Väinämöisen polku Porkkalassa, ruuhkatonta upeutta

Väinämöisen polku, Porkkala – käsi ylös, kenelle on tuttu juttu!

Aivan sattumalta kuulin tästä täydellisen ruuhkattomasta helmestä Porkkalassa muutama kuukausi sitten ja nyt kahden testiretken jälkeen voin vilpittömästi suositella <3

Kasberg Porkkala maisema

Porkkalantieltä eroava Järsön hiekkatie alkaa heti erittäin luotaantyöntävällä, ikivanhalla ”Yksityistie”-kyltillä. Tutkiskelin kuitenkin asiaa, ja ymmärtääkseni (sekä Wikipedian mukaan) tietä saa ajaa, kun sitä pitkin on menossa laillisille asioille tiekunnan osakkaan maille, eli tässä tapauksessa yleisessä käytössä olevalle luontopolulle. Käyttölupa pitää kysyä vain, ”jos käyttö lisää tien kunnossapitokustannuksia”. Tiedä sitten miten tämä määritellään, onko yksittäinen pistäytyminen kunnossapitokustannuksia lisäävä ajo? Vain kunnalta saadulla erikoisluvalla on mahdollista kokonaan kieltää yksityistien käyttö. Korjatkaa toki kommenteissa, jos olen väärässä.

Mutta siis, näin intternetsissä väärinymmärtämisen kulta-aikana, lienee paikallaan sanoa, että en nyt ole ketään tälle yksityistielle tieten tahtoen ohjaamassa. Tehkää ihan niin kuin aikuisina ihmisinä parhaaksi katsotte, ja kantakaan mahdolliset seuraamukset samalla meininigillä.

Tien päästä löytyy Suomen suurimman eläkevakuuttajan, Kevan kurssikeskus ja sen parkkipaikka.

Navigaattoriin: Järsöntie 387

Väinämöisen polku lähtö

Luontopolku on siis Kevan mailla, joita on yhteensä yli 100 hehtaaria. Osa näistä on muutettu rauhoitetuksi Natura-alueeksi. Luontopolun on toteuttanut Suomen Latu. Ja voi poijjaat, mikä polku!

Reitti on merkitty ehkä parhaiten, mitä olen koskaan Suomessa luontopolulla nähnyt ja polun varrella on oikeasti mielenkiintoisia, informatiivisia ja hauskoja infotauluja.

Väinämöisen polku
Väinämöisen polku kartta
Väinämöisen polun kartta.
Kyltti

Polun alku on helppo löytää, kun kävelee ensin hetken matkaa parkkipaikalta luotopolku-kyltin osoittamaan suuntaan. Varsinainen Väinämöisen polku lähtee tien oikealta puolelta, pienen mäen jälkeen.

Väinämöisen polku aloitus
Luontopolun alkupaikka
Pitkospuut
Pitkospuille lompsis!

Suosittelen ehdottomasti kiertämään polun vastapäivään, niin kuin se luontaisesti alkaakin. Lyhyet Kanerva- ja Katajapolut on helppo tulla paluumatkalla, niin ei tarvitse hiekkatietä kävellä takaisin parkkipaikalle (tästä tarkemmin kohta):

Polkuviitta

Ensimmäinen ”nähtävyys” polulla on panssarilaiva Väinämöisen piilopaikka sekä muistolaatta ja useampi kiinnitysrengas, jotka ovat edelleen nähtävissä kalliossa.

Miinalaiva Väinömöinen
Miinalaiva Väinömöinen
Merimaisema
Panssarilaiva Väinömöisen piilopaikassa on ollut hienot maisemat.

Muistolaatalta polku nousee ensimmäisen kerran rantakallioille ja reitin maisemailotulitus alkaa.

Väinämöisen polku portaat

Täältä on nähtävissä myös muutama vastarannan upea talo, joista Kasbergillä olevan opasteen mukaan (!?) yksi kuuluu Teemu Selänteelle. Jäin miettimään, mahtaako Teemu arvostaa tätä mainintaa..

Järsö

Ensimmäisen rantakallio-osuuden jälkeen alkaakin sitten reitin vuoristo-osuus 🙂 Eli nousu kohti Kasbergiä.

Järsö
Muutamien tiukimpien kalliopaikkojen kohdalla on puiset portaat nousua helpottamaan.

Sitten edessä alkaakin jo häämöttää Kasbergin näköalavuori!

Väinämöisen polku
Kohti Kasbergiä

Ja voi jumatsuikka, mitkä maisemat Kasbergiltä avautuukaan! Noin 50 metriä merenpinnan yläpuolella, 360 astetta näkymiä ympäri Porkkalanniemeä, vastapäistä Linlota ja Upinniemeä, aina avomerelle asti.

Väinämöisen polku maisema

Kasbergin huipulla on myös retkipöytä, mutta jos vain jostakin suunnasta vähänkään tuulee, eväät on kyllä mukavampi nauttia vähän alempana kallion suojassa.

Kasberg taukopaikka
Kasberg maisema pohjoiseen
Näkymä Kasbergiltä pohjoiseen
Kasberg maisema

Kasbergiltä polku laskeutuu pitkän matkaa kahden upean kallion välistä.

Kasberg kyltti
Väinömöisen polku
Kasbergiltä laskeutuminen oli minusta yksi hienoimmista kohdista polulla, kun isota kalliot ”reunustavat” polkua molemmin puolin.

Ja tässä seuraavassa kuvassa syy siihen, miksi aina, kun ajelet Porkkalassa (ja aikalailla missä vaan Kirkkonummella) – aja varovasti! Peuroja ON!

Porkkala peuroja
Molemmilla retkikerroillani polun viereisellä pellolla hengaili toistakymmentä peuraa..

Väinämöisen polku on reilun 4 kilometrin poluksi mielettömän monipuolinen:

Löytyy kosteikkoja, koivikkoja, eri kivilajeja, kuusikkoja, suota, kallioita käppyrämäntyineen..

Väinämöisen polku
Saniaiskoivikkoa
Väinämöisen polku
Kuusikon suojista takaisin päivänvaloon
Suo
Suo tupasvilloineen

Ja löytyypä polun varrelta myös noin 100 vuotta sitten kaivettu ojakin, jolla on yritetty kuivattaa suota. Tästä kerrotaan lisää infokylteissä.

Vanha oja
Suo, kuokka ja Jussi

Ihan lopussa Väinämöisen polku ylittää parkkipaikalle menevän hiekkatien ja ihan rannassa pääsee vielä ihailemaan vanhaa kalastaja Lindqvistin talonrauniota ja umpeenkasvanutta pihapiiriä. Talo on aikoinaan tuhottu Porkkalan parenteesin tiimellyksessä..

Vanhat portaat parenteesi

Tämän jälkeen polku kulkisi tylsästi hiekkatietä pitkin takaisin parkkipaikalle. Mutta minun ehdotuksen on tämä:

Kulje hiekkatietä takaisin sinne, mistä polku toi sinut hiekkatielle, palaa hetken matkaa takaisin päin ja bongaa polkumerkit vasemmalla. Kulje takaisin Kanerva- ja Katajapolkuja, älä hiekkatietä.

Näin kierrettynä retkelle tulee mittaa aikalailla tasan 4 km.

Luontopolku kyltti

Jos olet liikkeellä loppukesällä, kannattaa paluumatkalla poiketa paikallisen maanviljelijän ylläpitämällä auringonkukkapellolla. Pellon vieressä on parkkipaikka, sekä Mobilepay-maksuohjeet, jos haluat poimia kukkia. Ja vaikka et poimisikaan, suosittelen silti pysähtymään. Valtavalla auringonkukkapellolla kävely on ihana elämys!

Auringonkukka

Seuraavaksi voit vaikka käydä lukemassa juttuni Högbergetin luolasta, jossa voit helposti poiketa samalla reissulla! Ja jos ruuhkattomammat vaihtoehdot Porkkalassa kiinnostavat (ketäpä eivät?! 🙂 ), niin lue ihmeessä myös ihanasta Lähteelästä.

Lähteelän ulkoilualue – tuntemattomampaa Porkkalaa

Porkkalanniemi Kirkkonummella on niin paljon muutakin, kuin se ikuinen Pampskatanin kärki. Oma suosikkini onkin aika tuntematon helmi: Lähteelän ulkoilualue.

Lähteelän ulkoilualue
Lähteelän kallioilla mieli lepää.

Lähteelään ajetaan Porkkalanniemen läpi menevää ”päätietä”, josta on opastus perille. Navigaattori löytää perille osoitteella Läntinen Källvikintie 10. Parkkipaikka on muutaman sadan metrin päässä isolta tieltä. Parkkikselta löytyy puucee ja kyltti lintutornia kohti. Polku on melkeinpä kapea tie suurimman osan matkaa ja pituutta sille kertyy yhteen suuntaan vajaa parisen kilometriä.

Lähteelän ulkoilualue retkikartta
Thö Porkkalanniemi jää tästä kuvasta vasemmalle.

Lintutorni löytyy melkein heti parkkipaikalta lähdön jälkeen oikealta. Se on vähän kuumottava korkeanpaikankammoiselle (eli meikälle), mutta kannattaa puhallella ja kiivetä rauhassa ylös asti – maisemat ovat upeat!

Lähteelä lintutorni
Torni on kallion päällä ja reippaasti korkeimpien puiden yläpuolella.
Lähteelä lintutorni
Maisema tornista on upea säällä kuin säällä!

Ulkoilupolku on noin parin kilometrin mittainen ja päättyy Lähteelän vierasvenesatamaan. Sataman palveluita on kehitetty tänä vuonna reippaasti ja sinne oli ilmestynyt mm. kioski/ravintola terasseineen, josta oli vuokrattavissa mm. kajakkeja, soutuveneitä ja suppilautoja. Ravintolasta oli saatavilla ihan kunnon ruokaakin ja sen lohikeittoa on kehuttu kovasti. Lisäksi alueelta löytyy kaksi tilaussaunaa ja grillauspaikka.

Lähteelän ulkoilualue
Lähteelän ulkoilupolku leveimmillään.

Lähtelässä on siis mahdollista retkeillä ensin, sitten käydä lohikeitolla ja suppaamassa ja päättää päivä saunoen! Telttailu on alueella maksullista (15 €/yö kesällä 2020) ja täällä on mahdolista myös kausitelttailu. Selvästi useampikin paikalla olleista teltoista oli ollut siellä jo jonkin aikaa.

Vierasvenesatama on upeilla rantakallioilla ja sieltä on helppo löytää oma rauhallinen taukopaikka, jossa ihastella maisemia.

Lähteelän ulkoilualue
Tästä uimakopista on ehkä maailman kauneimmat vaatteidenvaihtomaisemat!

Ja kun nyt täällä asti oltiin, niin pitihän sitä poiketa siellä Porkkalanniemessäkin asti.. 🙂

Ja tässä onkin syy, miksi en testannut Lähteelän (täytenä yllätyksenä tullutta) ravintolaa. Nimittäin myös Porkkalan Marinaan on tullut uusi yrittäjä ja halusin käydä siellä testisyömässä. Täällä oli vielä hommat vähän vaiheessa, mutta todella lupaavalta näytti entisen veneilijöiden kaupan muuttuminen ravintolaksi! Ravintolassa oli jo tarjolla ainakin pizzaa ja kalakeittoa, itse tyydyin lopulta laituribaarin tuoreeseen pullaan ja toastiin.

Porkkala Marin
Porkkalan Marinan hurjaa meininkiä elokuisena maanantaina.

No joo, kävinhän minä sitten vielä siellä Porkkalankärjessäkin, kun kerran täällä olin! Hauskana yllätyksenä tuli, että siinä, missä itse menen aina vanhasta tottumuksesta ”oikeaan reunaan” (Porkkalaa kohti tullessa katsottuna), tämä paikka olikin mukana olleelle syntyperäiselle kirkkonummelaiselle ihan uusi juttu.

Parkkeeraan yleensä joko ”haahkan” tai ”koskelon” tulipaikkojen kohdalla oleville parkkipaikoille ja kierrän siitä Telebergetin lenkin ja Pampskatanin piston. (Käyn tekemässä nämä vielä uudestaan tässä joku päivä, niin saan teille tänne tuoreita kuvia. Eli ei siitä nyt enempää 🙂

Porkkalanniemi kartta
Porkkalanniemen retkeilyalueen reittikartta
Porkkalanniemi
Pampskatanin länsikalliot, joilta näkee luotsiasemalle, ovat yleensä rauhallisemmat, kuin kärjen kalliot.
Porkkalanniemi
Pampskatanin kärjessä
Lähteelä maksu
Tällainen kyltti oli parkkipaikan infotaululla. En ole koskaan ennen törmännyt, ja en oikein ole vielä saanut muodostettua mielipidettäni tästä ”vapaaehtoisesta kannatusmaksusta”.

Kannattaa käydä lukemassa myös juttuni Högbergetin luolasta, jonne on helppo poiketa kun suuntana on Lähteelän ulkoilualue!