Kolin kansallispuisto – Mäkrän kierto

Kolin kansallispuisto. Kolin kansallispuisto! Lopultakin!

Voi ettien että, tätä retkikohdetta olin odottanut pitkään ja innoissani ja kyllä, se lunasti sille asetetut maisematavoitteet 6/5. Muuten retkipolut olivat kyllä yllättävän peruskamaa. Mutta kaiken kaikkiaan: kannatti mennä!

Kolin kansallispuisto Pielinen
Näkymä Mäkrävaaran huipulta Pieliselle

Olin reissussa ystäväni kanssa marraskuun alussa pitkän viikonlopun. Ennen lähtöä vähän kuumotti, että vieläkinkö siellä on ne kesän ihmismassat.. Hotelliltakin soiteltiin pöytävarauksia etukäteen, kun olivat täyteen bookattuna. Mutta ihan rauhassa sai kyllä enimmäkseen poluilla mennä ja Ukko-Kolilla itseään kuvata, ei ollut ruuhkia!

Majoituimme ihan pelipaikoilla, eli Break Sokos Hotel Kolissa. Sen sijainti oli erinomainen Kolilla liikkumiseen ja hotellin kylpylä ihan huikean hieno. Toki jäimme saapuessamme jumiin siihen funikulaari-hissiin, jolla noustaan parkkipaikalta hotellille, mutta sellaista meille aina sattuu 🙂

Mutta nyt retkiasiaan!

Koli Mäkrä kartta

Lähdimme lauantaiaamuna joskus ennen kymmentä Mäkrän kierto -reitille (kartassa merkitty mustalla), jonka kuljimme vastapäivään. Ensimmäisiä muita retkeilijöitä alkoi kunnolla näkyä vasta paluumatkalle käännyttyämme, joskus puolen päivän jälkeen.

Mäkrän kierto oli mukava, reilun 7 kilometrin mittainen rengasreitti, joka oli enimmäkseen hyvin merkitty. Polku siis laskeutuu ensin loivasti Kolilta Mäkränaholle, joka oli yllättävä niitty metsän keskellä. Ja sitten noustaan vähän jyrkemmin viereiselle Mäkrävaaralle.

Koli
Tällainen asiasta mitään ymmärtämätönkin huomasi, että kalliot olivat ihan eri näköisiä kuin perinteiset suomalaiset graniittikalliot. Koli onkin muodostunut enimmäkseen vaaleasta kvartsiitista, kertoi ystävämme Google.

Monessa kohtaa reitillä tulin ajatelleeksi, että jos puissa olisi lehdet, ei tätäkään upeaa maisemaa näkyisi ollenkaan. Eli lämmin suositus myöhäiselle syksyretkelle Kolille! Joskin puhuimme kyllä paljon myös siitä, miten uskomattoman hyvä tuuri meillä kävi säiden kanssa. Edellisenä viikonloppuna näkyvyys huipulla oli ollut sumun vuoksi vain muutamia metrejä.. Syksyn etukäteen ajoitetuissa retkissä vallitsee aina jännittävä ’veikkaa ja voita’ -arpapeli 🙂

Kolin kansallispuisto Pielinen
Pielinen oli yllättävän iso järvi ja huikaisevan kaunis!
Mäkränaho
Tämä taisi jo olla Purolanahon niittymäinen tasanne Mäkränahon jälkeen, vaarojen välissä.
Koli polku

Mäkravaaralle nousu oli aika vaativaa maastoa ja minusta reitti kannattaa tämän kohdan vuoksi ehdottomasti kiertää vastapäivään. Mieluummin tätä ylöspäin nousee, kuin alas laskeutuu, varsinkin jos kivet ovat märkiä.

Jos sää olisi ollut sateinen, polut olisivat kyllä olleet tosi kuraisia ja liukkaita..

Koli polku
Eipä ne korkeuserot kuvissa koskaan näy, mutta tässä siis oli ihan kunnolla nousua!

Mäkrävaaran huipulla oli kivoja taukopaikkoja, joista oli upeat maisemat niin Pieliselle, kuin viereiselle Ukko-Kolillekin. Mekin nautimme tässä kohtaa vähän teetä ja pientä evästä.

Kolin kansallispuisto
Siellä se Ukko-Koli näkyy – kahden vasemman puoleisen männyn välissä oleva nyppylä!
Kolin kansallispuisto

Paluumatkan kääntöpisteessä piti hetki arpoa omaa sijaintia ja oikeaa reittiä, mutta kyllä se sieltä sitten selvisi. Polku kiersi toiselle puolen Mäkrävaaraa ja järvimaisemat vaihtuivat pienemmäksi järveksi ja upeiksi metsiksi.

Siirtolohkare
Isoja ja vielä isompia siirtolohkareita on Kolilla kaikkialla, samoin kuin paljon muitakin jääkauden merkkejä
Metsä

Paluupolku Mäkrävaaran länsireunaa Ikolanahon tulipaikalle (joka on reitin ainoa) oli kyllä suoraan sanottuna aika tylsä. Mutta menihän se toisaalta aika nopeasti alamäkeen lasketellessa.

Ikolanaho
Ikolanahon vuokratupa

Ja sitten olikin enää edessä nousu takaisin Kolille ja The Maisemaa katsomaan! Loppumatka meni vauhdilla, kun olimme tarkoituksella aamulla jättäneet Ukko-Kolin käymättä ja suuntasimme sinne ensimmäisen kerran vasta nyt (saapuessamme edellisenä iltana oli jo pimeää).

Kolin kansallispuisto

Seuraavassa postauksessani kerron teille lisää Kolista (niistä kaikista kolmesta!) ja purosta, joka paljastuikin ihan älyttömän hienoksi vesiputokseksi, sekä itsensä ja ahtaanpaikankammonsa ylittämisestä huikean hienossa luolassa.

Malttakaa hetki, palataan kohta Kolille!

Pääset lukemaan toisen osan reissusta suoraan täältä. Nyt mennään luolaan, vesiputokselle ja kuplimaan kylpylään!

Meikon ulkoilualue – syksyinen Meikon kierros

Tour de Meiko toimii aina ja on yksi suosikeistani varsinkin silloin, kun on aika ”aivot narikkaan” -retkelle. Meikon ulkoilualue Kirkkonummella on minulle helposti saavutettavissa ja Meikon kierros niin tuttu, ettei tarvitse navigoida, sen kun naatiskelee!

Meiko järvi Kirkkonummi
Meiko Kirkkonummi

Meikon ulkoilualue käsittää kolme merkittyä reittiä:

  • Kotokierros (4,4 km) kiertää useamman lammen Korsolammella on avoin nuotiopaikka ja puucee
  • Kuikankierros (3,2 km) on empiiristen havaintojeni perusteella varsinkin lapsiperheiden ja iäkkäämpien retkeilijöiden suosiossa, mutta sitä ei kannata jättää välistä! Reitillä on upeita rantakallioita ja tosi kiva nuotiopaikka (jota ei ollut vielä merkitty karttaan)
  • Meikonkierros (8,3 km) kiertää järven ja matkalla on korkeita rantakallioita, pitkospuita ja kiva pieni saari, jossa on hyvä eväspaikka.
Meiko Kirkkonummi

Näiden merkittyjen reittien lisäksi Meikolla ja sen ympäristössä risteilee todella paljon merkkaamattomia polkuja, joilla voi retkeillä ruuhkattomammin. Lisäksi Meikolta löytyy suosittu kiipeilypaikka.

Lue myös aikaisempi juttuni yhdestä retkestäni omilla poluilla näissä maisemissa.

Meiko Kirkkonummi

Meikon parkkipaikkaa on tänä kesänä laajennettu. Silti, varsinkin hyvän sään sattuessa viikonlopulle, siellä saattaa olla iltapäivästä ruuhkaa. Itse suosin tästä syystä Meikon aluetta arkiretkillä – koska mä voin 😉

Meiko Kirkkonummi
Meiko Kirkkonummi

Pääkaupunkilaisille Meiko on huomattavasti helpommin saavutettavissa, kuin esimerkiksi (monin paikoin vielä ruuhkaisempi) Nuuksio. Länsiväylää vaan Kirkkonummen keskustaan ja siitä on Meikolle enää kymmenisen minuuttia.

Navigaattoriin: Korsolammentie 44, Kirkkonummi

Meikon ulkoilualue Kirkkonummi

Meikon ulkoilualue, ja etenkin Meikon kierros, on minusta upea retkikohde. Sen The Juttu on ehdottomasti korkeat rantakalliot ja järvimaisemat. Niihin ei kyllästy!

Meiko Kirkkonummi
Meikon ulkoilualue

Kiersin Meikon ennen tätä reissua viimeksi keväällä 2020 ja silloin polut olivat vielä tosi hyväkuntoisia ja reittimerkinnät esimerkillisiä. Korona-ajan ulkoiluruuhkat valitettavasti näkyvät täälläkin ja paikoitellen polut olivat levinneet huomattavasti ja juurakot tulleet esiin.

Meiko Kirkkonummi

Surullinen huomioni oli, että ilkivaltailijat ovat löytäneet tännekin ja reittimerkkejä oli revitty puista irti huomattavan paljon. No comprende.

Onneksi polut ovat maastossa hyvin näkyvissä, eli polulla pysyminen on aika helppoa. Ja järvikierroksella, kunhan järven pitää kiertosuunnasta riippuen koko ajan joko oikealla tai vasemmalla puolellaan, ei voi eksyä 🙂

Meiko Kirkkonummi

Meikolla on myös useampiakin Porkkalan parenteesin aikaisia bunkkereita, juoksuhautoja, rajatolppia ym. bongattavaksi. Suunnistusseura Lynx on tehnyt niistä suunnistuskartan ja osa on merkitty ihan Google Mapsiinkin.

Meiko Kirkkonummi

Retkihuomio: Jos on ollut sateita ja etenkin keväällä/syksymmällä Meikon reiteillä saattaa olla paikoitellen aika märkiä kohtia ja aina ne eivät ole kierrettävissä. Joskus on meinannut vähän varvas kastua ja kenkä kuraantua. Eli en lähtisi ihan niissä valkoisimmissa lenkkareissa näille poluille 🙂

Meikon ulkoilualue
Pitkospuita löytyy muutamasta kohdasta reitin varrella
Meiko Kirkkonummi

Fun fact: Kirkkonummen kunta ottaa ison osan juomavedestään Meikosta. Järven vesi onkin tosi kirkasta! Ihmisten uiminen järvessä on sallittua, kunhan ei ihan vedenottamon vieressä pulikoi, mutta lemmikkien ei.

Meiko Kirkkonummi
Eväänä oli tällä kertaa omaleipomia korvapuusteja, uujea!
Meiko Kirkkonummi
Ai että, miten ihanan valoisaa vielä ihan hetki sitten olikaan! Tämä joulukuun kaamos ei ole oikein minun juttuni 🙂

Dagmarin lähde Tammisaaressa

Käsi ylös, kenelle Dagmarin lähde Tammisaaressa on tuttu? Ei se mitään, en minäkään ollut koskaan kuulutkaan siitä, vaikka sentään silloin tällöin Tammisaaressa liikunkin 🙂

Mutta tilanne on helposti korjattavissa, sillä ajoaika pääkaupunkiseudulta pelipaikalle on vain noin tunnin verran omalla autolla. Täällä on helppo poiketa vaikka matkalla Hankoon!

Navigaattoriin: Leksvallintie 300.

tammisaari
Lähteelle johtaa polku läpi hienon hongikon

Dagmarin lähde sijaitsee meren rannalla Källvikenissä, vajaan 10 kilometrin päässä Tammisaaren keskustasta. Hangontieltä on opastus perille.

retkikartta

Parkkipaikalta lähteelle on matkaa vain muutama sata metriä ja kokonaisuudessaan luonnonsuojelualueella on mittaa noin 40 hehtaaria. Lämmin suositus, että käyt tutkimassa polkuja myös laajemmin! Löysin useamman tosi kivan rantakallion ja pari muutakin hiekkarantaa alueelta.

Fiskars Group kunnosti omistamansa alueen ja lahjoitti sen suomalaisille Suomi 100-juhlien kunniaksi vuonna 2017.

retkikyltti

Viitoitus on alueella ensiluokkaista. Paitsi, että Keisarin pöydälle ei ole viitan viittaa – mikä juttu alueen viitoitusvastaavat?

Dagmarin lähde tammisaari
Dagmarin lähde on ollut retkikohde kauan ja maastossa näkyy useampia vanhempia reittejä ja portaita.

Dagmarin lähde saa nimensä Venäjän keisari Aleksanteri III puolisolta, Tanskan prinsessa Dagmarilta. Hänet tunnetaan historiassa paremmin nimellä keisarinna Maria Fjodorovna. Aleksanteri III:n ja Dagmarin poika Nikolai II oli Venjän viimeinen tsaari. Aleksanteri III ja Dagmar vierailivat alueella useampaan kertaan lomaillessaan alueella keisarillisella huvipurrellaan 1800-luvun loppupuolella.

Dagmarin lähde tammisaari
Kuvan yläreunassa näkyvä kivipaasi on vanha, vuonna 1888 pystytetty muistomerkki.

Minusta hienompi oli lähteen varsinainen ”alku” (kuva yllä), joka oli selvästi tosi vanha. Sieltä vesi virtasi jonkin matkaa alemmas kohti hiekkarantaa ja pientä allasta (kuva alla).

Dagmarin lähde tammisaari
Tästä olisi ollut hyvä täyttää muutama vesipullo, joita ei tietenkään ollut tällä reissulla ainuttakaan mukana.

Dagmarin lähde oli selvästi suosittu ulkoilu- ja vedenhakupaikka, koska sateisena lokakuisena iltapäivänäkin paikalla oli ihmisiä. Tulipa meitä vastaan jopa yksi paljain jaloin liikkeellä ollut vedenhakijakin kanistereineen!

opaskyltti
Infokyltti, jossa on myös kivoja vanhoja kuvia, mutta ne joudutte käydä itse katsomassa paikan päällä! 🙂

Luonnon hiekkaranta, johon lähde laskee, oli tosi kaunis paikka ihan itsessäänkin ja siinä on viehättävä laituri. Paikalle on siis mahdollista saapua myös veneellä!

Lisäksi rannassa on syysmyskyssä kaatuneen vanhan männyn kanto ja siitä irrotettu osa, johon on merkitty tärkeitä vuosia historian varrelta.

kanto
dagmarin ranta

Laiturista vasemmalle löytyy Keisarin pöytä, jossa Alksanteri III:n ja Dagmarin kerrotaan nauttineen lähteen vedestä ja piknikeväistään.

keisarin pöytä
Urpålla meni Keisarin pöydän katselmus vähän hakemisen puolelle. Sinne on rantaa pitkin lähteeltä matkaa vain noin minuutti, mutta lähdin kartan innoittamana kiertämään yläkautta. Virhe.
dagmarin ranta
Karjaa
Loppukevennyksenä upea kyltti Karjaan Shelliltä! 😀

Sinua voisi kiinnostaa myös retkijuttuni Tammisaaren Ramsholmenista.

Seitseminen – Kuurainen Torpparintaipaleen retki

Seitseminen – lopultakin! Oli kulkua Pirkanmaan suunnalla tuossa muutama viikko sitten, niin poikkesin Seitsemisen Kansallispuistossa muutaman tunnin retkellä ihastelemassa aamukuuraa.

Seitseminen sijaitsee Ylöjärven ja Ikaalisten alueella, eli aika lähellä Tamperetta. Kansallispuisto on perustettu vasta vuonna 1982.

Suo

Sain paikallisilta vinkin, että Seitsemisen luontokeskukselta lähtevä viiden kilometrin Harjupolku on aika tylsä, ja että kannattaa ehdottomasti ajaa vähän pidemmälle Koveroon ja lähteä sieltä Torpparintaipaleen rengasreitille.

Niinpä kävin hakemassa retkievästä tyylikkäästi Kurun Salesta ja ajelin, yllättävää kyllä, perille asti asfalttitietä (siis myös kansallispuiston sisällä!).

Seitseminen Torpparin taival kartta

Korona-ajan marraskuisena arkiaamuna Seitsemisen luontokeskus ei todellakaan ollut auki, joten ajoin sen ohi suoraan Koveron tilan parkkipaikalle. Koveron perinnetila on entinen kruununmetsätorppa, jossa voi kesäaikaan tutustua 1900-luvun alun elämään. Torppaa on sen kukoistuskautena vuosisadan alussa asuttanut hauskan niminen Ananias Kovero, jonka mukaan tila on nimetty. Pihapiiri on yllättävän iso ja täällä pitää ehdottomasti tulla käymään uudelleen, kun opastukset ovat toiminnassa.

Koveron tila
Koveron perinnetilan aamukuuraa

Löysin jostain netin syövereistä hauskan tiedon, että Koveron tilan isännän nimi olisi alunperin ollut Ananias Antinpoika Heinäaho, myöhemmin Kovero. Ja hän olisi sitten myöhemmin muuttanut nimekseen Seitseminen, kun hänen seitsemäs lapsensa syntyi.

Pitkospuut

Minulle suositeltiin Torpparintaivalta erityisesti siksi, että reitti kulkee upean Multiharjun aarniometsän kautta, enkä todellakaan pettynyt. Huh, että oli upeita ja isoja vanhoja puita!

Torpparintaipaleen reitillä on pituutta 6,3 km ja se kulkee enimmäkseen leveitä, tasaisia ja hyväkuntoisia polkuja pitkin. Lisäksi matkalle osuu muutamat portaat jyrkemmissä kohdissa sekä monet pitkospuut, kun reitti kulkee soiden läpi ja niiden reunoilla.

Seitseminen
Kyllä Irman sielu lepäsi <3
Seitseminen

Olin ajatellut, että rykäisen vain pikaisesti reitin läpi ja jatkan ajomatkaa kotia kohti, mutta täällähän menikin pikaisen evästauon kanssa melkein kolme tuntia! Kuuraisena kimalteleva Seitseminen ja maisemat varsinkin soilla olivat niin uskomattoman kauniita, että oli ihan pakko pysähtyä joka välissä huokailemaan ihastuksesta ja toki myös kuvaamaan, vaikka tietenkään jäätimantit eivät näytä kuvissa yhtään miltään.. Pöh.

Pitkospuut

Torpparintaipaleen varrelle jää myös talosmetsää, joka on joillekin retkeilijöille iso miinus (ja välillä hyvin vaikeasti vältettävissä varsinkin eteläisessä Suomessa..). Minusta hienot hongikot ovat hienoja, vaikka olisivatkin ihmisen istuttamia.

Seitseminen metsä
Ja hoooongaaat huuumiiinoiii.. Paitsi ettei tuullut yhtään 🙂

Evästauon pidin reitin ainoalla tulipaikalla Haukilammella. Pieni lampi oli juuri saanut jääriitteen ja se oli niin kaunis auringossa kimallellessaan! Kyllä kelpasi purra banaaninsa ja karjiksensa näissä maisemissa!

Haukilampi Seitseminen

Haukilammella oli tilava tulipaikka, hyvin puita ja puucee. Ja täällä bongasin retken ainoat muut ihmiset, mutta hekin keittelivät omia eväitään tulipaikan sivussa omalla keittimellään. Eli omassa rauhassa sai olla täälläkin.

Haukilampi Seitseminen
Kesällä täällä voi pulahtaa väliuinnille retken lomassa!

Torpparintaipaleen lopussa tuli vielä ihan yllätyksenä upea isompi suo, joka oli kuurapeitteessään aivan huikea näky. Ja sitä ihastellessa meni vaikka kuinka kauan!

Seitseminen
Seitseminen

Yleensä tällaisilla yksin tekemilläni retkillä kuuntelen aikalailla aina äänikirjaa, mutta nyt oli jotenkin niin uskomattoman levollista ja kerrassaan upeaa, että en kaivannut mitään ”seuraa” itselleni. Tarkoittikohan tämä nyt sitten, että maisema puhutteli minua niin, että päähän ei mahtunut mitään muuta löpinää? Tuulen puuttuessa melkeinpä ainoat äänet olivat tikkojen koputus, jota kyllä sitten kuuluikin vähän väliä.

Pitkospuut
Marraskuun aurinko ei enää kovin ylös jaksa nousta
Seitseminen kyltti

Kiitos Seitseminen, tulen varmasti uudelleen viimeistään ensi kesänä!

Seuraavaksi voit vaikka lukea retkijuttuni läheisestä Helvetinjärven kansallispuistosta.

Väransbyn ulkoilualue – pala Espoota Kirkkonummella

Olipas kummallinen löytö tämä Väransby! Espoon kaupungille kuuluva, mutta Kirkkonummella sijaitseva ulkoilualue – ai siis että mitä että?

Ja siis edes entisenä ulkoilevana espoolaisena en ollut koskaan kuullutkaan tästä helmestä, vaikka se on nimenomaan ”espoolaisille tarkoitettu telttailu- ja matkailuvaunualue”! Ihme pimitystä 🙂

syksyinen meri

Väränsby sijaitsee siis Kirkkonummella, Långvikin kylpylästä vielä eteenpäin Hirsalaan. Täällä ollaan itseasiassa Porkkalanniemessä, mutta sen ”alussa ja itälaidassa”. Ja Länsiväylältä pitää kääntyä Långvikin liittymään, eikä Porkkalan. GPS löytää perille osoitteella Ankarlaxintie 200.

Väransby  ulkoilualue kartta

Ensimmäinen, ja isoin parkkipaikka löytyy heti alueen alusta, ennen porttia. Vasemmalle jää todella erikoisen näköinen (yksityinen?) karavaanarialue, joka ehkäpä myös kuuluu Espoon kaupungille, mutta jossa on kausipaikkoja. Paikka oli ainakin ohikävelijän silmään aika nuhjuinen ja parhaat päivänsä nähnyt, ja sinne ei ohikulkijaa toivotettu tervetulleksi. Eli vähän epäselväksi jäi, kuuluiko tämäkin Espoon kaupungin alueeseen, vai ei.

Väransby
Vasemmalla Väransbyn leirintäalueen huoltorakennus ja kuvaajan taakse jää portti, joka ainakin kyltin mukaan on suljettuna klo 22-6

Auton voi jättää isommalle parkkikselle ja kävellä siitä muutama sata metriä hiekkatietä pitkin, tai sitten ajaa portista läpi ja valita jonkun pienemmistä parkkipaikoista. Useamman keittokatoksen luo pääsi käytännössä melkein pihaan asti.

Väransby ulkoilualue
Rantapolkua

Väransby ja sen juttu on ennen kaikkea meri ja sen äärellä liikkuminen. Ihan hirmuisen pitkästi ei ole reittejä, eli ehkä enemmänkin tulisin tänne grillailemaan ja nauttimaan maisemista, kuin ihan puhtaasti kävelemään.

Rantaa pitkin kulkeva polku on tosi kaunis ja sen varrelle jää kaksi isoa, katettua keittokatosta. Ja lisäksi heti alussa on ”päätien” oikealla puolella kolmas katos.

Väransby
Ensi kesänä NIIIIIN tulen suppaamaan tänne!

Kaikkien tulipaikkojen luona on puucee (omat paperit mukaan!) ja halkovaja. Ja katokset ovat niin isoja, että tulisijan lisäksi katon alla on myös iso ruokapyötä. Todellinen huonon sään retkikohde siis myös 🙂

keittokatos
Kyllä mahtuu!
puucee

Väransbyssä on sallittua myös leiriytyä merkityillä paikoilla (joita on useampi) ja jopa asuntovaunuille ja -autoille on siis myös muitakin kuin kausipaikkoja. Voisin hyvin ajatella itsekin jossain vaiheessa tekeväni pikaisen ”nyt tarttis päästä yöksi ulos nukkumaan, mutta en ehdi/jaksa/viitsi lähteä minnekään kauemmaksi”-reissun tänne. Vahva veikkaus, että aika omassa rauhassa saisi suurimman osan ajasta olla.

syksyinen meri
Ankarlax

Suurin osa muista aurinkoisena lokakuun sunnuntaina paikalle sattuneista ihmisistä näytti olevan vain kävelyllä lasten ja/tai koirien kanssa, muutama pyöräilijä kävi kääntymässä ja yhdellä keittokatoksella oli käynnissä koronaturvalliset baby showerit (!). Mutta erittäin rauhassa sai kyllä kuljeskella.

Merenranta kaislikko

Ei-meren-puoleisen keittokatoksen takaa lähti polku kallion päälle. Se kannattaa käydä katsomassa. Tosi hienoa vanhaa kalliota sammaleineen. Ja näkyipä kallion päällä olevan jonkun vähän järeämpi telttakatoskin..

Rantakallio

Jonkun verran metsissä näytti risteilevän merkkaamattomia polkuja ja osa niistä näkyi myös jo aiemmin suosittelemassani OSM-äpissä. Pitää joskus käydä katsastamassa näitä tarkemmin, kun nyt matkaseurana oli ”paistetaan makkarat ja mennään kotiin”-henkistä porukkaa 🙂

Kelopuu

Summa summarum. Jos etsit jotain seuraavista, Väransby on ehdottomasti käynnin väärti paikka:

  • ruuhkaton, (monelle) uusi kohde
  • lähellä pääkaupunkiseutua
  • siistit keittokatokset retkikaffin keittoon/makkaranpaistoon jne.
  • polttopuita valmiina
  • helposti saavutettavissa omalla autolla
  • lapsen/vanhuksen kanssa helposti luontoon
  • kaunista saaristomaista merimaisemaa

Käy seuraavaksi lukemassa juttuni hyvin ruuhkattomasta kolmen järven kierroksesta Kirkkonummella!

Ja sellainen huomio vielä ihan vaan itselleni, että jos saisi jonkun tuomaan itsensä suppikamojen kanssa lähtöpaikalle, täältä saisi tehtyä aika älyttömän kivan, noin 5 kilometrin reissun suht saarten suojissa Väransby-Pentala. Sitten Pentalasta pääsisi ainakin pumpattavan suppilaudan kanssa kätevästi yhteysaluksella esimerkiksi Soukkaan tai Kivenlahteen. Hmmm…

Ramsholmen ja Högholmen Tammisaaressa

Tammisaaren Ramsholmen on eksoottinen lehtometsä, ainakin tällaiselle pohojalaiselle havumetsien kasvatille. Niin paljon upeita vaahteroita, tammia, kastanjoita.. Ja löytyypä täältä Suomen korkein jalavakin!

Alue on aivan Tammisaaren keskustan tuntumassa ja siihen kuuluu Hagen mantereen puolella, Tammisaaren sairaalan ”takapihalla” sekä Ramsholmenin ja Högholmenin saaret.

Tammisaari Ramsholmen
Matkalla Hagenista kohti Ramsholmenia
Tammisaari Ramsholmen Högholmen kartta
Tässä vielä myös linkki samaan karttaan

Olin itse ”auttamassa” veneen nostossa läheisessä Ormnäsin satamassa ja kun aika nopeasti selvisi, että purjeveneistä mitään ymmärtämätön maakrapu on lähinnä venespecialistien tiellä, suuntasin kaikkien helpotukseksi omille retkilleni 🙂

Alueen itälaidalta löytyy leirintäalue, mutta se oli ehkä jo vähän parhaat päivänsä nähnyt, aika pieni ja ymmärtääkseni lähinnä kausipaikkalaisten käytössä. Mutta esimerkiksi tähän lähelle saa kätevästi auton parkkiin Ormnäsiin. Polku Hageniin lähtee Ormnäsintien ja Cederblominkadun kulmasta.

Tammisaari Hagen
Ihania syksyn värejä!

Ramsholmen on saarista suurempi ja sinne mennään kauniin puusillan yli. Saaren polut ovat leveitä ja tasaisia ja alueella liikkuikin paljon pyöräilijöitä, perheitä rattaiden kanssa jne. Täältä löytyy myös uimaranta pukukoppeineen.

Tammisaari Ramsholmen
Hagenin ja Ramsholmenin välinen kapeikko
Tammisaari Ramsholmen silta
Silta Ramsholmenista Högholmeniin oli yllättävän pitkä ja ylitti hienon kaislikon

Högholmenin saarella polut kapenevat reilusti ja siellä ollaan paikoin ihan kunnon metsäpoluilla pitkospuineen. Saaren kärjessä on korkea kallio, josta on hienot merimaisemat.

Tammisaari högholmen
Högholmenin pitkospuita
Tammisaari Högholmen
Högholmenin kärjen näköaloja

Uusilla retkipoluilla joutuu normaalisti aina vähän skarppaamaan, että pysyy kartalla. Mutta Ramsholmen oli siitä kiva, että siellä oli helppoa ”pysyä kartalla” omasta sijainnistaan ja eipä saarella nyt kovin kauas pääsekään eksymään 🙂

Sieniä
Näin sieniasiantuntijana sanoisin, että ei varmaankaan herkkusieniä, vaikka siltä näyttävätkin 🙂
Sieniä
Söpö sieni

Kiersin aikalailla kokonaan molempien saarien reitit ja matkaa kertyi Ormnäsistä Hagen kautta ja takaisin reippaat 6 kilometriä.

Ja sitten kaksi tärkeää Eräirma suosittelee -paikkaa Tammisaaressa:

Aina, kun retkeilen lähelläkään Tammisaarta, tai voin koukata perille edes jotenkin järkevästi Tammisaaren kautta, käyn syömässä/ostamassa retkieväät Wi-Boxista Hangontien varrelta. Edullinen ja todella laadukas leipomo/kahvila/lounaspaikka. Sijainti autokauppojen välilssä on vähän kummallinen, mutta älä anna sen häiritä tai ajat onnesi ohi!

Jos Tammisaaressa tulee kunnon nälkä, silloin iso suositus Ravintola Höijersille rannassa. Ihana, vanha rakennus, lämmitetty terassi, hyvää ja tolkunhintaista ruokaa sekä erinomainen palvelu.

Lue seuraavaksi vaikka retkestäni moottoritien päälle Karnaistenkorpeen Lohjalla!

Kyynäränharju Liesjärven Kansallispuistossa

Kyynäränharju on Liesjärven kansallispuistossa sijaitseva upea, reilun kilometrin mittainen harjumuodostelma. Harju erottaa toisistaan Kyynärä- ja Liesjärven ja on leveimmillään muutaman kymmenen metriä, kapeimmillaan vain muutamia metrejä. Matkalla reitti ”katkeaa” vain kerran muutaman metrin pienellä sillan ylityksellä.

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuisto
Upea Kyynäränharju!

Harjulle on helppo tehdä päiväretki, tai sen voi yhdistää vaikka yön yli retken kanssa, kuten itse tein. Matkaa Helsingistä on omalla autolla reilu tunti.

Voit käydä lukemassa edellisen päivän reissuturinoinnit täältä.

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuisto
Aurinko vilkkui ihanasti syksyisten puiden lehdissä

Lähdin matkaan päivärepun kanssa Pirttilahden parkkipaikalta, jonne kävin jättämässä yöpymisromppeeni. Ajatuksena oli vain käydä ihastelemassa harjua sekä syödä päivän toinen aamiainen/aikainen lounas Savilahden nuotiopaikalla.

Lähdin kävelemään autolta syksyisen raikkaana sunnuntaiaamuna jo kymmenen aikoihin, eli aika rauhassa sai vielä kulkea, kun monet päiväretkeläiset eivät vielä olleet ehtineet paikalle. Harjua on vaikea hahmottaa harjuksi kauempaa ja sen kauneus on todella nähtävissä ja aistittavissa vasta paikan päällä. Ja voi että, mikä upea paikka!

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuisto

Minulta meni matkalla huomattavasti kauemmin, kuin olin arvellut, koska joka välissä oli pakko pysähtyä ihailemaan maisemia, syksyn värejä vastarannan puissa, ottamaan vielä yksi kuva..

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuisto
Ah!

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuistossa on saavutettavissa myös toisesta suunnasta, eli Korteniemen perinnetilan suunnasta. Ja selvästi moni päiväretkeläinen tulikin siitä suunnasta. Itse jätin tällä kertaa Korteniemen käymättä, koska haluan mennä sinne kesällä kunnolla ja ajan kanssa tutustumaan.

Kyynäränharjun eteläpäässä on Kopinlahden nuotiopaikka, mutta sitä en kyllä suosittelisi. Se oli periaatteessa retkipöytä, puucee, veneiden laskupaikka ja parkkipaikka.. Mutta noin kilometrin päässä sijaitseva Savilahti sen sijaan oli tosi kiva!

Kyynäränharjun silta Liesjärven kansallispuisto
Kyynäränharjun ”katkaisee” vain tämä pieni silta

Savilahden nuotiopaikalle laskeuduttiin hienon metsän läpi ja useampia siellä yöpyneitä retkeilijöitä tuli matkalla vastaan. Nuotiopaikka oli tosi kauniilla paikalla niemennokassa.

Liesjärven kansallispuisto
Metsää matkalla Kopilahdelta Savilahdelle
Retkilounas nuotiolla
Eräbrunssilla

Paikalla olleeseen kylttiin oli joku raapustanut hiirivaroituksen ja tämä oli jo toinen kerta tänä vuonna, kun tällaiseen törmäsin. En sitten tiedä, onko tämä aina ollut yleistä, vai onko nyt jotenkin liikkeellä huolimattomampia ruuankäsittelijöitä, jotka ovat houkutelleet hiiret nuotiopaikoille? Itse en ole ennen tätä vuotta koskaan tällaisiin mini-nuotiokavereihin törmännyt.

Kelopuu

En halua täällä omassa blogissani jakaa kuin itse ottamiani kuvia, mutta käykää ihmeessä katsomassa Markus Sirkan ottama ilmakuva Kyynäränharjusta täältä, niin saatte paremman kuvan paikasta!

Liesjärven kansallispuiston tunnus
Liesjärven kansallispuiston tunnukset ovar rukiintähkä ja ruiskaunokki

Paluumatkalla tein ex-tempore kierroksen Vihdin keskustan kautta, koska en ollut koskaan käynyt siellä. Kartassa näkyi Pyhän Birgitan keskiaikaisen kirkon rauniot, niin päätin käydä katsomassa nekin samalla. Ja tämähän olikin tosi kaunis paikka joen rannassa, suosittelen lämpimästi!

Pyhän Birgitan kirkon rauniot
Alue oli todella siisti ja hyvin hoidettu

Pyhän Birgitan kirkon raunioille on erinomaiset opasteet Vihdin keskustassa ja auton saa tosi lähelle. Kannattaa poiketa!

Pyhän Birgitan kirkon rauniot
Kirkon sisälle pääsi kurkkaamaan oven raoista ja muureillekin pääsi katsomaan ympäristöä

Liesjärven kansallispuisto

Liesjärven kansallispuisto sijaitsee Tammelan, Someron ja Karkkilan alueella. Matkaa Helsingistä on omalla autolla reilu tunti, noin 100 km. Tie oli suurimmaksi osaksi minulle ihan uutta ja olikin mukava nähdä jo matkalla ihan uusia maisemia.

Liesjärven kansallispuisto
Päivän lämpötila nousi reilusti yli 15 asteen, syksyisistä maisemista huolimatta

Laitoin auton parkkiin aikalailla puiston keskelle, Pirttilahden parkkipaikalle. Olin lähdössä yön yli retkelleni aurinkoisena syksyisenä lauantaina, eli retkiseuraa riitti poluilla 🙂 Autoja oli parkissa tienvarressakin, mutta kun saavuin vasta yhden aikoihin iltapäivällä, aamulla tulleet olivat selvästi jo ehtineet lähteä pois ja sain auton itse parkkipaikalle. Oli kiva, ettei sitä tarvinnut jättää yöksi tienvarteen.

Liesjärven kansallispuiston kartta
Liesjärven kansallispuiston esitteeseen ja karttalinkkiin täältä

Otin heti kaikki tavarat kantoon, mikä oli vähän tyhmästi tehty, kun päätinkin sitten ensin käydä kiertämässä vajaan 3 kilometrin mittaisen Hyypiön reitin, joka palasi takaisin parkkipaikalle. Noh, tulipahan kunnon alkulämmöt heti kättelyssä!

Liesjärven kansallispuisto kyltti

Hyypiön reitin pääpointti on Hyypiökallio, josta on upeat maisemat Tapolajärvelle. Ehdottomasti kannatti käydä koukkaamassa tämä kierros!

Liesjärven kansallispuisto
Hyypiön reitti kulki monin paikoin ihanassa syksyn väreissä kylpevässä lehtimetsässä
Liesjärven kansallispuisto
Liesjärven kansallispuisto
Maisemaa korkealta Hyypiökalliolta Tapolajärvelle

Sitten olikin aika lähteä varsinaiselle reitille, eli Hämeen Ilvesreittiä pitkin kohti Kaksvetisen kotaa ja yöpymispaikkaa.

Hämeen Ilvesreitti kyltti
Ihanat Ilvesreitin opasteet <3

Ilvesreitti on 250 kilometrin pituinen vaellusreittiverkosto, joka kulkee Hämeenlinnasta mm. Riihimäelle, Lopelle ja Tammelaan. Matkan varrelle jää mm. Evo, Torronsuon kansallispuisto, Liesjärven kansallispuisto, Räyskälän Iso-Melkutin ja Ahvenistonharju.

Liesjärven kansallispuisto
Siltalahden nuotiopaikalla oli upeat syksyn värit puissa!
Liesjärven kansallispuisto
Reitti oli paikoin yllättävän mutainen ja juurikkoinen osan matkasta
Liesjärven kansallispuisto
Numerokallion päällä polku kulki varsin näkyvästi, ei ollut eksymävaaraa ajatuksissaan kävelijälläkään

Sitten saavuinkin jo Kaksvetisen rannalle, pummattuani Peukalolammille menevän polun risteyksen. Syytän retkinälkää, olin tässä kohtaa vielä aamiaisen voimin liikenteessä. Amatöörivirhe, mutta olin niin innoissani uudesta retkireitistä, että en vain malttanut pysähtyä ruokatauolle!

Liesjärven kansallispuisto
Kohti Kaksvetistä

Kuten arvasinkin, saapuessani suunnittelemalleni yöpymispaikalle Kaksvetisen rantaan, paikalla oli muutama muukin. Arvoin jonkin aikaa, josko kävisin katsomassa kuitenkin jonkin matkaa takaisinpäin Peukalolammin tilanteen, mutta sieltä tulijat kertoivat että sekin oli jo aika ruuhkainen. Eli sitten vaan leiriä pystyyn!

Riippumattoleiri
Retkikoti <3

Nuotiolla oli vielä viiden-kuuden aikoihin paljon päiväretkeilijöitä, joiden kanssa oli mukava turista ruuanlaiton lomassa. Varsinkin erään aivan ihanan, noin 4-veen retkeilijäneitosen ja hänen seurueensa kanssa juttelin pitkät pätkät.

Liesjärven kansallispuisto
Kun aurinko alkoi laskea, nousi järvelle kaunis sumu

Vaikka varmasti olenkin keskimääräistä retkeilijää huomattavasti introvertimpi ja usein minusta melkeinpä parasta retkeillessä on itsekseen oleminen, niin silti illalla oli tosi kiva kun oli juttuseuraa. Puhuin pitkät pätkät Suomeen muuttaneen saksalaisperheen kanssa, jotka nukkuivat tentsilessä kahden pienen lapsen kanssa. *hatunnosto*

Samoin juttelin uraa vaihtaneen herran kanssa, joka opiskeli parhaillaan eräoppaaksi. Tosi mielenkiintoista!

Riippumatto järvenrannassa
No ei tämä nyt niin kauhean ruuhkaiselta näytä..

Illemmalla paikalle saapuikin sitten tunnelmanlatistusryhmä. Neljä teltallista 20-30-vuotiaita pariskuntia, jotka eivät selvästi olleet retkietikestistä koskaan kuulleetkaan. Eivätkä myöskään ihan vaan terveestä järjenkäytöstä tai muiden yöunen kunnioittamisesta, kun toistakymmentä ihmistä yrittää nukkua muutaman kymmenen metrin säteellä remuamisestasi kangasmajoitteissa. Nämä sankarit valtasivat koko nuotiopaikan itselleen ja kälätys, kiljahtelu ja huuto jatkui yli yhteen asti yöllä..

Ja minä olin tietysti unohtanut juuri tällä reissulla korvatulpat kotiin – aaargh. Nukuin sitten kuulokkeet korvissa. Tai yritin nukkua.

Liesjärven kansallispuisto

Aamu valkeni upeasti järven ylle ja nyt täytyy kyllä myöntää, että minä ja saksalaisperhe ei ehkä ihan kauheasti varottu pitämästä ääntä aamutoimissamme. Me kun olimme ne lähimpänä nuotiopaikkaa yönsä kärsineet.

Liesjärven kansallispuisto
Niin kaunista
Liesjärven kansallispuisto
Liesjärven kansallispuisto
Rannan tuntumasta löysin karpaloita, joista sai kivasti uutta makua puuroon
Nuotiopaikka
Ihmettelinkin yöllä, kun selvästi remuporukan huuto oli jo siirtynyt telttoihin, mutta silti näkyi nuotion loimotusta.. Ei. Näin. (Arvatkaa muuten, oliko nuotiolle tehty aamuksi ainuttakaan sytykettä tai halkoja?)

Aamupalaksi minulla oli tosi hyväksi havaittua omppu-kanelipuuroa. Kallista, mutta hyvää ja helppoa 🙂

Retkiaamiainen
Liesjärven kansallispuisto
Huonosti nukutun yön jälkeen tämä näky rauhoitti kummasti

Kun aamukaffit oli juotu ja vielä yksi aamu-usva kuva otettu, pakkasin leirin ja lähdin jatkamaan matkaa pohjoiseen kohti Sammalsuota.

Riippumatto
Tuo etualalla näkyvä ”drinkbag” on ollut aivan loistava ostos! Maksoi pari euroa KeskisVesalla, ei paina tyhjänä mitään ja menee pieneen tilaan, isosta suuaukosta on helppo täyttää juomapulloa/kaataa vettä pannuun ja ainakin toistaiseksi on vaikuttanut tosi kestävältä.
Liesjärven kansallispuisto
Kohti aamuaurinkoa ja suota!
retkiopaste
Reitin opastus vaihteli todella hyvästä lähes olemattomaan. Välillä piti tosissaan arpoa ja etsiskellä, että mihin suuntaan tästä risteyksestä oikein kuuluu jatkaa matkaansa.. Tämän kyltin kohdalla olisi esimerkiksi pitänyt tajuta, että polku Kaksvetiselle menee tuosta kyltin _ali_, eikä oikealle (jonne myös meni polku).
Ilvesreitti
Aamun Ilvesreitti vaihteli poluista ja pitkospuista metsäteihin
Sammalsuo
Syksyinen Sammalsuo oli kaunis
pitkospuut
Paluumatkalla vastaan tuli vain yksi maastopyöräilijä, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan juomatauollani
Liesjärven kansallispuisto
Liesjärven kansallispuisto
Vasta juuri ennen Pirttilahden parkkipaikalle saapumista alkoi näkyä ja kuulua enemmän päiväretkeilijöitä. Ihanan rauhallinen aamun aloitus!

Ennen kotiinlähtöä kävin heittämässä rinkan yöpymiskamoineen autolle ja jatkoin kevein askelin päivärepun kanssa vielä toiseen suuntaan upealle Kyynäränharjun kannakselle. Liesjärven kansallispuisto oli kyllä kokonaisuudessaan todellakin visiitin arvoinen paikka. Palataan pelipaikalle heti seuraavalla kerralla!

Sitä odotellessa voit käydä vaikka lukemassa juttuni Teijon kansallispuistosta

Lemminkäisen temppeli Sipoossa

Nyt on kuulkaas astetta eksoottisempi retkivinkki teille! Nimittäin poiketkaahan ihmeessä katsomassa Lemminkäisen temppeli Sipoossa Gumbostrandissa. Toiselta nimeltään paikka tunnetaan Kyypelinvuorena.

Luolan sisäänkäynti
Lemminkäisen temppelin luolan suuaukko valtavan siirtolohkareen alla aivan tien vieressä

Porvoonväylältä erkaneva liittymä nro 55 kohti Söderkullaa vie aika hulppeidenkin talojen ohi kohti Gumbostrandin pientä satamaa. Ja kyllä vain, täällä on myös se Hjalliksen ilmeisesti sittemmin hiljakseen kuopattu Diili-rakennushanke. Lämmin suositus rannan Gumbo Kioskille, jossa oli tosi hyvä valikoima herkkuja ja kiva pieni terassi.

Pian kioskin jälkeen tie muuttu paikoin tosi kapeaksi yksityistieksi, mutta sinne vaan rohkeasti venevajan seinää hipoen! Lemminkäisen Temppelin kohdalla on pieni tila, johon autoja saa parkkiin tien viereen. Kalliot ovat ihan tien vieressä vasemmalla puolella ja niitä ei voi missata.

Kyypelinvuori Sipoo
Louhikkoa kallion reunalla

Kaverini oli käynyt paikalla muutamaa viikkoa ennen minua ja silloin kallioilla oli ollut paljon nepalityylisiä viirejä ja ilmeisesti joku (jooga?)tapahtuma. Minun käydessäni siellä oli vain yksi suuri lippu kallioiden laella ja muutama pressuista kyhätty laavu parkkipaikan vieressä.

”Anteeksi että mikä ihmeen Lemminkäisen Temppeli Sipoossa??”, saattavat jotkut lukijat kysyä. Noh. Tämä onkin vähän pidempi juttu, jossa on monia ihan uskomattomia käänteitä. Oletteko kuulleet mystikko Ior Bockista?

Luolan suuaukko
Pahoitteluni kuvissa näkyvästä ”säteestä” – onnistuin rikkomaan kameran linssin tällä reissulla..

Summasummarum. Vuonna 2010 surmattu Bror Holger Svedlin, alias Ior Bock, julkaisi vuonna 1996 Väinämöisen Mytologian eli Bockin perheen saagan. Tarinan mukaan kirjaan kirjattu pakanallinen tieto oli tähän saakka siirtynyt suvussa suullisena perimätietona. Ior Bockin mukaan Gumbostrandissa, Bockin perheen mailla sijaitsevan Kyypelinvuoren alla on sisäänpääsy Lemminkäisen Temppeliin ja sen mahdollisiin rikkauksiin. Hommaan liittyy myös mm. maapallon akselin äkillinen kallistuma, muinaisten pakanallisten suomalaisten vuonna 987 suorittama temppelin umpeensulkeminen jne. Suosittelen ehdottomasti iltalukemisiksi tähän uskomattoman mielettömään tarinaan tutustumista! Ja löytyypä tästä dokkari Yle Areenastakin, jos ihan haluat .

Nykyään Kyypelinvuori on Astanga Jooga Helsinki Oy:n omistama. Ior Bock oli tunnettu joogi ja astangakoulu osti alueen Bockin jäämistön huutokaupasta. Vaikka Bock opettikin vuosia joogaa mm. Goalla, niin hänen mallinsa ei ollut ihan sieltä tutummasta päästä meille Yin-joogaan tottuneille. Vai miltä kuulostaisi, jos ohjaaja alkaisi kertoa uudesta asanasta, Iorin keksimästä saunasolmusta, johon kuuluu suuseksin antaminen itselle? 😉

Ior Bock toimi myös 30 vuotta oppaana Suomenlinnassa. Siellä hänet tunnettiin siitä, että ettei hänen tarvinnut kääntää selkäänsä kuulijoille, hän veti kierrokset takaperin kävellen.

Lemminkäisen temppeli

Jostain intternetsin uumenista löysin kuvan, jossa näkyy luolan sisäänkäynti, kun sen esiin kaivamista on aloiteltu joskus 80-luvulla, ja siitä on kyllä edistetty aikalailla. Nyt luolaan jonkun kuvauksen mukaan mahtuisi jo rekka. Pohjalla oli kyllä näkyvillä jonkin verran vettä ja maa-ainesta, että vielä on hommaa edessä. Kaivauksia ovat suorittaneet Bockin seuraajien lisäksi aikanaan myös Lemminkäinen Oy.

Mutta asiaan (lopultakin)!

Luolaan ei saa mennä sisällä sortumavaaran vuoksi, mutta jo ”ovelta” kurkistellenkin se on varsin vaikuttava paikka. Mutta ei siinä vielä tosiaankaan kaikki! Kun lähdet kiertämään kalliota vasemmalle, löydät monta halkeamaa, joista moneen mahtuu helposti aikuinen seinämien väliin seikkailemaan.

Lemminkäisen temppeli
Osa halkeamista on kapeita, mutta osaan pääsee helposti!

Kannattaa myös kiivetä ylös kalliolle, siellä saa paremmin käsityksen railojen pituudesta ja suunnista.

Lemminkäisen temppeli
Tämän polun kautta ylös kalliolle nouseminen vaati pientä kumartelua 🙂

Takaisin alas pääsee kallion toiselta puolen, Lemminkäisen Temppelin suuaukon takaa rinnettä pitkin.

Lemminkäisen temppeli
Temppelin katolla ollaan! Ja tästä kuvasta näkyy myös, miten läheltä tie kulkee
Lemminkäisen temppeli
Ja tässä ollaan luolan sisäänkäynnin takana

Kertakaikkisen hieno ja vaikuttava luonnonmuodostelma, oli noista temppelitaruista mitä mieltä vain. Minusta ne antavat harmittomuudessaan tälle paikalle vain tosi erikoisen ja mielenkiintoisen tarinan kivaksi retkimausteeksi.

Askolan hiidenkirnut

Askolan hiidenkirnut ovat ehdottomasti pienen mutkan arvoinen käymispaikka. Tänne on nimittäin helppo poiketa, kun käyt seuraavan kerran Porvoossa! Pieni luontoretki ja -hetki kaupunkivierailun kylkeen.

Askolan hiidenkirnut
Mylly, Kattila ja Kuppi – kolmoishiidenkirnut

Ajomatka Porvoon moottoritieltä pelipaikalle kestää vain reilut parisenkymmentä minuuttia. Ja ainakin tällaiselle alunperin-pohojalaiselle kumpuilevan Porvoonjokilaakson maisemat olivat todella kaunista katseltavaa. Se onkin ansaitusti valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemaksi.

Jääkautiset hiidenkirnut on löydetty ihan sattumalta 1950-luvulla ja paikalla on tosi hyvät ja informatiiviset nettisivut, joilla kerrotaan kirnujen löytymisen historiaa ym. Paikka on Suomen suurin (tähän mennessä löydetty) hiidenkirnuesiintymä.

Askolan hiidenkirnut

Hiidenkirnuille on tien varressa olevalta parkkipaikalta noin 500 metrin pituinen, hyvin merkitty metsäpolku, joka kulkee kauniissa mänty- ja lehtipuumetsässä.

Navigaattoriin osoitteeksi: Hiidenkirnujentie 721.

Askolan hiidenkirnut
Hauskannäköinen ”Hiisi-kivi” matkalla hiidenkirnuille

Itse hiidenkirnut sijaitsevat yllättävän jyrkässä rinteessä. Niihin on kuitenkin helppo päästä katseluetäisyydelle, koska rinteessä risteilee puuportaita.

Askolan hiidenkirnut

Kävin paikalla aika kovien sateiden jälkeen ja moni isommista kirnuista oli aika täynnä vettä. En tiedä tyhjennetäänkö niitä, ainakin paikalla oli letkuja, jotka vähän sellaiseen viittasivat. Lisäksi isoimpaan kirnuun oli laitettu tikkaatkin, mutta siis käyntihetkellä ne johtivat suoraan veteen.

Askolan hiidenkirnut
Jättiläisen Kuhnepytty

Askolassa on 20 erikokoista hiidenkirnua, eli nähtävää todellakin riittää! Kirnuissa on myös yllättävän erilaisia muotoja, eli kun olet nähnyt yhden, et todellakaan ole nähnyt kaikkia. Suurin kirnuista, Jättiläisen kuhnepytty, on yli 10 metriä syvä ja yli 4 metriä leveä.

Askolan hiidenkirnut
Tämä kaksiosainen kirnu oli minusta ehkä keikista erikoisin näky

Kirnualueen alussa on portaiden vieressä metallinen ”pankki”, johon voi maksaa pääsymaksun (kesällä 2020 2 €/aikuinen, 1 €/lapsi tai 4 €/perhe) . Pääsymaksulla katetaan alueen hoitoa ja kunnossapitoa.

Itselläni ei oikeastaan koskaan ole käteistä mukana, eli valitettavasti jo luulin, että maksamatta jäi nyt tämä käynti. (Koska en todellakaan huomannut kirnukyltissä ollutta epämääräistä Mobile Pay tarraa!) Löysin kuitenkin käynnin jälkeen nettisivuilta infon, että maksaminen onnistuu myös jälkikäteen Mobile Payllä (35380) tai tilisiirtona. Kannattaisikohan alueesta huolehtivan Askola-Seuran laittaa paikalle selkeä kyltti, jossa kerrottaisiin myös muista maksuvaihtoehdoista?

Askolan hiidenkirnut kyltti
Käsi ylös, kuka olisi huomannut kyltissä olevat Mobile Pay -tarrat ja niiden perusteella suorittanut pääsymaksun? 🙂

Kirnu-kallion alapuolella sijaitsee nuotiopaikka ja laituri. Itse söisin kyllä ehkä mieluummin mahdolliset retkieväät vasta poislähdettyäni. Polku takaisin parkkipaikalle kiertää nimittäin tosi hienojen kallioiden kautta, joilta oli tosi hienot maisemat.

Askolan hiidenkirnut
Ehdotus evästaukomaisemaksi
Askolan hiidenkirnut

Minua jäi pahasti vaivaamaan tuo melontalaituri nuotiopaikalla.. Ensi kesänä saattaa hyvinkin olla, että joudun tekemään Porvoo-Askolan hiidenkirnut suppiretken, että pääsen kunnolla ihailemaan jokilaaksoa!

Paluumatkalla oli luonnollisesti pakko käydä Porvoossa. Ja jo toiseen kertaan sössin Brunbergin aukioloaikojen kanssa ja jäi karkit ostamatta. Megapettymys. Myymälä menee siis lauantaisin kiinni jo klo 16. Älä ole kuin Irma ja tarkista aukioloajat netistä, ettei käy yhtä paha amatöörivirhe! 🙂

Vanhan Porvoon Jäätelötehdas
Söin kostoksi tolkuttoman hyvän hasselpähkinäjäätelön!