelämyksestä ja sitä ei kyllä varsinaisesti voimistanut se, kun tuntui että naapuriteltan herra olisi kuorsannut omassa kainalossa..

Samoin kyllä minusta 125 euron vuorokausihinnalla näkymän teltasta voisi olettaa olevan jotain muuta, kuin tämä:

Tentsile Teijon Kansallispuisto
Naapuriin oli matkaa alle pari metriä

Emme olleet köyhiä emmekä kipeitä, vaan otimme myös 15 €/hlö aamiaispaketit. Ja se taas oli erittäin positiivinen yllätys! Aamiaiskassi tuotiin teltalle yhdeksän aikoihin ja se oli valtava. Söimme kassista vielä päivän retkelläkin evästä ja jos mukana olisi ollut termospullot, siitä olisi saanut retkikahvitkin mukaan.

Tentsile aamiainen Teijon Kansallispuisto
Tentsile-aamiainen sisälsi: Isot termarit kahvia ja teetä, mustikka- ja puolukka mahupullot, jugurttia, keitettyä kananmunaa, mukillinen päärynäviipaleita ja minitomaatteja, todella isot täytetyt leivät ja Domino-keksejä.

Tentsile-paketin hintaan kuuluivat myös pyyhkeet, hyvä ja puhdas makuupussi, lampaantalja, telttavalo (!), tyyny sekä tyynyliina ja lakana makuupussiin. Lisäksi käytössä oli Teijon luontokeskuksen WC ja suihku, jonne tentsileissä nukkujille oli oma avain.

Mutta, saiko siinä Tentsilessä nyt sitten hyvin nukuttua ja millaista oli?

Noh, ei saanut nukuttua 🙂 Teltta oli tosi hieno kokemus testata, mutta vaikka siinä olikin tosi hauskaa makoilla, niin nukuttua siinä ei kyllä saanut.. Ensinnäkin pohja oli yllättävän kova, ehdottomasti olisi pitänyt olla oma retkipatja mukana. Nyt olin ottanut vain riippumatossa käyttämäni superohuet patjat meille mukaan, ihan vain että saadaan lisäeristystä alta tulevaa kylmää vastaan. Kyljellään nukkuvana olin aamulla aivan jumissa..

Lisäksi teltta hytkyi aivan hervottomasti aina, kun jompikumpi vaihtoi vähänkin asentoa. Aivan taatusti heräsi joka ikinen kerta, kun toinen kääntyi. Ja koko seuraavan päivän päässä heitti aivan, kuin olisi juuri syysmyrskyssä Tallinnaan seilannut.

Tentsile Teijon Kansallispuisto

Tentsile-teltta itsessään oli kyllä tosi magee! Sen alla oli ensin verkko, joka oli ehkä reilun metrin korkeudella, ja jossa pystyi säilyttämään tavaroita ja hengailemaan. Tämän päällä oli sitten varsinainen teltta noin parin metrin korkeudessa, ja sinne mentiin ”lattian” keskellä olevasta aukosta. Tekniikan oppi nopeasti ja sisään meneminen oli helppoa.

Teltan sisällä oli yllättävän tilavaa ja korkeuttakin oli todella ruhtinaallisesti.

Tentsile Teijon Kansallispuisto
Alareunassa näkyvä musta kangas on suljettava sisääntuloaukko, eli nukkumatilan leveys on oikein riittävä.
aamukahvi Teijon Kansallispuisto
Aamukaffet verkolla istuskellen oli ehkä parasta koko hommassa!
Teijon Kansallispuisto Matildajärvi
Teijon auringonlasku ei myöskään tuottanut pettymystä

Laitoin reissun jälkeen Ruukkimatkailu Oy:lle palautetta, jossa aamiaisen kehumisen lisäksi sanoin, että telttojen sijoittaminen ihan vierekkäin on ihan käsittämätöntä. Sain heiltä vastauksen, että ovat kanssani täysin samaa mieltä, mutta että sijoittelussa on ollut haasteita Metsähallituksen kanssa.

Seuraavaksi voit lukea vaikkapa ihanasta riippumattoretkestäni Tammion saaressa.

Repoveden kansallispuiston vaellus osa III

Viimeinen aamu Repoveden kansallispuiston vaelluksella Kuutinkanavalla valkeni ihan yhtä aurinkoisena ja lämpimänä kuin edellinenkin. Ennen lähtöä aamiaisen jälkeen, pulahdin uimaan, koska leiriä pakatessa ehti jo tulla niin kuuma. En pitänyt mitään kiirettä loppumatkalle lähdön kanssa, koska matkaa takaisin autolle oli enää alle nelisen kilometriä.

Jätin siis reitin lopusta viimeisen parin kilometin kierroksen Katajavuorelle käymättä. Alkoi tuntua, että kiipeily- ja maisemakiintiö oli jo tälle reissulle aika täysi 🙂

Repoveden kansallispuisto Lapinsalmen riippusilta
Kiitos ja heiiii – Repovesi olit minulle kaunis!

Lapinsalmen parkkis oli tyhjentynyt reippaasti ja juhannusvaeltajien autojen tilalle oli tullut karavaanareita. Omakin autoni löytyi hiekkakentältä asuntoautoleirin keskeltä. Lopuksi nautin vielä hyvin ansaitun jätskin RepoTassussa ja soitin videopuhelun kotiin. Sitten rinkka auton peräkonttiin, vaelluskenkien vaihto flipfloppeihin ja se oli siinä!

Suositus paluumatkan varrelle: UNESCO:n maailmanperintökohde Verlan ruukkimiljöö ja tehdasmuseo Kouvolan kupeessa oli upea paikka. Vanhan pahvitehtaan ympäristöstä löytyy museon lisäksi mm. kesäravintola (lohikeitto oli erinomaista) ja pieniä käsityöläispuoteja sekä esihistoriallinen kalliomaalaus.

Verla käsityöläismyymälä tuohikori
Ehkä maailman söpöimpiä tuohikoreja

Repoveden vaelluksen ensimmäinen ja toinen osa